kadonneitako kirjoittajia

vm-39

Tuli silmäillyksi arkistoa yli puolentoista vuoden takaa. Näkyi nimimerkkejä, joita täällä ei ole ollut aikoihin.

Missähän mahtavat olla vaikkapa sellaiset kirjoittajat kuin ama, uatu, fiiuliin ja atolfia? Eipä ole näkynyt aikoihin sellaisia kirjoittajia kuin Ruuneperi, joutavainen jne. (Tosin en ole tarkistanut tilannetta kahvipirtti-ketjusta.)

Ovat voineet lopettaa kirjoittamisen tai sitten kirjoittavat muilla nikeillä

65

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lalaila

      Osa heistä on siirtynyt 80 palstalle, jotkut nostaneet kytkintä matkustaakseen.

    • Lieneekö muille osallistujille käynyt niin kuin minulle? Tammikuun lopun "Suuressa Uudistuksessa" Suomi24-kirjautuminen pakittui meikäläisen kohdalla. Syytä oli toisaalta Suomi24-sivuston puolella, mutta toisaalta myös minun oma tietsikka-aparaattini osui oikuttelemaan samaan aikaan ja vielä sen jälkeenkin. Nyt kirjautuminen taas onnistuu, mutta menihän siinä liki kolme kuukautta ennen kuin tekniikka saatiin reilaan. Joudun kyllä yhä toteamaan, että osin outoja ovat nämä uudet Suomi24-kuviot. Sitä kun johonkin menettelyyn ja käytäntöön tottuu ja pääsee sisälle vuosien myötä, niin muutosten sulattelu vie aikansa.

    • vuohenputki

      Tuuli tuo, tuuli vie. Minusta on parempi vaihtaa nikkiä koko ajan. Ei joudu kenenkään silmätikuksi. Ei ole tärkeää kuka viestittelee.

    • Toisaalta kirjoitus on tärkeämpi kuin nimimerkki, mutta täällä on ollut vino pino sellaisia nikkejä, että heidän käsistään on lähtenyt mielenkiintoisia, monipuolisia ja jopa hauskoja tekstejä.
      Näitä kadonneita en rupea nimeämään, mutta kyllä heitä vieläkin joskus kaipailen.

      Onneksi täällä on nykyisinkin monin tavoin taitavia kirjoittajia, joiden naputtelun jälkiä on mielenkiintoista seurata.
      Kiitos ja ahkeraa jatkoa

      • Sinähän olet monet vapauttavat naurut, ihan vatsasta saakka, meille vuosien kuluessa lahjoittanut.
        Olet, Venlastiina, yksi niistä hauskimmista. Voisit julkaista juttujasi!
        Viimeksi se kylmä kahvi-kokeilu, jonka tulokset itsekin totesin samoiksi.
        Minusta nauru on lahja. Oikeesti paras lahja, sillä sitä ei voi kukaan ostaa ja antaa lahjaksi.

      • Olen minäkin kaivannut monia kirjoittajia, Ama ajattelin josko on laittanut myyntiin maapaikkansa ehkä. Kiirettä sellainen pitää, jos ostajia ravaa katsastamassa.
        Ruuneperiäkin kaipaamme, kun ei ole kuulunut eikä näkynyt mitään palstalla.
        Atolfiakaan ei myös ole aikoihin ole osallistnut, viimeksi ikkunaremontti siellä taisi olla meneillään.

        Toivottavasti ei Kat'leijalla ole lisää murheita pojan loukkaantumisen vuoksi, huoli ihan on, kun kaipaahan sitä vakikirjoittajia!

        Töitähän on täälläkin, tänään tuli sentään hieman taukoa, kun tytär sairastui vatsatautiin, ja perui tulonsa.
        Toivotaan kaiken olevan hyvin poissaolevilla sentään , alkukesän luonto kyllä houkuttaa vaikka sukuloimaan:D

      • havurodo

        Edelleen olen sitä mieltä, että ystävät ovat muualla kuin täällä. En arvota mielipiteitä saati sitten kirjoittajia. Kaikki ovat minun mielessäni samanarvoisia, entiset ja uudet. Useampia voisi olla kylläkin.

      • jakolasku
        havurodo kirjoitti:

        Edelleen olen sitä mieltä, että ystävät ovat muualla kuin täällä. En arvota mielipiteitä saati sitten kirjoittajia. Kaikki ovat minun mielessäni samanarvoisia, entiset ja uudet. Useampia voisi olla kylläkin.

