Jätetyn tytön juttu.

Mika

Aamulla olin tullut lukiolle ja koko päivän olin mietiskellyt, miksi Hanna, eräs luokkakaverini oli niin hiljainen. Tunsin hänet ystävämielessä, melko hyvinkin, taisin olla hieman ihastunut. Ennen viimeistä tuntia kysyin häneltä luokan edessä, kun muita ei ollut paikalla mikä hänellä on. Hän katsoi minuun, kynel tuli hänen silmäänsä ja hän sanoi: Jätin juhan eilen, meilleä ei ollut enää mitään yhteistä. Tajusin että liki 8 kuukautta seurustellut Hanna oli täysin murtunut. Sanoin hänelle, että jos hän haluaa hän voi soittaa minulle, jos haluaa puhua. Hanna koitti hymyillä ja sanoi "kiitos".

Päivän jälkeen menin kotiin ja istuskelin iltaa opiskelija-asuntolan TV:n ääressä, kunnes hanna soitti minulle. Han sanoi, että haluaisi tulla juttelemaan kanssani. Sanoin että tottakai hän voisi tullaluokseni.

HAnna tuli, ja menimme huoneeseeni. Hän isyui viereeni sängylle, halasi minua ja itki. Silitin tänen hiuksiaan ja sanoin, kyllä se siitä iloksi muuttuu, katsoimme toisiamme silmiin ja yht.tääki Hanna suuteli minua. Aloimme suudelle toisiamme kiihkeästi, kunnes sanoin Hannalle, oletko varma siitä mitä teet. Hanna VAstasi "Olen jos haluat." Suutelimme yhä innokkaamin, ja hanna alkoi riisua paitaansa. Sen alta paljastui normaalia hiukan pienemmät, muttä Kroppaan täydellisesti sopivat rinnat, ja niitä peittävät liivit. Otin hannan liivit rauhallisesti pois, ja kosketin hänen oikeaa rintaansa hellästi. Hanna otti vuorostaan paitani pois, ja suuteli hellästi vatsaani. Hanna avasi vyöni ja sanoi minulle hieman alistavaan sävyyn "Onko pikkuveli kotona". Totesin tähän "Otetaanko selvää" Hanna avasi housuni ja tarttui penikseeni hellästi. Huomasin kuinka herkästi penikseni jäykistyi, ja siirryin hannan huosujen suuntaan sanoen hieman alistavasti: "Vuoronvaihto" Hannan housut riisuttuani Tajusin kuinka täydellinen Hannan alushousujen puoliksisuojaama Peppu oli. Läiskäytin sitä hellästi ja Hanna sanoi: "Alista tämä huora niinkuin haluat". Riisuin Hannan viininpunaiset alushousut ja suutelin hänen toista pakaraansa.Hellästi aloin sormeilemaan Hannan molempia reikiä ja huomasin kuinka Hanna kiihottui. Hanna kääntyi selälleen katsoi minua haluavasti. Hanna nosti jalkansa olkapäideni tasolla ja työnsin penikseni Hannan emättimeen ha Hanna voihkaisi. Aloin yhtyä häneen hennosti ja kuulin Hannan äänestä kuinka hän nautti siitä. Viimen lähes yhtäaikaa kanssani Hanna sai orgasmin ja käännyimme molemmat vaistomaisesti seljällemme vierekkäin. Hetken kuluttua käännyin Hannaan päin suutelin häntä poskelle ja silitin hänen hiuksiaan. Kysyin Hannalta miltä hänestä tuntui, hän hymyili, ja sanoi lempeästi "Minä rakastan sinua". Suutelin Hannaa ja tunsin onnen sisimmässäni.

2

4684

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • naiset

      haukkuvat itseään joka novellissa huoraksi?

      • daredevil(m)

        Jotkut saavat kiksejä siitä, että heitä "alistetaan" verbaalisesti...Nämä nartut ovat niitä parhaimpia...=D


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2318
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2143
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1535
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1454
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1417
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1083
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      974
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      117
      944
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      934
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      883
    Aihe