KEPUn kannatus kääntynyt laskuun

KEPUn kannatus on pudonnut kuukaudessa 0,8 prosenttiyksikköä.
Samaan aikaan Kokoomuksen ja SDP:n kannatukset ovat kääntyneet nousuun.

Myös perussuomalaisten kannatus on laskenut. KEPUn ja persujen kannatuksen lasku ei tiedä hyvää hallituksen jo muutenkin huonolle hengelle.

Veikkaan, että tämä hallitus ei ole koko vaalikauden vallassa.

19

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mauno2v

      Eiköhän tuon kokoluokan (0,8 %-yksikköä) ero mene tilastollisen tutkimuksen virhemarginaalin sisään. Ei siitä voi vetää johtopäätöksiä. Mistäköhän Känä on saanut tietonsa hallituksen huonosta "muutoinkin huonosta hengestä". Ainakin hyvin hallituksessa osaavat sen peittää, jos huonoa henkeä on. Känä on kaikesta päättäen niitä, joihin SDP panee toivonsa kannatuksessaan. SDP:n kannalta valitettavasti ihmiset kuitenkin ovat asioista yhä paremmin selvillä. Antti Lindtman edustaa hyvin sitä, mitä SDP ja sen kannattaja ovat nyt. Hatunnosto SDP:lle rehellisen kuvan antamisesta siitä, mitä SDP on vaihtoehtona.

    • voihttimitälkjy

      Ei ole mitään SDP nousua. Sipilän puheen pahin moka oli MAINOSTAA SPR -ää! Tuota suomalaisten ylimielistä sortajaa ja liivikerääjiä,jotka vaanii kauppojen ovilla.

      • noupadi

        Sosialistit ei koskaan ole enää hallituksissa oli kannatus mikä tahansa. Sillä hallituksessa otetaan sama käytäntö kuin Ay liitoissa toisin ajattelioita kohtaan. Edes 70 % kannatuksella he eivät pääse hallituksiin.
        Ja AAMEN !!!!!!!!!!!!!!!!


    • uydtjuo

      0,3%:D 22,8-22,5

    • Hiohihihihiiii

      Aina kun Sipilä avaa suunsa, kepun kannatuksesta lähtee osanen.

    • Suunta_on_selvä

      Ei muuta kuin lisää Sipilän puheita televisioon, niin kohta Kepun kannatus on alle 10 %.

    • todella_pöyristyttävää

      En yhtään ihmettele kepun kannatuksenlaskua. Ensin annetaan maailmanlaajuisesti leviävä tieto, että Suomessa pääministerikin ottaa pakolaisia kotiinsa asumaan. Kun sitten kuluu muutama viikko niin sanotaan, että pakolaisongelma Suomessa on suurempi haitta kuin talousongelma, vaikka talousongelmakin nähdään niin suurena, että hallituksen pitää mennä sorkkimaan työmarkkinajärjestöjen sopimusvapauteen.

    • faktamies1

      Täh? Hallituksella ei ole mitään kränää keskenään. Päin vastoin. Tää pakolaissotku vain lujittaa hallituksen liitoksia.

    • huolestuttavalta_näyttää

      Onko hallitus tietoinen, että yritykset Suomessa jakavat osinkoja omistajille kymmeniä miljardeja vuosittain. Ja vauhti kiihtyy. Ennusteen mukaan ensi vuonna jaetaan enemmän kuin tänä vuonna, vaikka tänäkin vuonna, vuoden 2014 tuloksesta, jaettiin 10,5 miljardia.
      Näyttää siltä, että maan viimeaikojen hallitukset ovat hemmotelleet (kela-maksujen poisto, yhteisöveron alennus, jne.) maan yritykset pilalle (ei haluta yrittää ja markkinoida, koska voittoja tulee muutoinkin). Ja sama hemmottelu jatkuu. Hallitus on ryhtynyt elinkeinoelämän asiamieheksi maan työvoimaa vastaan.

    • Oikeistodemari

      Kaupunkilaiset ottavat ohjat pysyvästi käsiinsä. Oppositioon jäävät pysyvästi Kepu, Persut, Kristilliset ja Vasemmistoliitto. Eli yhden asian puolueet ja populistit. Älkää nukkuko ennenaikaisissa vaaleissa.

      • Punavihreiden puolueiden Vasemmistoliiton ja Vihreän liiton yhteiskannatus on ensimmäisen kerran historiassa ohittanut vanahakantaisen vasemmiston eli SDP:n kannatuksen. Nyt eroa on Punavihreiden eduksi jo suhteessa 20 % - 15 %.

        Demareiden merkitys vasemmiston sisällä on muuttunut ja se joutuu asemoimaan itsensä uudelleen.

        Rafael Paasio aikoinaan totesi, että SDP:n kurssia on reivattava vasemmalle aina silloin, kun potentiaalisia äänestäjiä vasemmalla on yli 5 %. Nyt siellä on jo 20 %.

        Tavallisen suomalaisen työntekijän etu on koko vasemmiston laajassa yhteistyössä, jossa SDP reivaa kurssiaan Punavihreään suuntaan.

        Kokoomuksen peruskannatus on SDP:n tavoin laskussa, vaikkei vielä yhtä jyrkässä. Ilmiö on kuitenkin jatkunut lähes vuosikymmenen. Tästäkin puoluetaktisesta syystä aseveliakseli SDP-Kokoomus ei kykene menestyksellisesti toimimaan.

        SDP:llä ei ole enää SDP-Kokoomus-akselin heikentyneen kannatuksen vuoksi mahdollisuutta sinipunan enemmistöhallitukseen. Eikä se palvelisi suomalaisen työntekijän etuakaan, vaan tukisi apupuolueena osakkeenomistajien harvainvaltaa.


    • Oikeistodemari

      Maatalouden tukiaisautomaatti tullaan vihdoin siivoamaan. Ehkä tulevaisuudessa ei saa enää rahaa sillä että jättää pellot kasvamaan heinää ja vie paperit kunnantalolle virkailijan täytettäväksi.

      • Maataloustyöväestön asemassa ei ole kehumista eikä sitä ole syytä irvailla.

        Sosiaalidemokraatit ovat itse omalla vastuuttomuudellaan ajaneet maataloustyöväestön äänestämään Persuja. Tämä on ollut lyhytnäköistä ja vahingoittanut sekä SDP:n omaa kannatusta että vasemmiston yhteisvoimaa ja osaltaan johtanut nykyisen Lahtarihallituksen syntyyn.


      • Oikeistodemari
        tuntemattomatsotilaat kirjoitti:

        Maataloustyöväestön asemassa ei ole kehumista eikä sitä ole syytä irvailla.

        Sosiaalidemokraatit ovat itse omalla vastuuttomuudellaan ajaneet maataloustyöväestön äänestämään Persuja. Tämä on ollut lyhytnäköistä ja vahingoittanut sekä SDP:n omaa kannatusta että vasemmiston yhteisvoimaa ja osaltaan johtanut nykyisen Lahtarihallituksen syntyyn.

        Eivät ihmiset tietenkään itse ole syyllisiä tähän. Koko maataloustukihommassa ei vain ole mitään järkeä 60 sentin tuntiansioineen. Olisi maanviljelijöiden omanarvontunnonkin kannalta parempi että homma toimisi kuten markkinataloudessa pitäisi. Toki tämä on yleiseurooppalainen ongelma.
        Valitettavasti rahaa saa pitämällä pellot kesannolla eli kasvamassa heinää.
        Olen kyllä edelleen sitä mieltä että SDP:n pitäisi pitäisi siirtyä ne pari napsua oikealle. Parempi olisi punamusta-akseli siksi että Kokoomus toimii demareiden kanssa huomattavasti yhteiskuntavastuullisemmin kuin porvarihallituksessa.
        En vain ymmärrä tuota Kepun suurta kannatusta. Ihan kuin ihmiset haluaisivat tietoisesti toimia omien etujensa vastaisesti.


      • Oikeistodemari

        Anteeksi. Asiattomasti sanottu.


      • Oikeistodemari
        Oikeistodemari kirjoitti:

        Anteeksi. Asiattomasti sanottu.

        Maatalouden tukiaisautomaatti tullaan vihdoin siivoamaan. Ehkä tulevaisuudessa ei saa enää rahaa sillä että jättää pellot kasvamaan heinää ja vie paperit kunnantalolle virkailijan täytettäväksi.
        Siis tämä.



    • pahalta_näyttää

      Potkaiskaa jo sitä Sipilää polveen, että ymmärtää ukko lähteä ennen kuin maa on täysin sekaisin.
      Kansa on vihainen työmarkkinoihin puuttumisesta ja ulkomainen väki miehittää maata (enimmäkseen nuoria miehiä, naisia tuskin lainkaan).

      • ja_se_tarkka_5prosenttia

        Juu, ei hallitus uppiniskaisella pelillään (pakkopolitiikka) saa muuta aikaiseksi kuin sen, että joillakin ammattijärjestöillä herää halu katsoa hallituksen kortit loppuun saakka aina Euroopan tuomioistuimia myöten (kestääkö pakkolait Suomenkin hyväksymät Kansainvälisen työjärjestön ILO:n yleissopimukset työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista, yms sopimukset).


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4810
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2255
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1424
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1336
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      88
      1332
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      130
      1131
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1065
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      955
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      253
      950
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      947
    Aihe