        Livenä ne mun kaverini elävät sekä muut tutut. Täällä ei heistä yksikään haahuile paitsi minä, vastailenkin harvakseltaan.

      • sini-sirkku kirjoitti:

        Olen minäkin kaivannut monia kirjoittajia, Ama ajattelin josko on laittanut myyntiin maapaikkansa ehkä. Kiirettä sellainen pitää, jos ostajia ravaa katsastamassa.
        Ruuneperiäkin kaipaamme, kun ei ole kuulunut eikä näkynyt mitään palstalla.
        Atolfiakaan ei myös ole aikoihin ole osallistnut, viimeksi ikkunaremontti siellä taisi olla meneillään.

        Toivottavasti ei Kat'leijalla ole lisää murheita pojan loukkaantumisen vuoksi, huoli ihan on, kun kaipaahan sitä vakikirjoittajia!

        Töitähän on täälläkin, tänään tuli sentään hieman taukoa, kun tytär sairastui vatsatautiin, ja perui tulonsa.
        Toivotaan kaiken olevan hyvin poissaolevilla sentään , alkukesän luonto kyllä houkuttaa vaikka sukuloimaan:D

        En ole mitään myymässä.Olen alkanut etsimään uutta isäntää,mutta laihoin tuloksin.Mitä minä entisellä teen,kun ei muista edes muijaa ottaneensakkaan.
        En aio tulla elävältä haudatuksi tänne korpeen,olen elävänleski,en niin eläväinen,mutta eteenpäin elävän mieli.Mielitietty siis kulkee jossain,mutta missä ei minulla ole navigaattoria tietty,kun ei ole autoakaan.
        Mies ja auto samassa paketissa,olisi kova juttu ja juttuhan etenisi ainakin verkkokalastukseen,verkkosukat hylkäsin niillä ei tulosta syntynyt.
        Se tuo kevät sekottaa vanhan pään ja alkaa luulemaan liikoja itsestään,mutta ei se mitään ikälisistä vois ottaa puolet pois,eikä vanha nainen ole hunningolla,rantalepikössä korkeintaan,se oli amaa itseään tämä mielipide

      • millaurjami
        rituliini_38 kirjoitti:

        Voi ama --voi kun joku laittais sen Vanha nainan hunningolla -- se sopis minulle .. kun on taas se kevät innostus iskenyt ja tekee mieli jonnekkin -- taidankin karata Suomeen ja nauttia laivassa oikein ruhtinaallisesti.
        Olen sen ansainnuyt .
        Amallekkin pikkusen sitä entistä iloisuutta
        toivoo UM

      • millaurjami kirjoitti:

        Voi ulla kuinka hauskaa meillä vois olla yhdessä jos miesjahtiin varsinkin lähtisimme,mitähän taikoja me jouduttais tekemään,että miehen saisimme kellistettyä,herää kysymys,kun kysyjä herää.
        Eihän se riitä että kevät herättää hormoonit,pitäshän sitä hormoonituotantoa olla siinä vastapelurissakin.Kaiketi luoja vienyt halut,kun on vienyt voimatkin,
        mutta muistella voi niitä menneitä ja kuinka tehtiin lapsia,niinkuin Juhawat Vainio asian ilmaisee siellä Kaamasen tiellä.
        Teehän railakas risteily ulla ja käväse täällä synnyinmaassasi,sitä toivoo ama

      • maheen
        Merilii kirjoitti:

        Sinähän olet monet vapauttavat naurut, ihan vatsasta saakka, meille vuosien kuluessa lahjoittanut.
        Olet, Venlastiina, yksi niistä hauskimmista. Voisit julkaista juttujasi!
        Viimeksi se kylmä kahvi-kokeilu, jonka tulokset itsekin totesin samoiksi.
        Minusta nauru on lahja. Oikeesti paras lahja, sillä sitä ei voi kukaan ostaa ja antaa lahjaksi.

        muistan monet teista muistatteko minua,entinen uzma

      • maheen kirjoitti:

        muistan monet teista muistatteko minua,entinen uzma

        Voi uzma,ihanaa kuulla sinusta,kerro nyt mitä sinulle kuuluu.Sinun kirjoituksiasi oli aina niin kiehtovaa seurata sieltä lämpimästä,me jäyhät suomalaisetkin lämpenimme kirjoituksillesi.Kaikesta huolimatta kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi se entinen etsivivä-amadeus

      • maheen
        rituliini_38 kirjoitti:

        Voi uzma,ihanaa kuulla sinusta,kerro nyt mitä sinulle kuuluu.Sinun kirjoituksiasi oli aina niin kiehtovaa seurata sieltä lämpimästä,me jäyhät suomalaisetkin lämpenimme kirjoituksillesi.Kaikesta huolimatta kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi se entinen etsivivä-amadeus

        Rituliini,olen nyt leski jo 1 vuoden mieheni nukkui pois viime toukokuussaRIP,olen nyt tyttarellani taalla USA:ssa ja mietin mita seuraavaksi,luultavasti jaan tanne,Suomessa ei ole kuin kaksi sisarta ja hekin jo ikinuoria yli 80v. ja olen lukenut vanhusten huollosta Suomessa,ei oikein houkuttele.
        Yksinaista on elo yksin tottukohan tahan koskaan, kylla ens kesana ainakin kayn Suomessa,mitas sinulle kuuluu nyt?En ole seuraillut tata pastaa tiesin sinunkin miehesi sairasti samaa tautia kuin munkin.
        Nama uudet asetukset ovat merkillisia ans kattoo tuleeko perille entinen Uzma

      • rituliini_38 kirjoitti:

        Voi uzma,ihanaa kuulla sinusta,kerro nyt mitä sinulle kuuluu.Sinun kirjoituksiasi oli aina niin kiehtovaa seurata sieltä lämpimästä,me jäyhät suomalaisetkin lämpenimme kirjoituksillesi.Kaikesta huolimatta kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi se entinen etsivivä-amadeus

        Olen osana suruasi,haleja ja voimia.Näin me joudumme niistä rakkaistamme luopumaan,sitä tämä elämä on luopumista.Miehestäni on vain tyhjät kuoret ja tyhjyyteen tuijottava katse,se rakas tunteva ihminen ei ole enää läsnä,siinä kehossa jonka lähes kolmekymmentä vuotta sitten Härmälänkirkossa aviopuolisokseni otin.
        Hautaanko hänen muistonsa tänään tai vuoden päästä ei kai enää mitään merkitse.
        Oli todella ilahduttavaa kuulla sinusta,näin meidän elämämme etenee ja ikälisät karttuu jokaiselle,kaikkea hyvää elämääsi,pidä itsestäsi huolta uzma,sitä toivoo ama

        Heippa rituliini,kiitos osanotostasi,niin oli oma miehenikin lopulla tyhja katse,hyvin laiha mutta tunnisti minut loppuun saakka ei muita.
        elama jatkuu uusissa olosuhteissa,nyt tyttaren hoivissa,liityin kirja kerhoon ja seniori kerhoon jossa yritan kayda ainakin kolmesti viikossa jos saan kyydin,
        Iloisia ja ystavallisia naa jenkit,kerroin olevani Suomesta ja hammastyksekseni eras mies seniori muisti Suomi on ainoa maa joka on maksanut velkansa jenkeille,tuntui hyvalta on Suomela hyva maine.
        Meilla on kaunis aurinkoinen paiva ja lahdenkin lenkille,aika on 7 tuntia suomen ajasta jaljessa,Maheen/Uzma

      • juliMM

        MM - juhannuksena rekkasin nikkini.
        Sirkus oli parhaita - Suomi24 tuli ja kaikki meni poskelleen sefun Ruuneperi/Ylläpito toimesta tai toimettomuudesta.
        Dokumentteja tallellakin. Sefut ja ylläpito eivät ole milloinkaan vastanneet/puutaheinää tuutin täydeltä poistatuksineen.
        Laitoin äskettäin taas keskustelun toiveena tilanteen parantuvan ajan kanssa - TURHAAN! !

      • 3__21
        juliMM kirjoitti:

        Palstanparantajiksi pyrkivät ovat yksinkertaisesti luonnehdittuina hyväuskoisia hölmöjä.
        Niitä on täällä silloin tällöin ollut ja nitä tulee myös olemaan. Joku jopa uskaltautuu tulla tunnustautumaan sellaiseksi.

