Usarissa taas nuori, keskustalainen tällä kertaa..

pakkopaharuotsihyvä

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LisääTulossa

      Myös Vihreiden nuoret kannattavat kielivapautta, mutta johto on vielä svekotanttojen käsissä. Sama tilanne on kristillisilläkin.
      Minua ihmetyttää vasemmiston nuoret! He ovat lammasmaista sakkia, kun tottelevat vanhoja svekojohtajiaan. Ei ihme, että vasemmiston kannatus vain laskee nimenomaan nuorimmissa ikäpolvissa.
      Odotan kuitenkin, että vasemmiston nuoret ryhdistäytyvät jo lähitulevaisuudessa.

    • Peruskansalainen

      Soini on ilmeisen kyllästynyt RKP:n räksyttämiseen. Nyt on pistettävä talous kuntoon, eikä ole aikaa riidellä ruotsinkielen asioista.
      Luulisin, että jostain löytyy viisaus, joka kertoo että ruotsinkieli toisena virallisena tulee niin kalliiksi, että se halvaannuttaa Suomen talouden.
      Turhista virkamiehistä joudutaan luopumaan. RKP olisi turha kivi kengässä.

    • Somen ansiosta suomen kansa tiedostaa ja vaatii oikeuksiaan vaikka ruotsin mallinen kielilainsäädäntö vaikka pakkovero yle ruotsittajineen haraa vastaan. Mokoma propaga dalaitos

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      52
      2100
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1660
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1444
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      351
      1436
    5. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1394
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1305
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1098
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1014
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      982
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe