Vain osaavat ihmiset ministereiksi

Vaikka ministereillä ei muodollisia pätevyysvaatimuksia juuri ole, niin kyllä umpitollon valinta ministeriksi on vähintäänkin riski. Sitä suurempi riski, mitä useampi ministeri ei ole tehtäviensä tasalla.

Nykyhallituksen politiikka on kammottava. Politiikan johtoajatushan on pakko ja rangaistukset erilaisten asioiden toteuttamiseksi ja kuriin saattamiseksi. Poliisin ja armeijan valtuuksia ollaan lisäämässä ja rangaistuksia koventamassa. Sakkojen määräkin kaksinkertaistui.

Yhä turhemmat asiat tulevat kielletyiksi ja kansalaisen yksityisyyden suoja nähdään pelkäksi kuriositeetiksi. Valtakoneisto ulottaa urkintaa yhä syvemmälle kansalaisten yksityisyyteen. Sen sijaan virkavallan toimia ei valvo juuri kukaan. Suoranainen laittomuus rehottaa. Esimerkkeinä liuta poliiseja syytettyjen penkillä. Mikä olisikaan virkarikoksia tehneiden todellinen määrä, jos viranomaistoimintaa valvottaisiin kunnolla?

Hallituksen politiikalta puuttuu myös objektiivisuus, puolueettomuus. Porvarillisuudessaan hallitus näyttää kuvittelevan, että porvarillinen maailmankuva on ainoa oikea maailmankuva. Siksi talouttakin lähdettiin laittamaan kuntoon puuttumalla työelämään ja sen niin kutsuttuihin rakenteisiin sekä tietysti myös palkkoihin ja sosiaalisiin tulonsiirtoihin näköjään tajuamatta, että työtä erilaisissa organisaatioissa tehdään porvarillisen johdon ja valvonnan alaisena. Näin ollen oikeampi lähtökohta talouden kuntoon saattamisessa olisi ollut puuttua syihin eikä seurauksiin.

Joku aika sitten puhuttiin hyvästä hallintotavasta, jonka keskeinen ajatus oli asiakastyytyväisyys ja asiakkaan tarpeettoman höykyttämisen vähentäminen. Nykyhallitukselta sen sijaan puuttuvat jo pöytätavatkin. Meno on kuin posliinikaupassa. Palasiksi menee. Jää nähtäväksi, onko hetken päästä koko putiikkia enää olemassa. Perustukset ainakin natisevat.

Euroopan kaksi suurinta ongelmaa: talous ja vapaa liikkuvuus ovat suuri haaste Suomelle. Siksi olisi tärkeää, että asioista päättämässä olisi mahdollisimman osaavaa väkeä. Papukaijaministerinä toimiminen vain suistaa valtakunnan ja sitä kautta koko Euroopan entistä suurempiin ongelmiin.

Olisi uskallettava laittaa vapaa hortoilu Euroopassa kuriin ja talous olisi saatava säästämisen sijaan rahavirtoja luovaksi taloudeksi. Pitäisi ymmärtää, ettei talous toimi ilman rahaa, vaan jonkun tahon on rahaa yleiseen käyttöön luotava. Rahan kerryttäminen muutamille harvoille ei paranna talouden toimintakykyä mitenkään. Päinvastoin.

Vapaa hortoilu, jolla tarkoitetaan vapaata liikkuvuutta Euroopassa, on tullut tiensä päähän. Siihen on keksittävä jokin ratkaisu. Kädet levällään ja suu ammollaan seisominen ei ole kestävä ratkaisu.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JombenrakasKpäälikkö

      Oikeusministerin tulisi olla aloitteentekijä vapaan liikkuvuuden asiassa. Aloitekyky näyttää puuttuvan ja myös ulkoinen olemus kielii tolloudesta.
      Lindström siis ei näytä olevan alkuunkaan tehtäviensä tasalla.
      Toki Sipilänkin pitäisi kohta antaa Lindström'lle potku persauksille.

      • Nähdäkseni Kokoomuksen ja Perussuomalaisten leirissä osaamattomuutta esiintyy erityisesti joskaan Keskusta ei vapaudu vastuusta. Erityisesti niin kutsuttu yhteiskuntasopimus vaikuttaa naftaliinista kaivetulta.


    • KauKe

      Kuules Seppo, sinähän kirjoittelet niin kuin maassa olisi sosialisti hallitus.
      Voit pyyhkiä tuskanhien otsaltasi, kun minä kerron, että Suomessa on tälläkertaa kaikki tietävä porvarihallitus.
      Yrititkö muuten tuossa pitkässä viestissäsi, sanoa jotain, se jäi minulta auki..

      • Yritä ja lue juttuni vielä muutamaan kertaan. Kyllä se siitä avautuu. Ei, kyllä Suomessa on, ikävä kyllä porvarihallitus, vieläpä poroporvarillinen. Kohtsillään joutuu kysymään, onko tämä hallitus jopa edellistäkin huonompi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5310
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2347
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      111
      1572
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      227
      1524
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1467
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1165
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1133
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      288
      1078
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      1047
    Aihe