      • lännennopein

        Tutustuin juuri v. 1999 kirjoittamiini kun en vielä rekisteröitynyt sirkukseen.
        Tuolloin oli useita, jotka pyrkivät IT-markkinoille. Miten lie nyt kun hinnat pudonneet ja nopeudet kasvaneet. IS taisi juuri kertoa hintoja ja nopeuksia.
        Oma nopeus piti tuplaantuvan ilman hinnannousua. Testataanpa?
        Maaseudulla lapseni saivat nettiyhteyksiä maailmalle jo v. 1989.90...

    • Elämäntiellä

      Minä yhdyn naurun lahjoittajista tykkääviin.

      "Jotka tulevat suorinta tietä,
      saapuvat tyhjin taskuin.
      Jotka ovat kolunneet kaikki
      polut, tulevat säihkyvin silmin,
      polvet ruvella, outoja hedelmiä
      hauraissa säkeissään.
      Niin se ystäväni on, niin se on,
      että eksymättä et löydä perille."

      (Tommy Tabermann)

    • Minun nimimerkkini, ruuneperi, on palsta pakottanut ruunemanniksi.

      • Pakkopaitako

        Pakottanut???

      • ihmet-telee

        Mikä ettet taida ruuneperillä kirjoittaa, kun profiilisi on käytössä oleva kuitenkin että kuka vaan sitä pääsee katsomaan.

      • ihmet-telee kirjoitti:

        Mikä ettet taida ruuneperillä kirjoittaa, kun profiilisi on käytössä oleva kuitenkin että kuka vaan sitä pääsee katsomaan.

        Ongelma tämäkin.
        Olen yrittänyt kirjautua tännekin ruuneperina, mutta huomautus, että nimimerkki on varattu, estää tuon.

        Vain ruunemannina sain rekisteröidyttyä vanhalla salasanalla. Kun asian tiedätte, niin voitte hyvin haukkua vanhaa sheriffiä silläkin.

    • Puskasuleima

      Kyl minul on ystävii sekä siäl et tääl. Eläviihä neet on, ku nettitapaamisis or rehvattu. Ja muallaki.
      Kyl miä arvostan erilaisii miälipitei ja niitten kirjottajii.
      terveisii vaa kaikille, ku kirjottaa tai ol lakannu kirjottamast.
      Kyl teit lämmöl muistaa moni muuki ku miä.

    • Puskasuleima

      Peijakas, ku on tää sama pää suvej ja talaven kans, ni tuppaa unohtumaa.

      Ruuneperillehäm minun piti kirjottaa, ett tiätääks Ruuneperi missä se vakava ja sopusuhtanem pariskunta on ku niit ei on näkynny eikä kuulunu.

      Ku muilta kiireitäs eherit, anna tiatoja niitten voinneist ja kerro terveisii minult.

      • Mitä mahdat tarkoittaa? Salakähmät eivät täytä sopusuhtaisuuden vaatimuksia.

        Saa nähdä, meneekö tämä viesti edes perille!

    • mitä-sinulle-kuuluu-

      kadonneista puheenolle,

      joskseenki sitä mieltä,
      luulen
      esm.
      ruuneberi on poistunu tuonpuoleiseen,
      surua pukkaa,
      kaikki olemme persoonalisuuksia,
      kaikkia vakikirjoittajia lopulta kaipaa jotenki,
      vaikka aina ei kaikkien vastauksista pitäisikään,

      • palstalukuhukassa

        Turhaa luuloprovoilua, kyllä ruunemanni löytyy tässäkin ketjussa osallistuvana!

      • hän-on-pistunu-
        palstalukuhukassa kirjoitti:

        Turhaa luuloprovoilua, kyllä ruunemanni löytyy tässäkin ketjussa osallistuvana!

        keskuudestamme,

        kerrohan kuka näistä on ruuneberi,
        empä usko että löytyy tästä ketjusta,

      • hän-on-pistunu- kirjoitti:

        keskuudestamme,

        kerrohan kuka näistä on ruuneberi,
        empä usko että löytyy tästä ketjusta,

        ruuneberiä ei ole olemassakaan kuin korkeintaan väärinkirjoituksissa.

    • havumetsien_mies__

      Ei liene vielä näkynyt kuolinilmoitusta, jossa kaipaaviksi merkitään kirjoittajatoverit www.suo.fi:n 70 -palstalla. Yhtä vähän sellainen ryhmä on laskemassa seppelettä entisen ahkeran palstalaisen arkulle.
      Tuskin on julkaistu nekrologiakaan, jossa todettaisiin vainajan merkittävä panos 70 -keskustelupalstalla.
      Aian tuntemattomia täällä ollaan.

