Noviisi Sipilän täydellinen mahalasku

Siinä sitä sitten ollaan. KEPUn uudeksi messiaaksi mainostettu Juha Sipilä uhosi jo ennen vaaleja tästä "yhteiskuntasopimuksestaan" ja sen piti olla hänen mukaansa valmis jo ennen hallituksen muodostamista.

Eilen Sipilä putosi täydellisesti rähmälleen. Hän epäonnistui jo heti ensimmäisessä koitoksessaan todella pahasti. Voisipa jo sanoa, että Sipilän ennestäänkin heikko uskottavuus kärsi kovan kolauksen.

Juha Sipilää voi pitää jo heti pääministerikauden alussa rampana ankkana. Voipi olla, että Sipilän hallituksen kausi jää ennätyslyhyeksi. Jopa valehteluun ja liki rikolliseen toimintaan syyllistyneen Anneli Jäätteenmäen kyseenalainen ennätys pääministerikauden lyhyydessä saattaa mennä rikki.

21

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sippilä

      Känälle tulee mahalasku, kun etuuksia leikataan. Vaikeroi sitten uudelleen.

    • kana-aulis

      Sipilä osoitti vahvaa, hyvin vahvaa johtajuutta heti aivan aluksi!

      Jos keskustan hyvät ja kivuttomasti toteutettavat elvytystoimet ei kelpaa, niin sitten leikataan.

      • FaktaaPukkaa

        Sipilällä EI OLE MITÄÄN KEINOJA viedä tuntuvia heikennyksiä läpi. Hänestä on tulossa nk. heikko pääministeri. Johtajuutta Sipilä ei osoittanut. Kyse oli pikemmin johtajuuden puutteesta.

        Aikoinaan Paavo Lipponen osoitti vastaavassa tilanteessa johtajuutta ja runnoi silloin välttämättömät leikkaukset läpi ennen hallituksen muodostamista. Sipilällä ei tuohon rahkeet riittäneet.


      • 112laakiapukkaa
        FaktaaPukkaa kirjoitti:

        Sipilällä EI OLE MITÄÄN KEINOJA viedä tuntuvia heikennyksiä läpi. Hänestä on tulossa nk. heikko pääministeri. Johtajuutta Sipilä ei osoittanut. Kyse oli pikemmin johtajuuden puutteesta.

        Aikoinaan Paavo Lipponen osoitti vastaavassa tilanteessa johtajuutta ja runnoi silloin välttämättömät leikkaukset läpi ennen hallituksen muodostamista. Sipilällä ei tuohon rahkeet riittäneet.

        Sähköpyörän uudelleen keksineeltä insinöörintekeleeltä loppui pakista työkalut heti kättelyssä. Mammonakaan ei auta hallituksen muodostamisessa, vaikka sillä kepun velat maksettiinkin ja kai puheenjohtajuus sovittiin maksusuoritusta vastaan?


      • kronologia
        112laakiapukkaa kirjoitti:

        Sähköpyörän uudelleen keksineeltä insinöörintekeleeltä loppui pakista työkalut heti kättelyssä. Mammonakaan ei auta hallituksen muodostamisessa, vaikka sillä kepun velat maksettiinkin ja kai puheenjohtajuus sovittiin maksusuoritusta vastaan?

        Ehkä päinvastoin?

        "kai puheenjohtajuus sovittiin maksusuoritusta vastaan?"

        Ehkä maksusuoritus sovittiin puheenjohtajuutta vastaan?


    • kana-aulis

      SAK,n Lauri Lyly meinasi, että elvytystoimien kustannukset olisi jääneet pelkästään työntekijöiden vastuulle.
      Siis työttömiltä ja eläkeläisiltä ei olisi leikattu mitään. 8niiltähän sitä pitää ottaa).

      • FaktaaPukkaa

        Olet näköjään täysi tampio. Lyly tarkoitti, että työnantajapuoli ei olisi kantanut vastuuta millään tavalla. Oli aivan oikein, että tuollaiseen sopimukseen ei pidä mennä mukaan.


    • Hiohihihihihiii

      Siihen loppui Sipilän uho.

      Sipilän olisi kannattanut muistaa Cristoffer Taxellin vanha neuvo:

      "Ei kannata laittaa arvovaltaa peliin, jos sitä arvovaltaa ei ole."

