Liittojohto myynyt itsensä kirkolle

Karkkilan.tie

Petri Karisma ja Jape Lovén ovat aktiivisia demareissa tai demarien liepeillä. Molemmat olivat kansanedustajaehdokkaita demarien listalta.

Demarit ovat vuosikymmenten aikana muuttunut varsinaiseksi kirkollispuolueeksi, jolla on oma kirkkovaalikampanjakin. Kaikki tietävät, että puolueen naruissa on mm. entinen piispa.

Demokraatti-lehden päätoimittaja on pappi, joka on nyt kirjoittanut puolueelle uskontunnustuksen! Vaikka sisältö ei ole aivan sitä, miltä se otsikon perusteella kuullostaa, kirkollisen kielenkäytön tunkeutuminen lehteen on aikamoinen merkki tilanteesta.

Tässä tilanteessa Karisman ja Lovénin toiminta on vastuutonta. Kyse on vapaa-ajattelun pettämisestä ja vehkeilystä kirkon hyväksi. Samaan aikaan Ylikoski on tehnyt kaikkensa, jotta kirkollismielisyys kasvaisi armeijassa.

Johto on pantava uusiksi. Kerta kaikkiaan. Muuten vapaa-ajattelun periaatteille uskollisten on aika lähteä liitosta. Karkkila teki viisaasti.

37

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • en.ole.vapaa-ajattelija

      Jorin edustaman ajattelun linjoilla sanon, että hienoa, että kirkolla on kannattajia vapaa-ajattelijoissakin. Mitä vaikutusvaltaisempia sen parempi.
      Tämä on hyvä ja kannatettava suuntaus vapaa-ajattelijoissa.

      • Torre22

        Samaa mieltä ollaan. Hyvä, että lähentymistä löytyy vapaa-ajattelijoilta kirkon suuntaan.

    • Ihan vaan varmistuksena: Sinäkö siis kannatat kirkon ja valtion eroa ja muita va-liikkeen tavoitteita?

      • ohikulkija.palstalla

    • Jape Lovénhan ei ole missään VA-liiton luottamustehtävässä, ei liittohallituksessa, ei liittovaltuustossa ei varalla eikä varsinaisena. Hän on kyllä Helsingin Vapaa-ajattelijoiden puheenjohtaja, mutta se on taas ihan eri rooli. Haluatko korjata kannanottoasi?

      • Loven.pois.johdosta

        Aika vaikutusvaltainen paikka. Lovén voisi siisrtyä syrjään.

      • Kun HVA viime vuonna kasasi hallitusta, Lovén oli ainoa puheenjohtajaehdokas. Yhdistys toimii niillä aktiiveilla jotka ovat tehtäviin halukkaita. Jos puheenjohtajaehdokkaita olisi useita niin ehkä sitten valikointia voisi tehdä.

      • Kuoleva.yhdistys
        rainbowshy kirjoitti:

        Kun HVA viime vuonna kasasi hallitusta, Lovén oli ainoa puheenjohtajaehdokas. Yhdistys toimii niillä aktiiveilla jotka ovat tehtäviin halukkaita. Jos puheenjohtajaehdokkaita olisi useita niin ehkä sitten valikointia voisi tehdä.

        Eli liitto alkaa olla toiminnallisesti ottaen kuollut. Pari tyyppiä pyörii vielä hallinnossa ja siinä kaikki.

      • Puhuin Helsingin Vapaa-ajattelijoista, en liitosta. Täällä on näemmä vallallaan epidemiana riehuva taipumus sekoittaa Helsingin yhdistys liittoon.

        Helsinki alkaa olla niin maallistunut että ei täällä enää juuri kaivata aktiivista yhdistystoimintaa. Helsingissä on parin vuoden päästä uskonnottomat enemmistössä, joten yhdistys voi ottaa jo vähän rennommin kun taistelu on jo takana. Voihan sen tulkita niinkin että kuollut mutta minusta "voittaja" on kuvaavampi ilmaisu.

