Räkyttävät rakit

apuvaapuuva

Vaajakoskella on Kairahtan alueella koirakeskus, jonka koirat räkyttävät äänekkäästi päivät pitkät, ja välillä yölläkin.
On ikävää, ettei omalla pihallaan enää saa olla yhtään rauhassa ilman näiden ilmeisen välinpitämättömästi pidettyjen koirien jatkuvaa räksytystä aitauksessaan.
Ne metelöivät kymmenen jälkeenkin, ja monasti on herättäneet neljältä aamulla.
Puhuminen tälle nokkavalle "hoitajalle" ei auta.
Liekö tuollainen kiusanteko minkään lain nojalla sallittua?
Lähemmäs kymmenen kun alkaa kuoronsa, on siinä kestämistä.
Mainittrakoon, että muillakin on koiria, eivätkä ne hauku koskaan tuolla tavalla turhaa!

7

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 19221

      Sun pitäisi varmaan muuttaa Vaajakosken Kairahtaan alueelta pois. Jonnekin rauhallisempaan paikkaan.

    • Piotalloutta

      Koiran haukkuminen on ainoa tapa häiritä naapureita täysin laillisesti. Työssäkäyvien ihmisten täytyy vaan muuttaa pois näiden moniongelmaisten rakinomistajien tieltä. Ne täyttävät lopulta koko maan rakeillaan, eikä Suomeen jää mitään muita elinkeinoja kuin kennelit, koiratappelut ja siankorvien myynti.

    • 6464646

      RAKIT JA MUUT KOIRAN TAPAISET PITÄÄ LAILLA KIELTÄÄ.

    • KENNEL

      OMA RESERVAATTI KAIKILLE MISSÄ SAAVAT LOUSKUTTAA JA RÄHISTÄ TOISILLEEN!!!

      • 5588

        Samaan reservaattiin myös irtokissat.


      • Koirammelehdestä

        Ota yhteys terveystarkastajaan. Pyynnöstä hän hankkii melumittauslaitteen teille, sitä ja muistiinpanoja koirien päivästä käyttämällä voitte valittaa meluhaitasta. Tällä tavalla on naapuririitaa käyty Itä-Suomessa vuoden-parin sisällä, lopulta omistaja velvoitettiin pitämään suuret paksuturkkiset vartioivaan rotuun kuuluvat koiransa sisällä öisin. Naapuri jota haukunta häiritsi oli muuttanut koiratilan viereen aika äskettäin, eli meluhaitan ennakoitavuuskaan ei viranomaistoimilta pelastanut.


    • paikallinen

      Vaajakosken Kairahtan alueelle melko paljon lenkkeillessä ei ole tällaista "koirakeskusta" havaittu. Ja nätä liikkumisvuosia on kolmisen kymmentä takana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2318
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2173
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1535
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1484
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1417
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1083
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      974
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      117
      944
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      944
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      883
    Aihe