Äpäräksi haukkuminen

Laittaisin hakkujaa turpiin.

No jos se haukkuja on vanhus, mutta ei dementiaa eli kyseessä oma isäni, joka haukkuu lastenlastaan. Ja kaiken kukkuraksi lapsi ei ole äpärä. Toivoisin anteeksipyyntöä, mutta sitä ei tule ja mieleni tekisi laittaa välit poikki, koska paljon muutakin on.

Puolustaisin lasta kuten vanhemman kuuluu. Lapsenen kuullen jämäkästi, mutta en riitelemällä. Sitten jälkeenpäin voisin olla hurjanakin. Selittäisin aikuiselle ihmiselle, että lapsi ei ole syyllinen mihinkään, ja aivat todella typerää on häntä haukkua. Anteeksipyynnön vaatisin lapselle. Se on ehdoton edellytys suhteen jatkumiselle. Vähempi ei kävisi, koska on normaalia, että jos toista loukataan, pyydetään anteeksi.

Selittäisin lapselle sopivalla tavalla, riippuen lapsen luonteesta ja iästä, että hän on rakkain ja ei missään nimessä syypää mihinkään.

SUUTTUISIN JOS MULL OIS OIKEESTI LAPSIA JA KÄVISIN RÄHJÄÄMÄSSÄ KURKKU SUORANA

Jos lapsi on avoliitossa syntynyt, hän on avioton lapsi ja siis äpärä. Sen osan olet lapsellesi valinnut, ja siitä hän sitten kärsii.
Itse voi aikuinen olla kuinka moderni tahansa, mutta lapsi joutuu usein maksumieheksi, kun etistykselliset vanhemmat harjoittavat vapaata kasvatusta, vaihtavat avopuolisoa, käyvät rokkifestareilla, lähtevät viihteelle pubiin ja riepottavat sylilasta mukanaan, tai vievät isovanhemmille jotka hampaat irvessä joutuvat paimentamaan lasta koko viikonlopun.
Siinä se "äpärä" menee sivussa.
Hyvin hoidetussa perheessä ja suvussa ei tuota sanaa kuule.

No minulle oma isä sanoi muutaman kerran meillä olleesta rengistä: "Jos olisi ollut meillä aikaisemmin sanosi Häntä minun isäkseni." Kerran sitten vastasin: "Olisikin ei ainakaan sanoisi ketään muuta minun isäksi." Mutta inhosin isää sitä lähtien koko sielustani ja sydämmestäni. Inhosin jopa hänen hajuaa niin että oli pakko siirtyä kauemmas jos Hän tuli istumaan lähelle. Olin ainoa joka halusi nähdä isän arkussa, halusin nähdä että on siellä ettei varmasti huijaa. En ole käynyt haudalla, eilen isä olisi täyttänyt 103 vuotta. Valitettavasti minä en pääse hänestä koko ikänäni, joka kerta kun katson peiliin näen sieltä piirteitä jotka sain.
No äiti oli kostomaanut ja kertonut sen isälle syyt ja synnyt...tämä selvisi minulle kun äiti itse asiasta kertoi.
En tavanut äiti lähes 18 vuoteen, kun hän kuoli en mennyt hautajaisiin.
Isällä ei ollut tyrärtä eikä äiti ollut halunut yhtäkään lapsistaan: "Yhtäkään en ole halunut aina on saanut kävellä vatsa pystyssä." Meitä oli kymmenen minä 6.
Siellä ne köllöttävät nokat kohti taivasta en ole käynyt haudalla jos menisin säästäsin päivän tarpeet ja jättäisin muistolle.

Erityisherkkyys on luontainen ominaisuus eikä sairaus. Erityisherkkä reagoi voimakkaammin kuin muut. Carol A. Brown tarttuu tähän ajankohtaiseen teemaan. Brownin mukaan erityisherkkyys on Jumalan lahja. Kirja auttaa erityisherkkiä ja heidän läheisiään ymmärtämään paremmin tätä lahjaa. Neurologinen, hengellinen ja tunne-elämää koskeva herkkyys tuottaa ihmiselle itselleen usein kipua. Samaan aikaan kun se mahdollistaa syvän yhteyden Jumalaan ja toisiin ihmisiin, se saa kyyristymään kivusta kaiken sen tuskan edessä, joka meitä ympäröi.