      • Mäkeläinen
        rainbowshy kirjoitti:

        Puhuin Helsingin Vapaa-ajattelijoista, en liitosta. Täällä on näemmä vallallaan epidemiana riehuva taipumus sekoittaa Helsingin yhdistys liittoon.

        Mikäs yhdistyksessä on vikana kun vain yksi on kiinnostunut puheenjohtajan pestistä? Liiton tilako heijastuu yhdistykseen?

      • nyt.naurattaa
        rainbowshy kirjoitti:

        Puhuin Helsingin Vapaa-ajattelijoista, en liitosta. Täällä on näemmä vallallaan epidemiana riehuva taipumus sekoittaa Helsingin yhdistys liittoon.

        Helsinki alkaa olla niin maallistunut että ei täällä enää juuri kaivata aktiivista yhdistystoimintaa. Helsingissä on parin vuoden päästä uskonnottomat enemmistössä, joten yhdistys voi ottaa jo vähän rennommin kun taistelu on jo takana. Voihan sen tulkita niinkin että kuollut mutta minusta "voittaja" on kuvaavampi ilmaisu.

        hahahahahahah. Tälle neropatille toiminnan kuoleminen on samaa kuin voitto! Helsingin seurakuntien luottamuselimiin on jatkuvasti tulijoita! Ja jamppa puhuu voitosta yhdistyksessä, joka on nyykähtänyt täysin! Vaparit menee alas Helsingissä ja kaikkialla. Tämä on normaalijärjellä ajatellen vaparien tappio, ei voitto!

      • yhdistys.pilalla
        nyt.naurattaa kirjoitti:

        hahahahahahah. Tälle neropatille toiminnan kuoleminen on samaa kuin voitto! Helsingin seurakuntien luottamuselimiin on jatkuvasti tulijoita! Ja jamppa puhuu voitosta yhdistyksessä, joka on nyykähtänyt täysin! Vaparit menee alas Helsingissä ja kaikkialla. Tämä on normaalijärjellä ajatellen vaparien tappio, ei voitto!

        Helsingin yhdistys organisoi kasteita!!! Johan sille hevosetkin nauroi. Ei hemmetti...

      • fjlkfäs
        yhdistys.pilalla kirjoitti:

        Helsingin yhdistys organisoi kasteita!!! Johan sille hevosetkin nauroi. Ei hemmetti...

        Se oli kieltämättä hyvin outoa.

    • SanonVaan

      Onhan se hyvä, että jotkut koittavat saada demarien linjaa paremmaksi, demarien Forssan ohjleman linjalle. Samanlaisia aktiiveja toivoisi Keskustan ja Kokoomuksenkin riveihin.

      • huolestuneena_totean

        Varsinkin Keskustasta ja Kokoomuksesta puuttuu henkilöitä, jotka yrittäisivät saada demareita Forssan ohjelman linjalle.

      • edistys.etenee

        Bobrikov kielsi käyttämästä puolueesta nimitystä sosiaalidemokraattinen. Hänet sitten ammuttiin. Mitä siitä seurasi? Nyt on jo vuosikymmeniä saanut käyttää nimitystä sosiaalidemokraattinen. Se on kärsinyt hirvittävän inflaation, kukaan ei enää usko siihen. Kun ylipainoinen Urpilainen verkkosukissaan ja rantarolexissaan astuu puhumaan "köyhän asiaa", niin nimitys työväenpuoluekin tuntuu joko irvokkaalle mauttomalle pilalle tai silkalle huumorille.

      • johto.vaihtoon
        edistys.etenee kirjoitti:

        Vaparijohto syöttää itseään verorahoilla luksushotelleissa. Siinä mielessä oikea puolue.

      • Ylikoski.erotettava

        Ylikosken propaganda ei oikein pure. Mies ulos tai jäsenistö lähtee. Kumpi?

