Ensimmäinen avautuminen

Mun oma pää petti minut. Oon vihainen, pettynyt ja tyhjä.
Siinä pieni osa tuntemuksista mitä tällähetkellä on.

Mulla ei ole diagnoosia. Erittäin raskaita aikoja parisuhteen, perheen ym. tiimoilla ollut takana ja tällähetkellä meneillään.
Noin vuosi sitten ensimmäiset kohtaukset kaupungilla/ravintolassa. Koko vartalo "humahtaa", "kutistun", en voi hengittää ja kiskon vaatteita rintakehän edestä ja pakenen ulos. Tilanne laukeaa 10minuutissa. Näitä tuli noin 5 kertaa parin kk sisään. En niitä sen kummemmin pyöritellyt mielessäni, oon muutenkin sellaista sorttia, että "eteenpäin sanoi mummo hangessa".

Tämä kesä: kohtauksia ruokakaupoissa. Tunnen, että jalat uppoaa lattiaan, kävelen kuin tyynyillä. Äänet tunkee iholle, kuin olisi avaruuskypärä päässä ja kaupan radio soi päässä ja muut äänet sekoittuu mössöksi. Ihmiset jopa omat lapset ympärillä ahdistaa, tulee iholle kiinni ja kaikki on ympärillä, olo kuin motitettu, enkä pääse pois. Suu kuivaa. Vartalossa "humahtelee", toinen silmäluomi ja kulma puutuu, tuntuu, että ne roikkuvat. Pakenen ulos ja puuskutan kuin hullu ja tilanne ohi. Ajattelen, että jos tämä on vain nestehukkaa. Nyt viiden päivän sisään kaksi kohtausta. Molemmat kaupoissa..oireet vaihtelee. Eilen tuli mukaan järjetön vapina. Tsemppasin ja selviydyin kassan kautta ulos ja puuskutin ulkona 10min.

Mikään ei oikein tunnu miltään. En osaa innostua, kiinnostua vaan suoritan päivät. Odotan nukkumaanmenoa. Näen paljon unia. Mutta nukun ihan hyvin muuten.

Oma toiminta tuntuu teeskentelyltä. En osaa selittää sitä, mutta kun mikään ei oikein tunnu miltään niin kaikki on vaan suorittamista. Kaikki tunteet tuntuu teeskentelyltä. Olo on vähän hukassa. Välillä itken itseni uneen kun ikävöin ja rintaa raastaa. Enkä tiedä mitä tai ketä ikävöin.

Oon yli 30v. perheenäiti. Hyvin itsenäinen lapsesta asti ja selviytyjä luonteen omaava. Vastoinkäymiset on tehty voitettaviksi ja haluan, että tilanteet ovat aina hallinnassani. Esim. siksi en käytä alkoholia ym. päihteitä koska vihaan humalatilaa missä kontrolli häviää.

En kykene soittamaan lääkäriin. Haluan löytää ulospääsyn tästä silti. Hävettää ja niinkuin alussa kirjoitin niin olen pettynyt itseeni, omaan päähäni. Ajattelen ettei kukaan ota näitä todesta jos jollekin menisin puhumaan. Enkä halua, että tyrkätään vain pilleripurkki kouraan ja ajetaan kotiin niitä popsimaan.

En tiedä mitä haluan kun en oikein haluakaan mitään. Oon ihan tyhjä ja turta.