Miljonääri sipilän, persujen ja kokoomuksen nulikkaimiaisesti Eva Braunin kampausta jäljittelevän ultraliberaalin ihmisvihaisen oikeiston tavoitteena on luoda "köyhien työntekijöjiden" Suomi. Kansainväisesti kyseessä on nk. "working poor" ilmiö. Ihmiset käyvät yhdessä tai useammassa työssä, josta eivät saa riittävää toimeentuloa.
Ihmisten pakottaminen köyhyyteen, jopa nälkään, tekee heistä kuuliaisia ja erittäin joustavia työntekijöitä, jotka tarttuvat mihin tahansa hommaan, jotta saisivat vuokran maksettua tai ruokaa lapsille.
Tällainen yhteiskunta ja sen tavoittelu ei ole vain vääryyttä vaan myös julmuutta sekä pahuutta. Kristillisin perinteisin termein tällaisen toiminnan edistäminen on syntiä.
Kenen palvelukseen kepu js persut ovatkaan asettununeet?
Persut synnin tiellä
10
<50
Vastaukset
- persujen.nyrkkilinja
Näkyy Isä Timo sisäistäneen tehokkaasti Amerikkalaisen teekutsuliikkeen opit, eli ei ole "turhaan" siellä ravannut?
- AnekauppaTarpeenSoinille
Nälkiintyneen hoitajan ja hänen lapsiensa kurittaminen leikkaamalla pakkolainsäädännöllä pienestä palkasta siivu ökyrikkaille on saatanallinen temppu.
- jupisematon
On ammattivalinta kysymys hakeutuuko johonkin muutaman tonnin kuukausipalkalle vai kunnon tienesteihin.
- PimeydenJoukot
jupisematon kirjoitti:
On ammattivalinta kysymys hakeutuuko johonkin muutaman tonnin kuukausipalkalle vai kunnon tienesteihin.
Moraalittomat rikkaat syyttävät köyhiä köyhyydestään ja pienipalkkaisia pienistä palkoista. Sitten köyhien riistämistä perustellaan heidän ojentamisella.
Tällainen on tietämättömien, piittaamattomen pimeyden voimien palvelijoiden sakki.
- KannattaaOdottaa
Ainoa hyvä puoli tässä on, että persut tippuu aina rattailta, kun vauhti kiihtyy. Toivottavasti Soini on myös seuraavissa vaaleissa puheenjohtajana, jotta voimme nähdä hänen nelosleukansa siistissä pinossa kengällä.
- WhatAfuture
Soini on seuraavien vaalien aikaan jo mukavassa virassa veronmaksajien elätettävänä.
Synnit kun papille ripillä tunnustaa, niin voikin jälleen aloittaa puhtaalta pöydältä ja unohtaa köyhien kyykytyksen. - soini_on_sikaporvari
WhatAfuture kirjoitti:
Soini on seuraavien vaalien aikaan jo mukavassa virassa veronmaksajien elätettävänä.
Synnit kun papille ripillä tunnustaa, niin voikin jälleen aloittaa puhtaalta pöydältä ja unohtaa köyhien kyykytyksen.Tuskinpa Soini miljonäärinä edes tajuaa mitä hänen takinkääntönsä meille pienituloisille oikein merkitsee. Tai vaikka tajuaisi niin ei kuitenkaan välittäisi.
Eli autuaan tyhmänä ja oma maha/pää täynnä on kiva vaan heitellä sutkauksia jopa toimeentulotuen saajista...
- tarkasta_ite_persuista
Persuilu on syntiä ja sitä harjoittamalla kasvaa kädenselkään mustia karvoja.
- PS_pahuuden_lähde
Katolilaisuus on pahempaa kuin islamismi.
Katoliset saavat anteeksi kaikki tekonsa, kunhan vaan tunnustavat syntinsä tekopyhälle pappillensa. Ja rukoilevat sitten sata kertaa "ave mariaa" ... Ja sitten sama meno jatkuu taas.
Islamistit taas saavat anteeksi syntinsä vasta kuollessaan. Ja sama meno on loppunut varmasti ja lopullisesti.
Eli Soinismi on paljon pahempaa kuin Islamismi. Näin tavallisen pulliaisen silmin katsottuna.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
4 kuoli kolarissa
Kenen vastuulla tienhoito? Sohjoa ja vettä tie täynnä. Oliko säästetty tienhoidossa? Järkyttävä onnettomuus.26510692Suomea odottaa karu kohtalo
Mitäs menitte uhkailemaan ja leikkimään kovaa. Ei mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan.4042915Nainen, moraali on koetuksella sun kanssa
Koen nyt olevani rappiolla ja kyllä, omaa syytäni ja itsekontrollin puutetta, mutta olethan kyllä puoleensavetävä, ettei921668- 871661
- 791487
- 641409
Bachelor-Joonas tapasi Monican isän - "Appiukko" antoi koulutusta vävypojalle - Katso kuvat tästä!
Joonas ja Monica ovat pitäneet yhtä Bachelor Suomi -kuvausten jälkeen. Tämä todistaa, että tosi-tv:ssä voi syntyä rakkau81369Gallup: Mitä mieltä olet uudesta Putous-kaudesta: hyvä, keskinkertainen, huono?
Putous on saanut kuraa niskaan mm. kaksimielisistä jutuista. Ohjelma on lasten suosikki ja lapset toistelevat hokemia ti581353Tosiaankin, jos julkaisette täällä henkilötietoja
Minkäänlaisia, se on poliisiasia. VPN, proxy- tai julkinen yhteys ei salaa mitään. Poliisi pystyy jäljittämään ja saamaa991276- 361186