Olen lukenut monta jonkun tiedemiehen viestiä laajenemisesta ja työntyvistä voimista. Laajenemmeko mekin jatkuvasti ja miten nopeasti?
Kaikkiko laajenee?
10
<50
Vastaukset
- EiSokeastiUskova
Miksi emme laajenisi?
Miksi ihmeessä entropia ei vaikuttaisi myös pienen mittakaavan hiukkasten / tihentymien sisäisesti?
Miksi näkyvä masilmankaikkeus ei työntyisi kokonaisuutena koko ajan kohti aluetta jossa ulkoinen paine pienenisi ja kaiken taustan liikkeen / energian määrä kasvaisi jolloin laajenevien tihentymien sisälle työntyvän liikkeen / energian määrä kasvaisi ja tätä kautta tihentymien oma kolmiuöotteinen laajeneminen ulos päin jo olemassa olevaan ikuiseen ja äärettömään avaruuteen kiihtyisi?
Niin, miksipä ei niin voisi olla?
Peace
:)- epätiede-pelle
Koska juttujesi kirjoittajaa ei kukaan nimitä tiedemieheksi kuin korkeintaan vitsinä. Olet ennenkin kehunut omia kirjoituksia muka eri ihmisenä, joten miksi olisit nytkään muuttanut tapojasi.
- ei_vielä_fysikko
Minä aloitin keskustelun kun löysin raikkaita uusia ajatuksia. Tuossa jatkuvassa laajenemisessa on jotain mullistavaa ajattelua. Se voisi selittää monta ristiriitaisuutta fysiikassa.
<<< Se voisi selittää monta ristiriitaisuutta fysiikassa. >>>
Kyllä ja samalla se tuottaa tuhat uutta. Nämä ristiriidat tämä "tiedemies" sitten ratkoo siten, että kaikki materia säteilee myös tonttuhiukkasia, jotka toimivat tilanteesta riippuen ihan miten on tarvis, jotta ristiriidat saataisiin oikaistua.
Esimerkiksi putoamiskiihtyvyys Maassa johtuu siitä, että Maa laajenee. Ihan loogista ja mahdollista periaatteessa. Kuitenkin putoamiskiihtyvyyden suuruudessa Maassa on paikallisia eroja. Oslossa ja Helsingissä putoamiskiihtyvyys on suurin. Tämä selittyy tietenkin sillä, että ulkoavaruudesta juuri Oslon ja Hellsingin kohdalle osuu intensiivinen tonttuhiukkassuihku, joka tönii kappaleita Maata kohti ja näin syntyy suurempi kiihtyvyys. Hiukkassuihku seuraa älykkäästi Maan pyörimisen mukana ja osuu aina samaan kohtaan ja aina samalla intensiteetillä.- EiSokeastiUskova
Vanellus kirjoitti:
<<< Se voisi selittää monta ristiriitaisuutta fysiikassa. >>>
Kyllä ja samalla se tuottaa tuhat uutta. Nämä ristiriidat tämä "tiedemies" sitten ratkoo siten, että kaikki materia säteilee myös tonttuhiukkasia, jotka toimivat tilanteesta riippuen ihan miten on tarvis, jotta ristiriidat saataisiin oikaistua.
Esimerkiksi putoamiskiihtyvyys Maassa johtuu siitä, että Maa laajenee. Ihan loogista ja mahdollista periaatteessa. Kuitenkin putoamiskiihtyvyyden suuruudessa Maassa on paikallisia eroja. Oslossa ja Helsingissä putoamiskiihtyvyys on suurin. Tämä selittyy tietenkin sillä, että ulkoavaruudesta juuri Oslon ja Hellsingin kohdalle osuu intensiivinen tonttuhiukkassuihku, joka tönii kappaleita Maata kohti ja näin syntyy suurempi kiihtyvyys. Hiukkassuihku seuraa älykkäästi Maan pyörimisen mukana ja osuu aina samaan kohtaan ja aina samalla intensiteetillä.Entäpä kun laajenevan Maapallon laajenevan aineen tiheys vaihtelee aluettain ja siellä missä aineen tiheys laajenevan Maapallon pinnan ja keskustan välisellä alueella on suurin, havaitaan myös suurin putoamiskiihtyvyys tuon alueen yläpuolella jne!
Heh, mitäs ihmeellistä tuossa olisi, mitä?
Tietysti tuon alueen kohdalta työntyisi ulos eri tiheyden omaavia laajenevia tihentymiä jotka vuorovaikuttaisivat eri tavalla laajenevan aineen kanssa ja eri tavalla laajenevaa Maapalloa kohti työntyvien laajenevien tihentymien kanssa jonka takia niiden kyky vuorovaikuttaa laajenevan aineen kanssa kokisi muutoksen jne!
Joten älä viitsi kirjoittaa paskaa, jookosta!
