hyökyaalto

hhh

Tietääkö kukaan, kauanko kestää kun tällainen merenalaisesta järistyksestä johtuva hyökyaalto tulee rantaan laskien siitä, kun vesi rannalta vetäytyy ?

8

2633

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tunnin ajalta

      kymmenen minuutin välein.
      http://staff.aist.go.jp/kenji.satake/animation.gif
      Toiseen suuntaan lähtee aallonpohja ja toiseen suuntaan aallonharja. Eli vesi ei välttämättä ensin vetäydy pois rannalta, vaan vesi vain tulvii yli äyräidensä.

      Aalto iski suunilleen kahden tunnin kuluttua kaikille Intian valtameren rannoille.

      Viranomaisille oli annettu tieto tsunamista, mutta viranomaiset päättivät jättää varoituksen antamatta, ettei turismi vain kärsisi. Kaikki hotellit olivat täynnä ja evakuointi ja pakokauhu olisivat aiheuttaneet lomailutunnelman pilallemenon.

      Taustalla on joidenkin vuosien takainen tilanne, jolloin tsunamivaara oli olemassa ja siitä annettiin hälytys ja mitään tsunamia ei tullutkaan

    • Tepa

      Morjesta,

      Tietääkö kukaan, miksi vesi vetäytyi juuri ennen tsunamin iskeytymistä rantaan. Mikä teoria/ilmiö on kyseessä?

      • jarmo

        Eikös tavallinenkin aalto tule vuoroin rannalle ja sitten vetäytyy. Tsunamissa sitten tämä edestakainen liike on paljon pidempi. (kilometrejä tai kymmeniä kilometrejä ??) Tässä havainnollistava piirros http://www.waveofdestruction.org/photos/satellite/Lg.html

        Toisinsanoen rantaan tulee aallonharja tai aallonpohja vuorotellen. Mahtaako olla sattumasta kiinni tuleeko sieltä ensin aallonpohja vai aallonharja ? Silloin ei välttämättä tämmöistä vetäytymistä aina olisi.


    • Tepa

      Ihmisten kokemuksien mukaan kyse on ollut sekunneista, eli hyökyaallon vesimassa on jo hyvin lähellä rantaa. Mutta en tunne ilmiön taustaa tarkemmin, joten vaikea luotettavasti kommentoida.

    • aallonpohja

      Kyseessä on aallonpohja. Rantavesi on vain niin matala että pohja pajastuu, ts. näyttää kuin meri vetäytyisi.

      • kautta aikojen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5460
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2387
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      249
      1652
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1647
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1497
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      324
      1181
    9. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1173
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      330
      1171
    Aihe