KEPUn kymppi Juha Sipilää ei ole opittu tuntemaan minään hengen jättiläisenä. Vaikutelma on vain vahvistunut hänen pääministeriytensä myötä.
Sipilällä takki näyttää kääntyvän jopa vauhdikkaammin kuin Väyrysellä aikoinaan. Pahinta on se, että Juha Sipilä ei selvästikään ymmärrä isoja lukuja.
Tämä lomarahasekoilu on todellinen farssi. Ensin Sipilä lupaa, että kaikille tulee jatkossa lomaraha ja heti seuraavana päivänä Matti Vanhanen sanoo, että ei tule.
Ei ole ensimmäinen kerta kun Sipilä päästää sammakoita suustaan.
KEPUn selkärangaton Sipilä
12
<50
Vastaukset
- junttienIdeologia
Juntti-ideologia ei riitä yhteiskunnan analyysiin. Mtk-kepulla ei ole käsitystä oikeasta taloudesta saati työmarkkinoista. Puuhastelu on surkeaa huu-haata.
- Jombenbestisjohtaja
Verrataan vaikkapa Kataiseen, Jombe. Onko mitään eroa?
- räyhä-rinne
Känä olisi mieluummin seurannut Stubin ja Rinteen riitelyä. Pitää kuitenkin hoitaa maan asiat.
Punanutut oppositiossa => känää vituttaa suunnattomasti - PelkuriKatainen
Jombenbestisjohtaja kirjoitti:
Verrataan vaikkapa Kataiseen, Jombe. Onko mitään eroa?
Katainen oli pelkuri, piiloutui aina muiden isompien taakse, kun olisi pitänyt vastata sanoistaan ja teoistaan. Niin se lähti kesken hallituskaudenkin lätkimään EU-virkaan ja jätti vaikeat hommat muiden selvitettäväksi.
- kolmenäsänkelmit
Hyvin toimii kokoomuskoirana.. Stubbi hymyilee tyytyväisenä ja Soini hännystelee..
- Tyri_Häkämie
Sipilä on valehteleva kepukoira. Hän täysin EK:n talutusnuorassa.
- farssiaseon
http://www.hs.fi/kotimaa/a1443501890652
Uuniperuna sanoi, että ongelma täytyy ratkaista jotenkin. - Jombenbestisjohtaja
Juha Sipilä ei ole vakuuttanut pääministerinä. Hän on ollut tylsä ja selkärangaton. Kerta toisensa jälkeen hän on ensin "päättänyt" jotain ja kohta muutaman päivän tai viikon jälkeen perunut "päätöksensä".
- Santeri_Alkio
Sipilällä ei ole homma hanskassa. Hän lienee kaikkien aikojen typerin pääministeri.
- NäinSeMenee
Ei ole Sipilään luottamista missään asiassa. Äijä on pelkästään joutava jaarittelija ja vatuloitsija.
sipilä on epäonnistunut aika rankasti talouspolitiikassa ja kunnolla
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565450Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387- 1141647
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2441637- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3271164Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3221157