Neljännesvuosisadan maallistumisen historia

Kerään ketjua http://keskustelu.suomi24.fi/t/13768573/maallistumisen-historia-1991-2015 yhteen. Maallistuminen on sekä aatteellista että lainsäädännössä ja laintulkinnassa näkyvää. Keskityn tässä yhteiskunnalliseen puoleen.

- Yhteisöjen kirkollisverosta yhteisövero-osuuteen 1993. Siitä valtionrahoitukseen 2016. Ortodokseilla piispojen palkan maksusta suoraan tukeen 2006.
- Evlut kirkkolaki kahtia 1994; vastaava muutos ortodokseille 2006.
- Valtio ei maksa "evlut piispan palkkaa", siis tuomiokapitulien menoja, 1996 alkaen.
- KKO ja KHO eivät lähetä edustajaa kirkolliskokoukseen 1997 alkaen.
- Jumalanpilkan enimmäisrangaistus tippui 1999.
- Negatiivinen uskonnonvapaus oli osin olemassa jo aiemmin, mutta kirjattiin lakiin 2000. Sen tulkinta on sittemmin vakiintunut koskemaan myös evlut kirkon jäseniä.
- Presidentti ei enää nimitä piispoja 2000 alkaen.
- ET-opetukseen oletusarvoisesti 2003 lähtien; muutos astui voimaan onnahdellen ja erityisesti siihen tuli 9 vuoden siirtymä.
- Saa kuulua useampaan uskontokuntaan 2003 lähtien. Samoin mm. uskontokunnan määritelmä löyheni, ja kirjanpitovelvollisuus koskee myös uskontokuntia.
- Rukouspäiväjulistus poistui 2004.
- Valat: Kalastuksenvalvojalta poistui 2012, todistajalta 1.1.2016. (Tuomarinvalan osalta vireillä)
- Päivähoidon tavoitteista poistui uskontokasvatuksen tukeminen 2015.

Onkohan muita olennaisia muutoksia aikavälillä 1991-2015?

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Otetaanko mukaan askeleita taaksepäin? Yhteisöveron muuttuminen budjettirahoitukseksi 2016 ja hautaustoimilaki 2003 ovat maallistumisen osilta huononnuksia tai ainakin paikallaanpolkemista.

      • Hautaustoimilaki on vähän sinne ja tänne. Toisaalta se betonoi evlut kirkon aseman, ja laki olisi voinut olla toinen jos olisi säädetty 2013 eikä 2003. Ja toisaalta siinä tuli samanmaksuisuuden periaate.

        Yhteisöveron muutosta suoraksi rahoitukseksi pidän täysin positiivisena asiana. Selvästi pienempään pahaan mentiin jo mm. siksi, että nyt summa näkyy suoraan budjetissa.


      • korjaussarja
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Hautaustoimilaki on vähän sinne ja tänne. Toisaalta se betonoi evlut kirkon aseman, ja laki olisi voinut olla toinen jos olisi säädetty 2013 eikä 2003. Ja toisaalta siinä tuli samanmaksuisuuden periaate.

        Yhteisöveron muutosta suoraksi rahoitukseksi pidän täysin positiivisena asiana. Selvästi pienempään pahaan mentiin jo mm. siksi, että nyt summa näkyy suoraan budjetissa.

        Tuo budjettirahoitus vaatisi vastapainokseen kyllä sen, että kirkon kulut avattaisiin myös julkisesti hautaustoimen ja muiden yleishyödyllisten tehtäviensä osalta selkeästi. Mistä ja miten paljon valtio kirkolle maksaa ja mitkä kirkon kulut oikeasti ovat ja mitä ne sisältävät.
        Jos on niin, kuten monesti väitetään, että hautaustoimi on kirkolle tappiollista, eikö olisi kirkonkin etu että hautaustoimen kulurakenne avattaisiin ja katsottaisiin kärsiikö kirkko tästä kohtuuttoman paljon. Mitä ovat ne historiallisesti arvokkaat rakennukset joita kirkko ylläpitää, ja missä käytössä ne ovat? Paljonko niiden ylläpito maksaa jne?


      • korjaussarja kirjoitti:

        Tuo budjettirahoitus vaatisi vastapainokseen kyllä sen, että kirkon kulut avattaisiin myös julkisesti hautaustoimen ja muiden yleishyödyllisten tehtäviensä osalta selkeästi. Mistä ja miten paljon valtio kirkolle maksaa ja mitkä kirkon kulut oikeasti ovat ja mitä ne sisältävät.
        Jos on niin, kuten monesti väitetään, että hautaustoimi on kirkolle tappiollista, eikö olisi kirkonkin etu että hautaustoimen kulurakenne avattaisiin ja katsottaisiin kärsiikö kirkko tästä kohtuuttoman paljon. Mitä ovat ne historiallisesti arvokkaat rakennukset joita kirkko ylläpitää, ja missä käytössä ne ovat? Paljonko niiden ylläpito maksaa jne?

        Mutta ei tältä osin tilanne ole ainakaan huonontunut! Nythän on ensimmäistä kertaa selvästi kirjattu auki täydellinen lista siitä, mitä on tarkoitus korvata. Ja tätä olen yli kymmenen vuotta kysellyt. Nimenomaan sellaista listaa, joka ei ala "esimerkiksi" eikä lopu "yms."


    • LukijanHuomio

      Rukouspäiväjulistus poistui tasavallan presidentin tehtävistä - vai oliko se asetus - mutta näyttäähään esim. Sauli Niinistö edelleen puuhailevan tuon julistuksen kassa hieman epävirallisemmalla tasolla.

      Valtiopäivien ja yliopiston avajaisjumalanpalvelus poistui lakisääteisesti jo 1970-luvulla, mutta silti ne ovat jatkuneet.

      • Joo, toki presidentit saavat allekirjoittaa julistuksia. Heillekin kuuluu uskonnonvapaus. (Vaikka toki Tasavallan presidentti taitaa olla maan ainoa virka, jossa periaatteessa ollaan aina töissä.)

        Eikö muka Eduskunnan työjärjestyksessä ollut avajaisjumalanpalvelus vielä 1990-luvulla?

        Käräjähartaudethan ovat loppuneet siitäkin pitää ottaa oma kohtansa. Tästä taitaa tulla parin aukeaman juttu, vaikka tiiviistikin kirjoittaisi.


    • Kiitokset viesteistä tässä ja varsinkin aiemmassa ketjussa. Naputin näistä jutun ja laitoin VA:n toimitukselle. Ilmestynee joskus vuoden lopun paikkeilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3847
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2596
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      2025
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1751
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      31
      1556
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      125
      1521
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1331
    8. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      85
      1302
    9. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      500
      1300
    10. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1266
    Aihe