"Taivaslaulu" Oulun kaupunginteatterissa

MäLehdenLuin

"Oulun kaupunginteatterissa ja Tampereen Työväenteatterissa nähdään vanhoillislestadiolaisen pariskunnan rakkaustarina , T a i v a s l a u l u. Oululaisen Pauliina Rauhalan menestysromaanista on tulossa näytelmänä syksyn tapaus.

Oulun kaupunginteatterissa sen lipuista on myyty jo 40 prosenttia. Ensi-ilta on 12. syyskuuta, kahta viikkoa myöhemmin kuin Tampereella.

Oulussa Taivaslaulun ohjaa Heta Haanpää, Tampereella Heidi Räsänen. Dramatisoinnista vastaa molemmissa Seija Holma.

""Minä olen tosin vähän oulustanut tekstiä"", Haanpää sanoo ja nauraa. Hän puhuu synergiaeduista mutta muistuttaa, että esityspaikka vaikuttaa toteutukseen.

""Luulen, että tämän näytelmän tekeminen olisi erilaista Tampereella. Oulussa se on ikään kuin kotikentällään.""

Pohjois-Pohjanmaa on vahvaa lestadiolaisaluetta. Haanpää kertoo, että vaikka lestadiolaisuus on kaikille oululaisille tavalla tai toisella tuttua, näytelmän työryhmä lähestyi aihetta varovasti tutustellen.

""Suviseuroissakin käytiin.""

Haanpää sai ongittua Rauhalalta muutaman romaanin ulkopuolelle jääneen kohtauksen mukaan näytelmään. Rauhala on auttanut teatterilaisia pyydettäessä, mutta sallinut heille muuten työrauhan.

""Luulen, että lopputulos jännittää Pauliinaa yhtä paljon kuin meitäkin", Haanpää sanoo.

(Lehtileike 13.8.2015)

20

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • P.R

      Tuo on varmaan mielenkiintoinen esitys. Täytyy melkein mennä katsomaan, vaikka en olekaan mikään varsinainen teatteri-ihminen.

      • Melkeinkös

        Miten "melkein mennään katsomaan"? Käännyt ovelta pois?


    • stop.hyssyttelylle

      Eikö tämä Taivaslaulu ole lestadiolaiskriittiseen sävyyn kirjoitettu kirja, mutta ilmeisesti teatteriversioon ollaan lähdetty hyssyttelemään tätä Oulun suurta ongelmaa, ainakin tästä kommentista päätellen: "Haanpää kertoo, että vaikka lestadiolaisuus on kaikille oululaisille tavalla tai toisella tuttua, näytelmän työryhmä lähestyi aihetta varovasti tutustellen"

      Outoa, että teatterin tekijät lähtevät mielistelemään vanhoillislestadiolaisia, vaikka vanhoillislestadiolaiset ovat julistaneet teatterin synniksi, eikä siten varmaan teatterin tekijätkään ole vanhoillislestadiolaisten keskuudessa kovin suuressa huudossa.
      https://freepathways.wordpress.com/2010/01/12/miksi-teatteri-on-syntia/

      • Jahavetti

        Varmaankin pitänyt lähestyä aihetta varovasti kun lastennussintaa ei voi näyttää esityksessä. Pitänee käydä katsomassa.


      • noin.se.on
        Jahavetti kirjoitti:

        Varmaankin pitänyt lähestyä aihetta varovasti kun lastennussintaa ei voi näyttää esityksessä. Pitänee käydä katsomassa.

        Jahavetti puhuu vähän mutta asiaa.


    • näin.minä.uskon

      Siinä näytelmässä varmaankin nussitaan aamusta iltaan ja illasta aamuun.

      • Jännittäjä

        Saapa nähdä tuleeko samanlainen menestys kuin oli Jerusalemin tansseilla, pohjautui Vanhoillisuuden harha-askeleeseen korpelalaisuuteen.


    • Circca
    • Tippalinssi

      Yli puolet näytösten lipuista täällä Oulussa on varattu. Ilmeisesti kiinnostaa ns. epäuskoisia, sillä oikea uskovainenhan ei teatterissa istu.

      • Vl-puhujaveli

        Veli puhuu asiaa.

        Me ainoat oikeat uskovaiset eli vanhoillislestadiolaiset emme mene katsomaan, kun epäuskoiset näyttelevät meidän lasten raiskauksia.


      • Helvetin-synnytyskoneet

        Lestat on sosiaalipummeja!!


      • Vl-puhujaveli kirjoitti:

        Veli puhuu asiaa.

        Me ainoat oikeat uskovaiset eli vanhoillislestadiolaiset emme mene katsomaan, kun epäuskoiset näyttelevät meidän lasten raiskauksia.

        käytä kortsua ja raiskauksesta voi nauttia :D


      • Anonyymi

        TEATTERI ON SYNTIÄ JA TURHA MENOERÄ KAAPUNNILLE!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TEATTERI ON SYNTIÄ JA TURHA MENOERÄ KAAPUNNILLE!

        Minullekin sanoi isä että vai teatteriin.. Sekin ahdisti kun pappi kysyi seurojen päätteeksi oletko sinä uskomassa. En viitsinyt valehdella ja olin hiljaa johon pappi tuumasi jotenkin että helvettiin menet jos et usko tai tee parannusta. Uskon mie Jumalaan omalla heikolla tavallani


      • taivaanvuohiko

        Mitä on etniset lestat?


      • Anonyymi
        taivaanvuohiko kirjoitti:

        Mitä on etniset lestat?

        samoja p*skapäitä kuin muutkin lestapir*t!


    • KultaJaska777

      En ole koskaan uskaltanut Oulun kaupunginteatteriiin, kun pelkään, että lentää taas paskaa katsojien päälle. Jotenkin se maine jäi pysyväksi.

      • Anonyymi

        lentäähän sulla paskat päin naamaasi kotonasikin
        kun pentuetta on niin paljon ja väsynyt äippä (loppuunnussittu)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        lentäähän sulla paskat päin naamaasi kotonasikin
        kun pentuetta on niin paljon ja väsynyt äippä (loppuunnussittu)

        ILOLAA ILOLAA LAA LAA LAA LAA LAA LAA !


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      54
      2126
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1670
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1464
    4. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1444
    5. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      353
      1444
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1315
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1098
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1024
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      992
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe