Taas tietoa näistä "taloustutkijoista"

DV8_HellRaiser

Joku ilmeisesti sosialisti proffa taas moitti Sipilän talusosaamista vaatien vasurin tapaan velan lisäämistä. Kuten oseisesta jutusta ilmenee taloustiede pohjautuu vain mutu tuntumaan ja teoreettisiin malleihin joistaei ole apua käytännön päätöksen teossa.

Demarit keksi ihan uuden jutun, lisätään menoja mutta velka ei kasva. Hurraa demut!!

Olisihan se mukavaa ottaa velkaa ja jakaa sitä kansalisille lapiokaupalla ja tehdä sitten velkojien käskyn mukaan leikkaukset kuten Kreikassa. Sipilän hallitus kuitenkin yrittää tehdä leikkaukset ihan suomalaisin voimin ja nyt ennenkuin velka karkaa käsistä.

http://www.talouselama.fi/uutiset/kaksi-ekonomistia-yritti-tarkistaa-pitivatko-taloustutkimukset-paikkansa-arvaat-miten-kavi-6057020

"Taloustieteellinen tutkimus on heikosti toistettavissa, selviää Yhdysvaltain keskuspankki Fedin ekonomistien tuoreesta artikkelista.

Andrew Chang ja Phillip Li kävivät läpi 67 taloustieteellistä tutkimusta 13 eri akateemisessa julkaisussa. Tutkimukset oli julkaistu vuosina 2008-2013. Tavoitteena oli selvittää, kuinka hyvin saadut tulokset ovat toistettavissa, kun tutkimus tehdään uudestaan samoilla lähtökohdilla. Toistettavuus liitetään tieteessä yleisesti tutkimuksen luotettavuuteen.

Ilman alkuperäisen tutkimuksen tehneiden tutkijoiden apua Chang ja Li saivat toistettua vain kolmanneksen alkuperäisistä tuloksista, kertoo Business Insider. Alkuperäisten tutkijoiden avulla tulosten toistettavuus kasvoi, mutta silloinkin vain 49 prosenttia tuloksista saatiin toistettua."

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Palkkojahan Sippilä on leikkaamassa. Velka kasvaa edelleen. Siitä olen samaa mieltä, että kapitalistiset tutkimukset ovat kapitalistisia tutkimuksia, ei niillä ole yleensä muuta tarkoitusta kuin todistella erilaisia kapitalistille edullisten toimenpiteiden tarpeellisuutta. Tätä tutkimuksen lajia kutsutaan tilaustutkimukseksi tai peräti soveltavaksi.

      Ilmeisesti Sippilä kuvittelee Suomen omaksi verstaakseen, jonka työnteon tahti on hidastunut, palkat liian suuret ja rikollisuuskin rehottaa, kun sakotkin piti tuplata. Pakolaisten tuloakin piti suorastaan kiihdyttää.

      Paikalliselle sopimisellekin Siipilä on suorastaan pelottava esimerkki.

      • Totta kai ne ovat kapitalistisia, ei kai sosialismissa mitään tutkittu.

        Pointti on siinä ettei talouteen tehtyjä päätöksien vaikutuksia voi mitenkään luotettavasti ennustaa, muuttujia on liikaa. Kuitenkin jopa proffa tason henkilöt antavat lausuntoja puolesta tai yleensä vastaan, vastustamalla saa kyllä enemmän julkisuutta itselleen.

        Yleensäkin kapea-alaisten asiatuntijoiden tietoihin kannatta suhtautua varoen. He kyllä tuntevat alansa, mutta useimmiten eivät elämää alansa ulkopuolella.

        Ei yritysten ja valtion talousasiat kovin erilaisia ole. Kummankaan ei tarvitse koskaan maksaa lainojaan takaisin. Ylivelkaantuminen johtaa päätöksenteon siirtymisen ulkopuolisille. Investoinnit pitäisi suunnata tulevaisuuden turvaamiseen. Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on enemmän arvovalintoja kuin yrityksissä, perustoiminnot pitää kuitenkin hoitaa. Velkaantuminen on saatava hallintaan. Jne.


      • Se lienee itsestään selvää, että mallit ovat malleja, karkeita yleistyksiä ja usein jopa lineaarisia, vaikka maailma ei lineaarinen olisikaan. Ulottuvuuksien määrän laitakin on niin ja näin. Siksi niin kutsuttu sosiologinen mielikuvituskin voi tuottaa ekonomistien malleja parempia tuloksia.

        Lainojen lyhentämisessä vain lyhentämisen ilosta, ei ole järkeä. Jokin syy pitää olla niin lainan ottamiseen kuin lyhentämiseenkin. Onkin ollut järkyttävää havaita, että kun Suomi kertoo elvyttäneensä, niin itse asiassa on vain alennettu verotusta. Viimeisimpien "elvytysten" joukossa yhteisöveron alentaminen, joka näyttää menneen vain osinkojen maksuun omistajille ja palkitsemisjärjestelmien kautta tietenkin omistajien apupojille, yritysjohdolle.


      • Yhteisöveron alennus olikin tosi kummallinen juttu. Hallitus vain antoi yrityksille rahaa vastikkeetta, vain toivoen sen lisäävän työllisyyttä. Sehän olisi pitänyt ainakin ajoittaa sopimusneuvottelujen osaksi.

        Koko juttu meni yli osan ministereiden käsityskyvyn, esimerkkinä vasuriministerit.

        Kun maailmalla on kysyntä laimeaa eikä suomalaiset valmista mitään sellaista mitä ei muissa maissa tehtäisi vähintään yhtä hyvin niin ainoat kilpailuvaltit ovat hinta ja toimitus kyky-ja varmuus.

        Osinkoja jaetaan osittain siitä syystä ettei ole mitään järkeävää investoinavaa, tietysti osakkaita kiinnostaa osingot siksihän sijoituksia tehdään. Ei sijoituksia tehdä siksi, että tulisi lisää työpaikkoja vaan tuoton vuoksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 kuoli kolarissa

      Kenen vastuulla tienhoito? Sohjoa ja vettä tie täynnä. Oliko säästetty tienhoidossa? Järkyttävä onnettomuus.
      Joensuu
      83
      3014
    2. Kerro mistä alkaen

      Se ihastuminen alkoi? Mikä vuosi?
      Ikävä
      65
      1108
    3. Suomea odottaa karu kohtalo

      Mitäs menitte uhkailemaan ja leikkimään kovaa. Ei mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan.
      Maailman menoa
      221
      1033
    4. Tosiaankin, jos julkaisette täällä henkilötietoja

      Minkäänlaisia, se on poliisiasia. VPN, proxy- tai julkinen yhteys ei salaa mitään. Poliisi pystyy jäljittämään ja saamaa
      Ikävä
      86
      907
    5. Bachelor-Joonas tapasi Monican isän - "Appiukko" antoi koulutusta vävypojalle - Katso kuvat tästä!

      Joonas ja Monica ovat pitäneet yhtä Bachelor Suomi -kuvausten jälkeen. Tämä todistaa, että tosi-tv:ssä voi syntyä rakkau
      Suomalaiset julkkikset
      4
      885
    6. Olet upea nainen

      Upea nainen oot.
      Ikävä
      34
      860
    7. Gallup: Mitä mieltä olet uudesta Putous-kaudesta: hyvä, keskinkertainen, huono?

      Putous on saanut kuraa niskaan mm. kaksimielisistä jutuista. Ohjelma on lasten suosikki ja lapset toistelevat hokemia ti
      Tv-sarjat
      39
      859
    8. Onko yhtään ikävä

      Vai ei?
      Ikävä
      52
      836
    9. Mikä on lempikuvasi

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      43
      825
    10. Kaipaatko yhtään

      Tai odotatko näkemistä?
      Ikävä
      41
      798
    Aihe