Hei eisokeastiuskova

DownToTheWaterline

Voisitko ystävällisesti kirjoittaa meille matemaattiset kaavat laajenevista tiheentymistäsi. Tai pyytää jotakin ihmistä joka tajuaa jotakin matematiikasta tekemään sen.
Miksi jauhat samaa paskaa siitä, että vertaat matematiikkaa raamattuun? Se on säälittävää ja hölmöä. Matematiikka pystyy laskemaan lukumäärät ja tavat tiedettäessä täydellisesti fysikaaliset reaktiot. Ja raamattu taas on muuttamien hölmöjen kirjoittama läjä paskaa ja manipulointia. Se että avaruuden kaareutuma kuulostaa sinusta oudolle ei tarkoita sitä, että maailmankaikkeus olisi kokonaan mekaaninen.
Ja vastus tuohon juttuun mistä sanoit ettei ketään voi sanoa miksi massa juuri kaareuttaa sitä avaruutta. Sille on olemassa monia teorioita, mutta valitettavasti vielä emme voi niitä todistaa koska laitteistomme ei siihen kykene. Yksi perinteisimmistä on se että objektit jotka eivät paina mitään ovat kykenemättömiä sitä kaartamaan. Vähän niinkuin ottaisit laatikollisen siroa hiekkaa ja osoittaisit sitä valolla niin eihän se siitä mihinkään kaarru. Mutta kuun laitatkin painavan kuulan niin pinta romahtaa alaspäin.
Einstein logiikan ja matematiikan ansiosta ennusti asioita jotka ovat todistettu oikeiksi. Esimerkiksi kuten olen monta kertaa sanonut. Mikä sattuma, että einsteinin kenttä yhtälöiden avulla on ennustettu tarkasti jokaisen planeetan kiertorata ja kaava pohjautuu pelkästää avaruuden kaareamiseen massanvaikutuksesta. Pystyttiin kertomaan mistä ellipsirata johtuu ja mistä planeetta saa liikkeensä.

Kvanttimekaniikassa käytetään voimien syynä erilaisia välittäjä hiukkasia joita ei myöskään voida havaita. Mutta niiden vaikutukset voidaan huomata. Uskotko sittemmin näihin välittäjä hiukkasiin? Jos uskot niin miksi, koska niitäkään ei voi havaita.

Kysymys vielä. miten selität pyörimisliikkeen tiheentymien avulla?
Ei sotaa, peace!

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • <<< Voisitko ystävällisesti kirjoittaa meille matemaattiset kaavat laajenevista tiheentymistäsi. >>>

      Ei hän voi, koska sellaista ilmiötä, jota ei ole havaittu ja ei ole olemassakaan, ei voi matemaattisesti mallintaa.

      • tonttuhiukkassuodatin

        Niinpä. On helppoa huitoa käsillä ja höpöttää omiaan. Yhtä hyvin minä voisin selittää että keskipakoisvoima johtuu siitä että kaikki vain pienenee aivan vimmatusti...

        Mutta en selitä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3787
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2546
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1995
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1741
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      31
      1526
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      125
      1501
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1321
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1266
    9. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      488
      1265
    10. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      80
      1235
    Aihe