VOISIKO KYMIN LENTOKENTTÄ KORVATA MALMIN ????

ASIALIIKKEELLE

Malmin lentokenttä sai viimeisen niitin - "Korvaavaa kenttää ei pystytä osoittamaan"

Talouselämä 5.10.

Helsinki-Malmin lentoasema sai viimeisen niittinsä maanantaina: liikenne- ja viestintäministeriö tiedotti, että päätös kentän sulkemisesta on laillinen ja lopullinen.

Vuonna 2014 tehtyjen päätösten mukaisesti valtio vetäytyy toimintoineen Helsinki-Malmin lentoasemalta vuoden 2016 loppuun mennessä.

Tiedotteen mukaan liikenne- ja viestintäministeriö vastasi tammikuussa oikeuskanslerinviraston selvityspyyntöön koskien Helsinki-Malmin lentoaseman lakkauttamispäätöksen valmistelua. Oikeuskanslerille toimitetun kantelun mukaan valtion kehysriihipäätös maaliskuulta 2014 olisi tehty ilman asiaankuuluvia tietoja ja valmisteltu virheellisin perustein.

Oikeuskansleri kuitenkin totesi syyskuussa, että valtion vetäytymispäätöstä lentokenttäalueelta ei ole tehty puutteellisin tai virheellisin tiedoin.

Liikenne- ja viestintäministeriö on selvittänyt Helsinki-Malmin tilannetta moneen kertaan viime vuosien aikana. Vuodesta 2000 lähtien on laadittu lukuisia selvityksiä Helsinki-Malmin lentokenttää korvaavista järjestelyistä sekä yleisilmailun sijoittumismahdollisuuksista.

Liikenne- ja viestintäministeriön vetämä asiantuntijaryhmä on tämän vuoden aikana pohtinut, voisiko ilmailua alueella jatkaa sen jälkeen kun toiminta Malmin lentokentällä päättyy.

"Ryhmän työskentelyn aikana on käynyt selväksi, että Helsinki-Malmia korvaavaa kenttää tai sen sijaintia ei pystytä työn tuloksena osoittamaan", tiedote toteaa.

"Ryhmä tarkasteli uuden lentopaikan rakentamisen edellytyksiä ja rajoituksia sekä toiminnallisia vaatimuksia sekä hahmotteli yksityisellä rahoituksella toimivan kentän liiketoimintamallia. Yksityisellä rahoituksella pyörivän liiketoimintamallin löytäminen uudelle kentälle on haasteellista ilman julkisen sektorin merkittävää avustusta prosessin alkuun saattamiseksi. Vaihtoehtoinen kenttä vaatisi suurempia taloudellisia panostuksia kuin toiminnan jatkaminen nykyisellä kentällä. Nykytilanteessa valtion resurssien käyttö tällaiseen panostukseen ei näytä mahdolliselta."

12

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sopivaehdotus

      Tunti ja vartti kesällä moottoritietä Malmilta Kymin kentälle. Erittäin hyvä ehdotus.

      • PAREMPI AJATUS KUIN OUTLETKESKUS SAPOKKAAN.....VENÄLÄISET MENIVÄT JO EIVÄTKÄ PALAA


    • ennenolitarkkaa

      Ihme että puolustusvoimat / lennosto ei ota kantaa asiaan. Ei Utti riitä jos toiminta alkaa.

      • HKIVantaa

        Vantaalta tähänkin asti operoineet. Ei Malmin suolta nykykoneilla operoida. Jos toiminta alkaisi,Malmin kenttähän olisi tuhottava. (Niinkuin kohta tapahtuukin) Etteivät sinne yrittäisi.


    • Tarviitilaa

      Ei voi kun neliökilometrit ei riitä.

    • lentäjänveli

      Riittämätön infra, kuka rakentaa pari hehtaaria erilaisia tiloja Kymiin, joita Malmin kaltainen lentokenttä tarvitsee. Tullin ja rajavalvonnan tarpeet? Polttoainevarastot ?
      Kymi on käytännössä nollapisteessä tällä hetkellä jos ajatellaan kansainvälistä toimintaa niinkuin Malmilla on.
      Kiitoratoja pitää rakentaa pari lisää, kulkuyhteydet menee uusiksi.
      Hirveästi ratkaistavia kysymyksiä, rahaa palaa satoja miljoonia.
      Kaikki tämä vain siksi, että joku grynderi, joka on hyvää pataa Helsingin kaupungin ja Finavian päälliköiden kanssa, saisi rakennusmaata kohtuuläheltä keskustaa.
      Yksi korruption kukkanen taas.

      • Hsjdjdjjd

        Lentäjän veljenä et näköjään asiasta tiedä vittuakaan.


      • Kusetustajälleen
        Hsjdjdjjd kirjoitti:

        Lentäjän veljenä et näköjään asiasta tiedä vittuakaan.

        Kansaivälinen toiminta malmilla......Älä naurata!! Onko siellä joku svenskataalande pörräämässä!? Edes uusi Suomalainen lentoyhtiö GoAviation ei sieltä operoi,vaan Hki/Vantaalta . Alkaen 15.8 Vantaa-Kuopio-Vantaa!!


    • Kommarit

      Kyllä siihen putinin hävittäjät mahtuu,se meille kommareille riittää.Ja ne tulee siloin kun Nato-haikailu on suurinta.

    • kyttäärahaa

      Sipilä on perunut kaiken. Eiköhän peru tämän Malmin kenttäasian.

    • DC3clubkotka

      Malmilla on kaksi risteävää "kiitorataa", kymissä vain yksi. Malmilla on lentoasema, kymissä naurettava lintutorni. Malmi on pääkaupungin kupeessa, mitkään muut vaihtoehdot eivät. Kun lentää Helsingin yllä, näkee että siellä on metsää ja peltoa ihan keleesti. Kaiken ta takana on Pajunen, joka tarvitsee Malmin kauppaansa lisää asiakkaita.

      • kauppa on jo myyty aikoja sitten


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      120
      3287
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2116
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1905
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      406
      1826
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1671
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1487
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      122
      1353
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1241
    9. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1216
    10. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      442
      1116
    Aihe