    • Sipilä_kanveesissa

      Sipilän kunnianhimoinen tavoite yhteiskuntasopimuksesta karahti ensimmäiseen kuoppaan. Kuinka merkittävä tämä epäonnistuminen on uuden hallituksen kannalta jää nähtäväksi. Parasta mahdollista huomenlahjaa Sipilän ministeristö ei nyt saanut. Poliittisen insinöörijohtajan prosessikaavioon tuli ensimmäinen virhe. Sipilä säilyttää pokerinaamansa ja sanoo, että nyt edetään toista reittiä. Hallitus toteuttaa ne toimet, joita ei työmarkkinoilta saatu irti. Yrityksessä asia toimii ehkä näin. Politiikassa kyseessä on Sipilän ensimmäinen tappio. Ja se tuli näin aikaisessa vaiheessa.

    • J-Utta

      hih missä tarvitaan paksua p ersettä tässä olisi tyttö tarjoamassa hih híh

    • ei_Sipilää_haittaa

      Sipilällä on varaa kustantaa oma elämänsä, suomalaisilla työttömillä yms sitä ei ole eikä näköjään koskaan tulekaan.

    • Pyrrhoksenvoitto

      Sipilä oli suoraselkäinen kun ei lähtenyt tekemään tuluskukkaroa jäljelle jääneistä aineksista. Perinteinen poliitikko olisi kyhännyt mitäänsanomattoman julistuksen ja kehunut sitä merkittäväksi yhteiskuntasopimukseksi. Sipilällä on kanttia ottaa takkiin tässä asiassa. Ammattiliitoille taisi olla pyrrhoksen voitto, tulevat kovat leikkaukset iskevät kovin niiden jäsenistöön Saavat edelleen nauttia parin kuukauden vuosilomistaan mutta pienemmällä budjetilla. Ja puoli miljoonaa ihmistä nauttii 12 kuukauden vuosilomasta.

    • kana-aulis

      Kun porkkana ei kelvannut, jatkossa tulee raippaa paljaalle perseelle.

    • Pystyyn_kuollut

      Yhteiskuntasopimuksen aikataulu oli epärealistinen, mutta sopimuksen ehtii tehdä myöhemminkin, vaikkapa Paavo Lipposen vuonna 1995 saaman "huomenlahjan" tyyliin. Eihän yhteiskuntasopimuksen pitänyt käytännössä toteutuakaan kuin vasta 2016. Toivottavasti erityisesti EK tulee järkiinsä ja tinkii vaatimuksistaan.

      • mot_

        Tässä on kyse johtajuudesta.

        Esko Aholla johtajuutta ei ollut.

        Paavo Lipposella johtajuutta oli silloin ja on edelleen.

        Juha Sipilällä johtajuutta ei ole.


    • nyt_se_nähtiin

      Vässykkä ei johtaja ainesta.

    • tarkkanäköinen

      Demari lässyttää johtajuudesta nyt ,muutamama tovi taakseppäin demarit lässyttivät isähahmoista niitä oli lipponen ja koivisto kuvottavaa kuunneltavaa

    • AappoPiippo

      Eipä tuosta eilisestä hallituspohjan muodostuksestakaan Sipilä kovin korkeita pisteitä saa. Hän ilmiselvästi toimi pettäen ja valehdellen.

      No sehän on Kepun perinteinen tapa.

    • Hohohohohohohooo

      Noviisi Sipilä on uhonnut, että hallitusohjelma on valmis toukokuun loppuun mennessä.

      Ans kattoo ny. Eppäillä soppii...

      • Vain kolmen puolueen hallituksessa ei olisi ihme, vaikka hallitusohjelma olisi valmis kahdessa viikossa. Vähemmän juoksemista, sovittelemista ja sähläämistä kuin normaalisti. Sitä paitsi hallitusohjelman on luvattu olevan suppeamman kuin mihin on totuttu.


    • KepuPettääAina

      Sipilä kompuroi jo ekassa koitoksessaan. Tiedot hallitusneuvotteluistakaan eivät ole yhtään rohkaisevampia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4830
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2255
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1434
    4. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      88
      1342
    5. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1336
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      130
      1141
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1065
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      255
      968
    9. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      957
    10. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      955
    Aihe