      • Ylikosken.takia
        Ylikoski.erotettava kirjoitti:

        Ylikosken propaganda ei oikein pure. Mies ulos tai jäsenistö lähtee. Kumpi?

        Taitaa jäsenistö lähteä. Ylikoski on tykästynyt johtopalliin ja kirkon mielistelyyn.

    • Karkkilan_tie

      - Vaparijohto kieltäytyy ottamasta kantaa uskonnollisiin palkanlisiin ns. pyhäpäivinä. - - Vaparijohto on sotkeutunut rasistiseen liikkeeseen.
      - Ainakin Lovén ja vaparilehden toimittaja Auvinen ovat esiintyneet avoimen valtiopetoksellisesti.
      - Jäsenistön ja veronmaksajien rahaa kulutetaan sisäpiirin hotellikokouksissa.
      - Liittoutuminen kirkkomyönteisen SDP:n kanssa.
      - Humanisti-vaparin sekoilut koulu- ja pornoelokuvajutuissa.
      - Ylikoski toiminut kirkon hyväksi armeijassa.

      Johto uusiksi. Muuten alkaa jäsenistö äänestää jaloillaan!

      • En.ole.trolli

        Puutun vain ensimmäisenä mainittuun seikkaan. Ihmettelen, ettei tästä uskonnon varmaan näkyvimmästä vaikutuksesta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa hiiskuta sanaakaan.

        Kaikenlaisista pienemmistä asioista kyllä kirjoitellaan kannanottoja ja kanteluita. Tuossa joku aika sitten vaparit tekivät kantelun siitä, että Lappeenrannassa äänestyspaikkana oli seurakuntatalo (työväentalojakin oli, mutta se ei vapareita häirinnyt)!

        Jotenkin tuntuu, että vaparien käsitys asioiden mittasuhteista on aivan pyllyllään.

    • ateismi.on.passe

      Miksei myisi. Alkaa olla selvää, etä ateismi on passé. Sen tajuavat vapaa-ajattelijatkin taantuvassa yhdistystoiminnassaan.

      • Hahhahahahahahah

        Koska vaparien jäsenmäärä laskee alle 1000. Veikkaan, että parin vuoden päästä.

      • Erotkaa.VAsta
        Hahhahahahahahah kirjoitti:

        Koska vaparien jäsenmäärä laskee alle 1000. Veikkaan, että parin vuoden päästä.

        Hyvä vaan. Uskonnottomat ei voi luottaa vapareihin.

    • En.ihmettele

      Taitaa olla epäluottamusta vapareita kohtaan.

    • aivan.sairasta

      VA:t on kumma sekoitus pornoilua, ateismia ja kirkon nuoleskelua. En ihmettele, jos ateistit ja kirkko kiertävät vaparit kaukaa.

      • alarm.alarm.alarm

        Humanisti-vapari on ilmaantunut palstalle. Puolustaa jo eläinseksiäkin!!

    • OnkoVALpetosta
      • Serle

        No ei kai vaparit kirkon kanssa?

      • LuottoMennyt
        Serle kirjoitti:

        No ei kai vaparit kirkon kanssa?

        Valitettavasti kyllä.

    • Lkhgfffssgjknj

      Aika lakkauttaa vaparijärjestöt kokonaan. Erotkaa vapareista!

    • Friii

      Tapahtuma kirkon kanssa joulun alla oli jo tosi paksua.

    • quikol
      • eipäyllätä

        Tyypillistä vaparitoimintaa.

    • PAT.parempi

      Vaihtoehto on PAT.

    • YlikoskiErotettava

      Onko Ylikosken tarkoitus tuhota vaparit, kun hän mustaa vaparien mainetta valehtelemalla YK:lle?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3847
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2596
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      2015
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1751
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      31
      1556
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      125
      1521
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1331
    8. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      500
      1290
    9. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      84
      1289
    10. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1266
    Aihe