Sinä pelle et ole sisäistänyt malliani, ja kirjoitat täällä siitä täyttä tonttupaskaasi!
Häpeäisit kusipää, mutta ethän sinä edes siihen kykene!
Joten heipat sullekin saman tien heh!
Peace
:) - Pelkkää-huuhaata
" Se voisi selittää monta ristiriitaisuutta fysiikassa."
Ei todellakaan voisi. Jos uskot tuollaista, olet hyvin kaukana fyysikosta ja täysin pihalla fysiikasta. Jo peruskoulun fysiikka kumoaa Savorisen höpötykset.
Lisään vähän Vanelluksen pohdintaan putoamiskiihtyvyydestä. Tonttuhiukkaset saattaisivat jotenkin selittää havainnot maapallolla, mutta mittaukset osoittavat, että gravitaatio on suoraan verrannollinen massaan. Jotta eri astronomisten kohteiden suhteellinen koko säilyisi, pitäisi laajenemisen olla suhteessa halkaisijaan, ei massaan. Jos neutronitähden gravitaatio johtuisi vähääkään sen laajenemisesta, pitäisi laajenemisnopeuden olla maahan verrattuna valtava. Vähän ajan kuluttua nyt paljon Maata pienempi neutronitähti olisi Betelgeuzen kokoinen.
Lisäksi impulssimomentti hidastaisi pyörimistä kappaleen laajentuessa. Savorisen selitys siitä, ettei massa siirry suhteellisesti kauemmas, ei kestä minkäänlaista tarkastelua. Hän luulee sen olevan selitys kiertonopeuden pysymiselle, mutta luulo johtuu Savoriusen olemattomista matematiikan taidoista ja olemattomasta kyvystä hahmottaa edes mekanistista fysiikkaa. - Hiukkasen-tonttuilu
EiSokeastiUskova kirjoitti:
Entäpä kun laajenevan Maapallon laajenevan aineen tiheys vaihtelee aluettain ja siellä missä aineen tiheys laajenevan Maapallon pinnan ja keskustan välisellä alueella on suurin, havaitaan myös suurin putoamiskiihtyvyys tuon alueen yläpuolella jne!
Heh, mitäs ihmeellistä tuossa olisi, mitä?
Tietysti tuon alueen kohdalta työntyisi ulos eri tiheyden omaavia laajenevia tihentymiä jotka vuorovaikuttaisivat eri tavalla laajenevan aineen kanssa ja eri tavalla laajenevaa Maapalloa kohti työntyvien laajenevien tihentymien kanssa jonka takia niiden kyky vuorovaikuttaa laajenevan aineen kanssa kokisi muutoksen jne!
Joten älä viitsi kirjoittaa paskaa, jookosta!
Sinä pelle et ole sisäistänyt malliani, ja kirjoitat täällä siitä täyttä tonttupaskaasi!
Häpeäisit kusipää, mutta ethän sinä edes siihen kykene!
Joten heipat sullekin saman tien heh!
Peace
:)"Tietysti tuon alueen kohdalta työntyisi ulos eri tiheyden omaavia laajenevia tihentymiä jotka vuorovaikuttaisivat eri tavalla laajenevan aineen kanssa ja eri tavalla laajenevaa Maapalloa kohti työntyvien laajenevien tihentymien kanssa jonka takia niiden kyky vuorovaikuttaa laajenevan aineen kanssa kokisi muutoksen jne!"
Tässä Savorisen itsensä selostus Tonttuhiukkasen ihmeellisistä ominaisuuksista. Ne muuttuvat aina juurikin sellaisiksi kuin OSP vaatii.
Mikä ihmeellisintä, nämä tihentymät vuorovaikuttavat aineen kanssa voimakkaasti, mutta silti niitä on mahdoton havaita millään mittalaitteilla.
OSP:ssa ei ole mitään sisäistettävää. On vain fysiikasta täysin pihalla olevan hölmön ristiriitaisia Stetsonista vedettyjä väittämiä vailla pienintäkään näyttöä. Nimimerkki ei-vielä-fyysikko on aivan yhtä vakuuttava kuin jos olisit kirjoittanut nekin kommentit IkuinenRakkaus nimimerkillä. EiSokeastiUskova kirjoitti:
Entäpä kun laajenevan Maapallon laajenevan aineen tiheys vaihtelee aluettain ja siellä missä aineen tiheys laajenevan Maapallon pinnan ja keskustan välisellä alueella on suurin, havaitaan myös suurin putoamiskiihtyvyys tuon alueen yläpuolella jne!
Heh, mitäs ihmeellistä tuossa olisi, mitä?
Tietysti tuon alueen kohdalta työntyisi ulos eri tiheyden omaavia laajenevia tihentymiä jotka vuorovaikuttaisivat eri tavalla laajenevan aineen kanssa ja eri tavalla laajenevaa Maapalloa kohti työntyvien laajenevien tihentymien kanssa jonka takia niiden kyky vuorovaikuttaa laajenevan aineen kanssa kokisi muutoksen jne!
