Tapauskertomus:
Naisella on netissä ilmoitus, jossa kertoo etsivänsä syvällistä miestä, joka ei katso ulkonäköä ja vaan naisen sisisintä.
Minä lähetän naiselle pitkän viestin, johon nainen vastaa. Kirjoittelemme usein ja kerromme toisillemme ummet ja lammet. Kirjeemme ovat pitkiä ka intensiivisiä. Nainen ylistää, kuinka ei koskaan ole tavannut kaltaistani herkkää, älykästä ja vahvasti tuntevaa miestä. Nainen kertoo, kuinka odottaa aina viestiäni ja ne ovat hänen päivänsä kohokohta. Sitten tulee aika suunnitella tapaamista (asumme eri paikkakunnilla).
Nainen ehdottaa, että vaihtaisimme kuvia ennen tapaamista. Lähetän hänelle kuvan (ihan kasvokuvan en tietenkään mitään nakukuvaa). Sen jälkeen en kuulekaa naisesta enää mitään.
Sen pituinen se!
Naisten "syvällisyydestä"
134
506
Vastaukset
- dqwdwqdqw
Näin se menee. Parempi kun laittaa kuvat näkyviin heti ensimmäisestä sekunnist alkaen, tuollaiset puheet syvällisyydestä ei edistä asiaa mitenkään..
- nainenjayksilö
Älä yleistä. Kyseessä oli YKSI nainen. On ikävää, että sinulle on noin käynyt, mutta se ei ole kaikkien naisten vika.
- Ex------------PUA
Kaikki naiset toimivat noin, kunnes toisin todistetaan.
Silloinkin kyseessä on yksittäistapaus. - Naisasialooseri1
Harmi, että 99% naisista pilaa lopun 1% maineen
- SanoMooses
Aamen!
Ex------------PUA kirjoitti:
Kaikki naiset toimivat noin, kunnes toisin todistetaan.
Silloinkin kyseessä on yksittäistapaus.Aivan kuten mamujen raiskauksilla...
Taitavat vetää yhtä...- Tähti--Silmä
idompsu kirjoitti:
Aivan kuten mamujen raiskauksilla...
Taitavat vetää yhtä...Mikä oot miehiäs? En ole vielä saanut syvällistä kuvaa sinusta!
Itse olen hyvin syvällinen nainen ja näen kaikissa asioissa sen syvällisen puolen.
Ihminen joka ei kykene syvälliseen keskusteluun on lukossa itsensä kanssa.
Itseensä katsominen voi olla kova paikka monille. Vai mitä? Tähti--Silmä kirjoitti:
Mikä oot miehiäs? En ole vielä saanut syvällistä kuvaa sinusta!
Itse olen hyvin syvällinen nainen ja näen kaikissa asioissa sen syvällisen puolen.
Ihminen joka ei kykene syvälliseen keskusteluun on lukossa itsensä kanssa.
Itseensä katsominen voi olla kova paikka monille. Vai mitä?Totta...
No, olen vain tällainen eri näkökulmien etsijä, joka yrittää ymmärtää totuutta monelta eri kantilta...
Syvällistä kuvaa musta ei ehkä ihan heti saa, saatan olla aika usein totaalinen kusipää, taikka tunteita haavoittava hullu... (Eteenkin suvaitsevaiset suuttuvat tällä hetkellä minulle usein eri näkökulmista esitettyjen asioiden takia)
Mitä todelliseen puoleen tulee, on sitten oma juttunsa...- Tähti--Silmä
Ok, kiitos vastauksesta.
Täällä saakin ja pitää suuttua kun eri uskomukset kohtaavat ;D
- vaihtoehdot
Kannattaa luopua toivosta ja uskoa että kaikki naiset on läpeensä pahoja valehtelijoita etkä koskaan voi tulla rakastetuksi.
Tai pistää uutta matoa koukkuun ja oppia tästä miten tärkeä on vaihtaa kuva ensin.- Ex------------PUA
Niinpä, kakkosvaihtoehto on siitä hyvä, että naisten ei tarvitse muuttua. Miesten pitää vain tulla komeammiksi, rikkaammiksi ja omata korkeampi status, näin he ottavat vastuun elämästään.