      • Siinähän ne hyvää tarkoittavat sanat tulivatkin havu_metsienm. taholta menneen nimimerkin perään!
        On kai niitä nimimerkkien hylkykasoja ihan heivattuinakin, syistä jos toisesta, ei ole tarpeen tietää edes. Portaalin uusiutumisen kömpelyys on suurin syy, vaan onhan esteet osattu kiertää pikkulisäyksillä.

        Konstit on täälläkin monet, puikkelehtiä voi millä tavoin kukin lystää, erilaisten luonteiden jättämä jälki on saanut jo ikioman kaikunsa.

    • havumetsien_mies__

      Ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa käy niin, että väestöluetteloista on digitaalinen yhteys tällekin palstalle, jossa todetaan sivullisilta salattuna kunkin nimimerkin yhteys vastaavan henkilöön. Kun väestöluetteloihin tulee tieto henkilön poismenosta, tänne tulisi hänen käyttämiensä nimimerkkien jälkeen risti.

      Edelleen olisi digitaalinen hautausmaa ja julkaistaisiin digitaalisia muistokirjoituksia noille edesmenneille virtuaalimaailman hahmoille. Pidettäisiin digitaalinen muistotilaisuus, jossa nimimerkit muistelisivat kyseisen virtuaalihahmon aikaansaannoksia palstalla., miten hän joskus oli lempeä, joskus taas hattuili.

      Lisäksi on syytä korostaa, ettei digitaalisesti haudatun virtuaalihahmon todellinen nimi olisi tiedossa kenelläkään.

      • sini-sirkkueikirj

        Enpä tiedä pitäisinkö sellaisen uppoutumiseen, liikaa aikaa vievää ja miks niin surullista, heh.
        Mulle ainakin riittää mukavat muistot sinänsä.

      • Kivityömies

        Työlästä se on työhönsä uppoutua...

    • Olen ollut kahdella rekatulla tämän 15 vuotta Sitä ekaa en ole käyttänyt rekattuna senjälkeen kun otin tämä nykyisen .
      Ja kun joskus en "viitsi" rekata otan sellasen nikinjota käytän ja ihme kyllä sekin on kohdistettu minuun ,pakoon en pääse --enkä haluakkaan .

      • Polkupyörän.lämmittäjä

        Sama täällä. Ainakin kaksi vakipalstalaista tunnistaa aina minut kirjoitinpa millä nimellä tahansa. Minä en tuota toista tunnista enää...

    • höynäyttäjä

      Kirjoittajan katoamisesta ei aina tiedä, mutta nikkien kyllä. JOku voi jatkaa toisella nikillä. Joku kirjoittelee nytkin usealla nikillä.

      Hyvin persoonalliset nikit jäävät mieleen.

      Tuossa tuli jossakin viestissä mainituksi nikki ruunemanni, joka väitti olevansa sama kuin vastaavanalkuinen -peri. Ei ole oikein uskottavaa. Tuskinpa -peri olisi nikkiään toiseksi muovaillut. Selvä provo tuollainen viesti on. Täältä on -peri yksinkertaisesti kadonnut.

      Entä missä lienevätkään sellaiset hahmot kuin bilman ja fundsija, molemmat törmänneet ongelmiin shefun (luotsin) tehtäviä hoitaessaan? - Onkos täällä muuten nyt shefua ollenkaan? Viime syksynä kai oli, mutta häipyi vähin äänin, niin ettei kukaan edes huomannut kaivata.

    • havumetsien_mies__

      Tekee mieli vastata palstan moralisoijalle, joka asetta rajoja tansseissa käynneille.

      Jos illan aikana hakee eri henkilöitä runsaat 10 kertaa ja tulee itse haetuksi naisten vuorolla kerran pari, on tanssiminen jo sellaista tusinatyötä, ettei siinä mitään läheistä tule ajatelleksi. Nautitaan vain musiikin ohjaamasta liikunnasta, jaetaan iloa ja vastaanotetaan iloa.

      Noin toimii todellinen tanssin harrastaja. Hän pyrkii myös hakemaan sellaisia, joita muut eivät hae, myös sellaisen, joka jää yksin, kun kaikki muut ympäriltä on haettu. Siinä ei ulkonäöllä juurikaan ole merkitystä. Ei siinä jää tilaa hempeille tunteille.

