Hei,
Jos en olisi tässä- olisin eronnut yksinhuoltajaäiti. Nyt sensijaan, parisuhde voi hyvin ja siinä saa olla muita osapuolia. Ero olisikin ollut helppo ratkaisu...
Huomaan eläväni polyamorisessa suhteessa. Avoin suhde meillä on ollut muutaman vuoden ja nyt olen jollakin tavalla löytänyt miehen josta pidän enemmän. En ole eroamassa- eihän siinä olisi järkeä. Lapsillekin huono ratkaisu ja ratkaisu jota katuisin myöhemmin. Rakastan myös miestäni- tosin eri tavalla kuin suhteen ensivuosina. Olemme kasvaneet, muuttuneet. Mutta silti rakastamme toisiamme.
Kerron siis- rakastaa voi useampaa kuin yhtä. Se vaatii paljon puhumista, luottamista ja erilaisten tunteiden käsittelyä. Jos niitä ei olisi harjoitellut, olisi vaikeaa.
Olen onnellinen. Olen oppinut että rakkaus ei rajaudu yhteen vastakkaisen sukupuolen edustajaan. Rakkautta on ja pitää olla tässä maailmassa enemmän. Onneksi löysin sen ja se minut.
Avioerolle on vaihtoehto. Se ei löydy helpolla eikä ilman kyyneleitä. Mutta se on siellä jos on halua etsiä muita vaihtoehtoja elää liitossa. Yli kymmenen vuoden suhdetta ei kannata "hävittää" koska ihmiset muuttuvat ja tekevät virheitä. Niistä pitää oppia ja jatkaa elämää yhdessä. Pitää hyväksyä mustasukkaisuuden tunteet ja ahdistus. Niitäkin tunteita tulee ja ne kuuluvat elämään. Elämä on elämistä varten. Miksen eläisi elämääni täysillä ja rakastaisi juuri heitä joita haluan?
Onneksi olen rohkea ja uskallan.
Rohkeutta teille kaikille muillekin. Rakkaus odottaa kun sille antaa mahdollisuuden. Naapurin onni ei ole sinun onneasi- etsi omasi ja elä elämääsi!
Minä ja kaksi miestä- polyandria
5
1892
Vastaukset
- Lakanoita
Tämä on oikeesti nykyaikaa! Hehkutan sille puhtaissa lakanoissa!
- mites.on
Kuulostaa ihan toimivalta systeemiltä, jos kaikki ovat samaa mieltä. Valitettavasti noissa polyamorisissakin suhteissa toisella osapuolella on enemmän oikeuksia kun toisella. Jos teillä on oikeasti tasapainoinen suhde, niin silloin sallit myös miehille rakkaussuhteet toisiin naisiin.
Meillä suhteessa kaikilla on yhtä paljon oikeuksia. Tosin se ei tarkoita että minulla pitäisi olla suhteita yhtä paljon kuin vaimollani. Hän on tämän polyamorisen liitoutuman keskipiste. Meillä huomioidaan jokaisen yksilöllisyys niin halujen kuin harrastusten muodossa.
Siis vaimosi on aktiivisempi osapuoli. Mutta pitää myös sinun seksihalusi tyydytettynä?
Kokeko hän olevansa pakotettuna siihen? Haluaa pitää sinut tyytyväisenä?
- Mörököllie
Olet pelkuri, kun et osaa luovuttaa kun olet löytänyt uuden etkä voi luovuttaa vanhasta äijästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492318- 262143
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271535Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161454- 1241417
- 191083
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71974Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117944Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89934Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333883