- näinsetoimii
Ex------------PUA kirjoitti:
Niinpä, kakkosvaihtoehto on siitä hyvä, että naisten ei tarvitse muuttua. Miesten pitää vain tulla komeammiksi, rikkaammiksi ja omata korkeampi status, näin he ottavat vastuun elämästään.
Nimenomaan. Vastuun saamisestaan. Pelaavat markkinoiden säännöillä eivätkä huutele paitsiosta.
- Ex------------PUA
näinsetoimii kirjoitti:
Nimenomaan. Vastuun saamisestaan. Pelaavat markkinoiden säännöillä eivätkä huutele paitsiosta.
Vahvimman oikeudella siis mennään, jokainen on onnensa seppä ja muilta ei kysytä? Ok, nythän nainen valitsee joten hänelle kuuluu valta, ja täten vastuu miehen saamisesta. Mutta jos taas mies asetetaan samaan peliin, ja valitsijan vastuu ulkoistetaan miehelle, saa mies myös käyttää sitä vapaasti. Esim. hän voi ottaa tällöin naisen väkisin.
Turha jäädä paitsioon meinaan! - EvoluutioEllu
Ex------------PUA kirjoitti:
Vahvimman oikeudella siis mennään, jokainen on onnensa seppä ja muilta ei kysytä? Ok, nythän nainen valitsee joten hänelle kuuluu valta, ja täten vastuu miehen saamisesta. Mutta jos taas mies asetetaan samaan peliin, ja valitsijan vastuu ulkoistetaan miehelle, saa mies myös käyttää sitä vapaasti. Esim. hän voi ottaa tällöin naisen väkisin.
Turha jäädä paitsioon meinaan!Naaras valitsee: luonnon tapa varmistaa hyvät jälkeläiset.
- kuole_femakko_kuole
EvoluutioEllu kirjoitti:
Naaras valitsee: luonnon tapa varmistaa hyvät jälkeläiset.
Haista sinä akka vittu. Miehen kuuluu valita, eikä typerän ja aivottoman ämmän. Te akat olette pelkkiä vitunkantotelineitä.
Ja evoluutioteorian voit tunkea perseeseesi. - Naisasialooseri1
EvoluutioEllu kirjoitti:
Naaras valitsee: luonnon tapa varmistaa hyvät jälkeläiset.
Mies valitsee panna väkisin:luonnon tapa varmaista, että mies saa jälkeläisiä
- Ex------------PUA
EvoluutioEllu kirjoitti:
Naaras valitsee: luonnon tapa varmistaa hyvät jälkeläiset.
Oletko tyhmä vai sairas?
Luonnon mallissa mies ottaa halutessa naisen väkisin, ja näin ollen kantaa haluamallasi tavalla vastuun saamisestaan. Se että nainen valitsee on miehen armeliaisuutta, jonka naiset maksavat hypergamialla, eli puukottamalla selkään - nainen on saastainen huora.
Parhaista jälkeläisistä puheenollen, YH-äidit moniongelmaisine äpäröineen ja vankilabändärit jotka laittavat murhaajien ja raiskaajien geenit jatkoon, ovat paras todiste tuosta mitä sanot; huora rakastaa pahuutta, ja haluaa että yhteiskunnassa on rikkinäisiä perheitä, raiskaajia (vrt. taistelu-ytmit) ja murhaajia, tällöin elukka elää juuri sellaisessa viidakossa jossa "paras aines pääsee jatkoon".
Joten ilmeisesti raskaajien palkitseminen seksillä ja rakkaudella on yritys palata alkuperäiseen järjestykseen? - Ex------------PUA
kuole_femakko_kuole kirjoitti:
Haista sinä akka vittu. Miehen kuuluu valita, eikä typerän ja aivottoman ämmän. Te akat olette pelkkiä vitunkantotelineitä.
Ja evoluutioteorian voit tunkea perseeseesi.Kyseisen femakon saa ilmeisesti hänen luvallaan raiskata, sillä se antoi siihen itse luvan koska haluaa olla osallisena luonnonvalinnasta.
- ljb
Ex------------PUA kirjoitti:
Oletko tyhmä vai sairas?
Luonnon mallissa mies ottaa halutessa naisen väkisin, ja näin ollen kantaa haluamallasi tavalla vastuun saamisestaan. Se että nainen valitsee on miehen armeliaisuutta, jonka naiset maksavat hypergamialla, eli puukottamalla selkään - nainen on saastainen huora.
