KEPUn Sipilä sekoili jälleen isojen lukujen kanssa

KEPUn kympille Juha Sipilälle isot luvut ovat tunnetusti olleet liian vaikeita.

KEPUli Juha Sipilä sanoi sunnuntaina Ylen Pääministerin haastattelutunnilla, että valtio velkaantuu melkein miljoonan euron tuntivauhtia.

Ihan näin synkkä tilanne ei ole ainakaan tänä vuonna. Valtiokonttorin sivuilla kerrotaan, että tänä vuonna Suomen valtion nettovelkaantuminen on 5272 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa tänä vuonna siis 601 000 euroa tunnissa.

Sipilä sanoi myös, että Suomi on velkaantunut lähes miljoonan euron vuosivauhtia (tunnissa) jo seitsemän vuotta.

Sekään ei pidä aivan paikkaansa.

Velkaantuminen kääntyi nousuun vuonna 2009, ja nopeinta se oli vuosina 2009 ja 2010. Vuosina 2009-2014 velkaantuminen oli keskimäärin 6,8 miljardia euroa vuodessa, eli noin 775 000 euroa tunnissa. Jos tämä vuosi lasketaan mukaan, tahti hidastuu hieman.

Sipilä huomautti myös, että Suomi velkaantuu euroalueen nopeinta vauhtia, Kreikka mukaanlukien.

Suomi velkaantuu kyllä Kreikkaa nopeammin, mutta Kreikka on erikoistapaus maan lainapaketin ansiosta. Eurostatin uusimmista tilastoista ilmenee, että viimeksi kuluneen vuoden aikana kahdeksan EU-maan velkasuhde on kasvanut Suomea nopeammin.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onko noin monia virheellisiä väitteitä pääministerin mahdollista upottaa puheisiinsa muuten kuin tietoisesti? Tätä varmasti pohditaan nyt monessa paikassa.

      • Tämä on hyvä kysymys. Samoin voi miettiä, miksi Sipilä halusi dissata talousnobelisti Stiglitziä, joka aivan perustellusti esitti hallituksen "faktoista" poikkeavia asioita.


      • hupsist
        Känä kirjoitti:

        Tämä on hyvä kysymys. Samoin voi miettiä, miksi Sipilä halusi dissata talousnobelisti Stiglitziä, joka aivan perustellusti esitti hallituksen "faktoista" poikkeavia asioita.

        Stiglitz tai Arhinmäki= sama paska eri paketissa.
        Molemmat sosialistiheput velaksi eläjien eliittiä.


      • Kysyvä

        Taloustieteen nobelin saanut henkilö ei siis käsityksesi mukaan ymmärrä taloustieteestä? Samoin kuvittelet, että virkaheitto dippa-inssi ymmärtää kansantaloudesta paremmin?


      • teoria-käytäntö
        Kysyvä kirjoitti:

        Taloustieteen nobelin saanut henkilö ei siis käsityksesi mukaan ymmärrä taloustieteestä? Samoin kuvittelet, että virkaheitto dippa-inssi ymmärtää kansantaloudesta paremmin?

        Taluos ei ole tiedettä, se on erilaisia teorioita. Tämä heppu on sitä mieltä, että kannattaa otta velkaa ja elvyttää sillä. Se vaan ei täsä tilanteessa auta. Sama ukkohan esitti Kreikan velkojen anteeksiantamista.

        Eli DI on järkevämpi kuin tuo lisää velkaa heppu. Vasurien ohjelmahan oli sama, ei vaan saanut Suomalaislta paljoa kannatusta


      • iso_kusetus_menossa

        Lukee vain EK:n kirjoittamia lausuntoja. Sisältävät tarkoitushakuisesti vääristeltyjä tietoja.


    • syvätrivitpuhuu

      Noh noh, eipäs nyt hätiköidä. Jukka Sipilä on mies paikallaan. Ei kauaa tarvii seistä Kempeleen ärrällä, niin voi asiasta vakuuttua.
      Jos kuulkaas Jorma Sipilä entisenä sähköinsinöörinä ja nykyisenä miljonäärinä on kerran keksinyt, miten kelasta ja kondensaattorista voidaan rakentaa värähtelypiiri, ja sillä miljoonansa rehellisesti tienannut, niin siinä on meille miehenmallia kylliksi! Ja tuon tempun ja keksinnön rinnalla pienen pohjoismaan valtion budjetin rihtaaminen ja kuntoonlaitto on aivan pikkuhomma ja onnistuu kyllä. Kaikkia on mahdoton miellyttää, mutta Juha Sipistö miellyttää varmaan useimpia, eläkeläiskommunistista kokoomuslaiseen kassa-apulaiseen. Tai näin on ainakin äänestyksessä päätetty.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5450
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2387
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1647
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      244
      1637
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1487
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      327
      1164
    9. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1163
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      322
      1157
    Aihe