Joten älä viitsi kirjoittaa paskaa, jookosta!
Sinä pelle et ole sisäistänyt malliani, ja kirjoitat täällä siitä täyttä tonttupaskaasi!
Häpeäisit kusipää, mutta ethän sinä edes siihen kykene!
Joten heipat sullekin saman tien heh!
Peace
:)<<
Heh, mitäs ihmeellistä tuossa olisi, mitä? >>>
Tämäkin on kerrottu sinulle tuhat kertaa.
Tuollaiseen kohtaan pitäisi nousta hirvittävällä vauhdilla muuta ympäristöä korkeampi vuori. Siis jos putoamiskiihtyvyys johtuu laajenemisesta, niin suurempi putoamiskiihtyvyys tarkoittaa nopeampaa laajenemista. Jos Maa laajenee jostain kohdasta enemmän kuin ympäristöstään, niin siihen kohtaan kohoaa vuori ja vieläpä mallisi mukaan suorastaan pelottavalla vauhdilla. Oslon ja Helsingin pitäisi siis mallisi mukaan kohota jatkuvasti korkeammalle ja korkeammalle vuorelle ja Mexico Cityn upota syvemmälle ja syvemmälle kuoppaan Maan uumeniin (Mexicossa suhteellisen pieni putoamiskiihtyvyys)
Tätä ongelmaa sinä yritit joskus selittää noilla avaruudesta tulevilla tonttuhiukkassuihkuilla, mutta ilmeisesti tonttuhiukkasilla on tänä päivänä jotain muita hommia.
Toinen oleellinen ongelma on sitten, että Maan kulmanopeuden pitää laskea, jos Maa laajenee. (Pyörimismäärän säilymislaki). Tämäkin selittyy tietenkin tonttuhiukkasilla, jotka tekevät tilanteesta riippuen ihan mitä vaan savolaisen ammattikoulupojan mieliksi.- EiSokeastiUskova
Vanellus kirjoitti:
<<
Heh, mitäs ihmeellistä tuossa olisi, mitä? >>>
Tämäkin on kerrottu sinulle tuhat kertaa.
Tuollaiseen kohtaan pitäisi nousta hirvittävällä vauhdilla muuta ympäristöä korkeampi vuori. Siis jos putoamiskiihtyvyys johtuu laajenemisesta, niin suurempi putoamiskiihtyvyys tarkoittaa nopeampaa laajenemista. Jos Maa laajenee jostain kohdasta enemmän kuin ympäristöstään, niin siihen kohtaan kohoaa vuori ja vieläpä mallisi mukaan suorastaan pelottavalla vauhdilla. Oslon ja Helsingin pitäisi siis mallisi mukaan kohota jatkuvasti korkeammalle ja korkeammalle vuorelle ja Mexico Cityn upota syvemmälle ja syvemmälle kuoppaan Maan uumeniin (Mexicossa suhteellisen pieni putoamiskiihtyvyys)
Tätä ongelmaa sinä yritit joskus selittää noilla avaruudesta tulevilla tonttuhiukkassuihkuilla, mutta ilmeisesti tonttuhiukkasilla on tänä päivänä jotain muita hommia.
Toinen oleellinen ongelma on sitten, että Maan kulmanopeuden pitää laskea, jos Maa laajenee. (Pyörimismäärän säilymislaki). Tämäkin selittyy tietenkin tonttuhiukkasilla, jotka tekevät tilanteesta riippuen ihan mitä vaan savolaisen ammattikoulupojan mieliksi.Heh heh heh, uittu mikä sinä olet!
Miksi uitussa se tiheämpi laajeneva alue nousisi muita alueita nopeammin pois päin laajenevan Maapallon keskustasta heh!
Se riittää että tuolta alueelta Maapallosta ulos ttyöntyvät laajenevat tihentymät ovat tiheämpiä, jolloin niillö on vähemmän ulkopintaa ja niiden sisöinen liike / aika on hitaampaa, jolloin ne vuorovaikuttavat laajenevan aineen kanssa vähemmän eli kohdistavat siihen vähemmän työntävää voimaa eli vähemmän työntävää voimaa pois päin laajenevan Maapallon keskustasta suhteessa muihin alueisiin ja näin susuurempi putpamiskiuhtyvyys'
Sama tietysti esim. Neutronitäjtien ja ns. Mustien aukkojen kohdalla eli tiheämpi ja massiivisempi laajeneva kohde, sitä vähemmän se kohdistaa työntövää voimaa ympäristöönsä!
Tätäkäön sinä pelle et ole vieläkään kyennyt sisäistämään heh heh!
Peace
:)
Tiedemies on kyllä ammattitutkinnon suorittaneelle melkoisen imarteleva nimitys.
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363797- 122566
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371995Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211741Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?311536- 1251511
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101321- 141266
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4881265- 821242