      Hän välttää vain kahteen ryhmään kuuluvia: juopuneita ja epäsiistejä.

      Todellinen tanssin harrastaja ei siis etsi seuraa tansseista.

      • Todellinen herrasmies,jos tietäisin missä hän käy tanssimassa änkeäisin heti tyrkylle.Olen täällä muutaman kerran yrittänyt tuoda itseäni esille tanssiparketille,mutta laihoin menetyksin.Paikalliset uroot eivät ole hakeneet kertaakaan ja olen mielestäni hyvä tanssimaan eikä keskustelutaitonikaan ole pelkkää ilmatieteellistä höpinää.
        Tanssittajani ne vähäiset ovat olleet lähipitäjistä,olen niin pettynyt,etten enää koskaan sen tanssiparketin seiniä aio koristaa,tämä oli aman tämänhetkinen tilannekuvaus

    • maheen

      Kirjoitin viestin minne se haipyi?

      • Sama täälä ,ja rekattuna ,pitkänrimpsun , harmittaa -- mutta jos nyt menis UZMA toivotettua tervetulleeksi ,muistan sinut .

      • maheen

        Heippa Ullamirjami,kiitos tervetuon toivotuksesta,miten jerry koirasi voi?Meilla on aurinkoinen ja lammin paiva,ei taalla helluntaita vieta,on kaatuneitten muistopaiva.Uima allaskin avattiin tanaan,en mene ehka huomenna jos on kaunis ilma,allas on ulkona.

      • samaulla
        maheen kirjoitti:

        Voi kun muistat minut Hiiripiirissäkin oltiin samaanaikaan --muistuuko mieleen .
        Sain sen sinun osoitteesikin sieltä kaukomailta -- Ja Googletin ja kappas vaan sieltähän se löytyi .. Ei sentään ollut suurkaupunki . Ja muistan kuinka olit opettajanakin --hyvin oli asiat silloin -- elämä oli hyvin -
        Nyt olet menettänyt oman rakkaanmiehesi .
        On hyvä , että sinullakin on lapsia -- ei olla ihan yksin tässä suuressa maailmassa .
        Toivon Uzma kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.
        Minun Jerryni sai eutanasian , kun me molemmat ollaan tultu vanhoiks . vaikka surkeeta on nyt kun ei ole kävellyttäjääkään

      • samaulla
        samaulla kirjoitti:

        Voi sentään kyllä minä vielä pääsen hyvinkin käveleen -- mutta ei ole sitä kaveria joka 14 vuotta oli vierellä jokapaikassa .

      • maheen

        Heippa Ullamirjami,on surullista etta jerrysi on pois,olen joutunut tekemaan saman kahdelle mustalle noutajalleni,taalla en voi ottaa koiraa tai kissaa seurakseni,
        hiiri piirista en paljon muista mika oli nimesi siella?minulla meni sukset ristiin piirin kanssa ja momneen vuoteen en ole ollut niitten kanssa missaan tekemissa,
        Sinahan asut Ruotsissa?

    • tampereen_tunari

      Huomaa että varsin vähän nuo menneiden vuosien kirjoittajat kiinnostavat.

      Vaikka tänne olisi ehtinyt vuosiakin kirjoittaa ja sitten lopettaa, kukaan ei jää kaipaamaan. Niin arvoton täällä itse kukin on toisten mielestä.

    • Kuortaneenkelmi

      Niinpä niinkin, *eihän täällä sisäpiiriä* kunhan vain nimeltä mainitaan ketä kaivataan.
      Rakoileeko rivit, eeeeeiiii kai?
      Vilkasen taas ku muistan.

      • pohojammaalta_pölöhö

        Aikoinaan täällä tuntui olevan jonkinlainen sisäpiiri. Erään varsin "toimeliaan" luotsin aikana se kuitenkin hajosi. Samalla palsta alkoi näivettyä ja se kehityksen suunta jatkuu.
        Nikkejä vaihdellen muutama vanha kirjoittaja jatkaa palstaa tyhjänpäiväisillä hölötyksillä vastaten itse omiin teksteihinsä. Ani harvoin ilmestyy mielenkiintoinen ja keskustelua herättävä ketju.

