Saikkut maksavat 3 miljardia yrittäjille !

Lomaajasaikkuapäälle

Yksi sairauspoissaolon päivä maksaa noin 350 euroa. Suomessa sairauspoissaolojen määrä aiheuttaa vuodessa noin 3 miljardin kustannukset.Prosentin vähennys sairauspoissaoloihin pienentäisi merkittävästi poissaolojen aiheuttamia kustannuksia.
Suomessa noin 4,2 prosenttia yksityisen sektorin työajasta kuluu sairauspoissaoloihin, kun vastaava osuus esimerkiksi Ruotsissa on noin 3,3 prosenttia. Yhden sairaustyöpäivän laskennallinen kustannus on noin 350 euroa. Työterveyslaitoksen arvion mukaan sairauspoissaolot merkitsevät Suomessa yhteensä noin 3 miljardin kustannuksia.

18

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Summan

      voisi miinustaa palkoista.

    • Isotrahat

      Esimerkiksi 200 hengen yrityksessä sairauspoissaoloja kertyy keskimääräisen 4 prosenttiyksikön mukaan yhteensä 1800 päivää, joiden kustannus vuositasolla on 612 000 euroa.
      Mikäli sairauspoissaolopäiviä pystyttäisiin vähentämään esimerkiksi yhdellä prosenttiyksiköllä, esimerkkiyrityksen sairauspoissaolojen kustannukset pienenisivät vuodessa153 000 eurolla.

      • näitäonsatoja

        Kyllä moni sairausloma johtuu ##tt#maisista esimiehistä, on helppo kuunnella keljuilua pe) iltapäivällä, kun tietää että maanantaina alkaa vähintään viikon kestävä huili, jonka yksityslääkäri antaa ISKIAS-vaivasta. Kulut kelamaksun jälkeen 80€. Kustannusvaikutus päivää kohti erittäin halpa ja tiistaina voi mennä tekemään naapurin mammalle tapetointiremonttia. " TALKOILLA".


      • Lähesjokainen
        näitäonsatoja kirjoitti:

        Kyllä moni sairausloma johtuu ##tt#maisista esimiehistä, on helppo kuunnella keljuilua pe) iltapäivällä, kun tietää että maanantaina alkaa vähintään viikon kestävä huili, jonka yksityslääkäri antaa ISKIAS-vaivasta. Kulut kelamaksun jälkeen 80€. Kustannusvaikutus päivää kohti erittäin halpa ja tiistaina voi mennä tekemään naapurin mammalle tapetointiremonttia. " TALKOILLA".

        3 päivää ilman lääkärintodistusta, ns. "kakkatautiloma", pitää vaan keskittyä kun soittaa pomolle, ettei pyrähdä nauruun. Nää on niitä lomia, joita haetaan ennen pitkiä juhlapyhiä. jolloin hyvässä lykyssä saadaan olla yhtäjaksoisella laskettelulomalla, viikon verran. Helluntait, helatorstait,juhannukset, joulut ymym.


      • Oiaikojanyt

        voi tapoja.


    • Kukamaksaa

      Syksyn ja talven infektiokausi on käynnistymässä. Infektioiden aiheuttamat sairauspoissaolopäivät ovat yritysten kustannuserä, jota voidaan myös yhteisvoimin pienentää. Laatutakuun ja Eteran kehittämä sairauspoissaololaskuri osoittaa nopeasti ja helposti, kuinka paljon sairauspäivät maksavat yritykselle ja miten paljon voidaan säästää sairauspoissaoloja vähentämällä.

      • >>Syksyn ja talven infektiokausi on käynnistymässä.<<

        Nytkö jo?


      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        >>Syksyn ja talven infektiokausi on käynnistymässä.<<

        Nytkö jo?

        Kaikki trollit eivät viitsi edes lukea kopioimaansa tekstiä. :D


    • Sairaudet nyt vain kuuluvat elämään, vaikea niitä on vähentääkään. Moni uskoo, että epäterveelliset elämäntavat lisäävät sairastumisherkkyyttä, mutta ei asia kovin yksiselitteisesti noinkaan ole. Sanotaanhan ettei urheilija tervettä päivää näe. Perimmällä lienee asiassa suurempi merkitys.

    • Ruotsissa osattiin korjata tilanne jo vajaat kymmenen vuotta sitten.

      Olin sairaalassa umpilisäkkeen tulehduksen takia vuonna 2007. Pari päivää leikkauksen jälkeen osaston lääkäri tuli illalla tv-huoneeseen katsomaan uutisia, joissa kerrottiin Ruotsin aivan mahdottoman pitkistä sairauslomista ja Ruotsin hallituksen aikeista puuttua niiden kestoon. Hän kertoi vertailuna maiden välillä, että silloin esim. umpisuolileikkauksen jälkeen Ruotsissa tavallinen sairausloma oli 1-1½ kuukautta, kun Suomessa se oli yleensä kaksi viikkoa, potilaan ammatista riippuen.

      Ruotsissa virhe korjattiin ja alettiin nopeuttaa toipumista. Meillä ei tehty mitään.

      • Sairauslomiin

        tulee muutos meilläkin esim 3 ensimmäistä päivää palkatonta..


      • Sairauslomiin kirjoitti:

        tulee muutos meilläkin esim 3 ensimmäistä päivää palkatonta..

        Sen ensimmäisen päivänkin muuttaminen palkattomaksi olisi hyvä alku, koska suurin osa alle kolmen päivän poissaoloista näyttää keskittyvän samoille ihmisille maanantaisin ja perjantaisin. Samalla työteho parantuisi, kun olisi pakko raitistua edes vähän.


    • Saavutettu

      etuko?

    • Keskimäärin

      kuukausi saikkua, ei ihme ettei asiasta paljon huudella..

    • lkhgxcbnn

      Ei sitten muuta kuin sairaana töihin. Useimmat menevät puolikuntoisena nyt jo irtisanomisten pelossa. Sitä tautia kun oikein pitkittää, niin jossain vaiheessa on jo niin pahassa kunnossa, että siitä ei enää parilla päivällä selviä. Mutta onhan se tietysti kansantaloudellisesti tärkeää, että töihin mennään, vaikka mitään ei pystyttäisikään tekemään. Hyvä idiootit.

    • Saavutettu

      etu, josta ei tingitä !

    • Tukijussi_itkee

      Ja mitä meinaat tukijussi asialle tehdä, itkeä suoli palstalle yyyh, nyyh

      • Punikkirupu_vain

        nauttii tulonsiirroista ja vittuilee ihmisille. Saattaa kohta lysti loppua.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3807
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2576
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      2005
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1751
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      31
      1546
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      125
      1511
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1331
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1266
    9. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      488
      1265
    10. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      82
      1262
    Aihe