Suomeen tarvitaan uusi teollistamisen suunnitelma

Tämän lukemalla KEPUn Sipiläkin voisi oppia jotain:

"Tekniikan Akateemisten liiton (TEK:n) toiminnanjohtaja Heikki Kaupin mielestä lähtökohtana näyttää olevan ekonometrinen lähestymistapa, joka perustuu vanhan toiminnan säätämiseen ja tehostamiseen.

– Missä on uuden teollistamisen suunnitelma, hän kysyy?

– Jos teemme samoja asioita kuin ennenkin – hiukan ahkerammin, hiukan enemmän ja vaikka hiukan halvemmallakin – niin emme valitettavasti pääse pitkällekään tästä alhosta. Pelkkä säätäminen ei riitä, Kauppi jatkaa.

– Jotta pääsisimme takaisin kasvupolulle, hallituksen on tunnistettava ja tunnustettava innovaatiovetoisen kasvun rooli Suomen tulevaisuuden moottorina ja laadittava siihen liittyvä poikkihallinnollinen uuden teollistamisen toimenpideohjelma, Kauppi linjaa.

TEK ehdottaa, että digitalisaatio on otettava täysimääräisesti hyötykäyttöön julkisen sektorin palvelutuotannossa.

Uudistamisen perustaksi rakennetaan tietojärjestelmä, joka yhdistää eri toimijoiden tietokannat toimivaksi kokonaisuudeksi. Järjestelmän tulee olla modulaarinen, jolloin sen toteuttaminen voidaan pilkkoa sellaisiin osiin, joiden tekemiseen voivat osallistua myös pienet ja keskisuuret innovatiiviset ohjelmatalot.

Niin ikään TEK:n mielestä hallituksen on panostettava tieteelliseen perustutkimukseen aloilla, joilla Suomella arvioidaan olevan hyvät menestymisen mahdollisuudet globaalissa kilpailussa. Näitä ovat mun muassa puun uudenlainen käyttö (nanoselluloosa, tekstiilikuidut, orgaaninen kemia), lääketieteen teknologia, tietoliikennetekniikan laitteet ja ohjelmistot, 5G, telemetriikka ja nanoteknologia.

TEK:n mielestä hallituksen täytyy myös parantaa Suomen houkuttelevuutta globaalisti toimivien yritysten korkean lisäarvon toimintojen sijaintipaikkana."

Verkkouutiset 6.5.2015

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miksei_tehty_jo

      Oli kokoomuksella ja EK:lla aikaa suunnitella kun ei hallitustyökään näyttänyt rasittavan ainakaan aikaansaannoksista päätellen.

    • Ei mitään uutta Juha Sipilälle. Hänhän kuvaili jo oppositiopoliitikkona konkreettisesti, kuinka tietojärjestelmiä kehittämällä kyettäisiin tehostamaan julkishallinnon toimintaa. Taisi mainta lukujakin, jotka kuitenkin aloittajan mielestä olivat vääriä, koska olivat liian suuria ja siksi Sipilälle vaikeita. ;-)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5430
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2377
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1637
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      239
      1620
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1487
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1163
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      324
      1150
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      324
      1136
    Aihe