      • heh-heh-heee
        pohojammaalta_pölöhö kirjoitti:

        Aikoinaan täällä tuntui olevan jonkinlainen sisäpiiri. Erään varsin "toimeliaan" luotsin aikana se kuitenkin hajosi. Samalla palsta alkoi näivettyä ja se kehityksen suunta jatkuu.
        Nikkejä vaihdellen muutama vanha kirjoittaja jatkaa palstaa tyhjänpäiväisillä hölötyksillä vastaten itse omiin teksteihinsä. Ani harvoin ilmestyy mielenkiintoinen ja keskustelua herättävä ketju.

        olet nimimerkkisi vertainen, heh pölöhö heh

      • Ookkonäki

        Minnoonki pöhölö enkä pölöhö!

      • tositunari-tampereelta

        Onhan täällä tosiaankin moni pohojalaane esiintynyt vastakaikua herättäen.
        Kirjoittelu 70 -palstalle ei enää tunnu olevan muodissa Pohojammaalla. Tilalle on keksitty jotakin järkevämpää.

      • Pölhö-kustaa
        Ookkonäki kirjoitti:

        Minnoonki pöhölö enkä pölöhö!

        Miul kelpaaki pelkkä Pölhö ilma krumelöörilöi.

      • kolomas_savolaene
        Ookkonäki kirjoitti:

        Minnoonki pöhölö enkä pölöhö!

        Kirjottaisit sitten nimen isolla alkukirjaimella

      • Pöl-hökustaa

        Nii-ii

    • höynäyttäjä

      Käyköhän muillakin niin, että vuosia tällä palstalla keikuttuaan tämä lakaa maistua puulta.
      Jotkut artikkelit, varsinkin jos seksi nousee niissä esiin, saavat mainittavammin osakseen huomiota. Siinä kaikki.

      • pumpullajärvestä

        Täällähän ei kukaan kiusaa eikä sisäpiiriäkään ole, auvoisaa on olo? Asioista voi olla niin montaa mieltä. Itse olen oppinut tänään, mikä helmi on vesipumppuihin liittyen, tiedätkö Sinä?

      • lauwantai

        Just tälläset kirjotukset...

        Ne on ¤timantteja¤, kun ei tiedä mitä siinä on sanottu

      • 21---11
        pumpullajärvestä kirjoitti:

        Täällähän ei kukaan kiusaa eikä sisäpiiriäkään ole, auvoisaa on olo? Asioista voi olla niin montaa mieltä. Itse olen oppinut tänään, mikä helmi on vesipumppuihin liittyen, tiedätkö Sinä?

        Olisikohan se sitten jotakin intiimielämään liittyvää? Kysymyksen muodosta tuli vain tällainen arvelu.

      • lähetänkunkäsketään
        21---11 kirjoitti:

        Olisikohan se sitten jotakin intiimielämään liittyvää? Kysymyksen muodosta tuli vain tällainen arvelu.

        Varmaan sinä ajattelet hautajaisissasikin alapään asioita.

    • hämeen_hiras

      Viitisen vuotta sitten täällä usein ruikutettiin palstan muka heikosta tasosta.
      Sen jälkeen taso ei ole kummoisemmin noussut, mutta nykyään ei enää kukaan ruikuta. Tosin kirjoitteleminen on myös vähentynyt.

    • harmaaohimoinen

      Pilmari rekisteröi juhannuksena 2000 ja alkuun Srkus toimi hyvin.
      Eräs "harmaaohimoinen" oli lähes ainoa poikkkeus.
      Muistaako joku näitä aikoja?

    • ukkosuomalainen

      Kirjoitin uzma:lle että muistetaan -- se vaan tuli sinne 30 /5 kirjoituksiin .
      Kirjoittele meille .. Huomasin että taidat olla nyt Amerikoissa .
      Niin me vaan ollaan ympäri maapalloa --ulkosuomalaiset .
      Mutta vaikka moni on Käyttänyt nuorena Suomenkieltä ei se unohdu , niinkun ei ne ajat kun saatiin olla Suomessa käymässä ..

      • maheen

        Ukkosuomalainen,heippa ,ei suomenkieli unohdu kylla se on itsesta kiinni,vahan ajan kanssa ruostuu niinkuin itsekin,nyt kai jaan tanne kun Suomessa ei ole lahi sukulaisia ja se vanhustenhoitokin nakyy olevan vaikeuksissa.Komiaa kesaa sinullekin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3787
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2546
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1995
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1741
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      31
      1526
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      125
      1501
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1321
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1266
    9. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      488
      1265
    10. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      80
      1235
    Aihe