Parhaista jälkeläisistä puheenollen, YH-äidit moniongelmaisine äpäröineen ja vankilabändärit jotka laittavat murhaajien ja raiskaajien geenit jatkoon, ovat paras todiste tuosta mitä sanot; huora rakastaa pahuutta, ja haluaa että yhteiskunnassa on rikkinäisiä perheitä, raiskaajia (vrt. taistelu-ytmit) ja murhaajia, tällöin elukka elää juuri sellaisessa viidakossa jossa "paras aines pääsee jatkoon".
Joten ilmeisesti raskaajien palkitseminen seksillä ja rakkaudella on yritys palata alkuperäiseen järjestykseen?Ei väkivallan käyttö (raiskaus) ole mikään itsestäänselvyys ihmisyhteisöissä. Naisen seksuaalisuuden rajoittaminen on joissain väkivallan ehkäisemiseksi ja toisissa taas esim. puolison ryöstö on pariutumisen metodi.
Mutta muutenhan, noin se menee, että mahdollisimman parhaan kumppanin yksilö haluaa jos sillä on valinnan varaa. - tarralenkkari666
Ex------------PUA kirjoitti:
Kyseisen femakon saa ilmeisesti hänen luvallaan raiskata, sillä se antoi siihen itse luvan koska haluaa olla osallisena luonnonvalinnasta.
Vieläkö väität, ettet fantasioi raiskauksesta?
- Ex------------PUA
tarralenkkari666 kirjoitti:
Vieläkö väität, ettet fantasioi raiskauksesta?
Kyllä.
- Raakatotuus
ljb kirjoitti:
Ei väkivallan käyttö (raiskaus) ole mikään itsestäänselvyys ihmisyhteisöissä. Naisen seksuaalisuuden rajoittaminen on joissain väkivallan ehkäisemiseksi ja toisissa taas esim. puolison ryöstö on pariutumisen metodi.
Mutta muutenhan, noin se menee, että mahdollisimman parhaan kumppanin yksilö haluaa jos sillä on valinnan varaa.Niin, ihmisyhteisöt ovatkin koko olemassaolonsa ajan yrittäneet muuttaa sitä luonnon valintaa ja viidakon lakia oikeudenmukaisempaan suuntaan. Mutta itsekkäät naiset vieläkin uskovat, että viidakon laki on oikea laki - aina kun se heidän etuaan edistää. Sitten jos ei sitä pitää hetimiten muuttaa.
- scrg
"Naisella on netissä ilmoitus, jossa kertoo etsivänsä syvällistä miestä, joka ei katso ulkonäköä ja vaan naisen sisisintä. "
Ilmoitushan ei kirjaimellisesti sanonut, että nainen itse olisi välinpitämätön ulkonäöstä, vaan hän etsi sellaista miestä.
"Virhe" minkä teit kuvien vaihdossa on, että suostuit toisen osapuolen ehdotukseen eli kuvien vaihtoon ilman että ehdottaja lähettää ensin. - karutotuus
Jos haluat naisen, panosta kaikki paukut ulkonäköön. Kaikki muu on ihan turhaa. Käy salilla hanki lihakset. Jos tarvitset silmälaseja viskaa ne vituun ja hanki piilolinssit. Nörttilook ei todellakaan pure. Pistä kaikki liikenevä raha muotivaatteisiin (tätä varten kannattaa vaikka ottaa vähän velkaa). Hanki tarvittaessa ammattilaisten apuja stailaukseen. Vain siten voit saada naisen.
- tarralenkkari666
Höpsistä
- lihaksillapillua
tarralenkkari666 kirjoitti:
Höpsistä
Miten niin? Luulempa, että ap. ei todellakaan ole ainoa, jolle on käynyt noin. Ulkonäkö on naisille se tärkein juttu miehessä. Niinpä on rationaalista keskittyä nimenomaan siihen.
tarralenkkari666 kirjoitti:
Höpsistä
Tämä tapaus nimenomaan osoittaa, että mies tarvitsee hyvää ulkonäköä myös syvällisten naisten kanssa.
lihaksillapillua kirjoitti:
Miten niin? Luulempa, että ap. ei todellakaan ole ainoa, jolle on käynyt noin. Ulkonäkö on naisille se tärkein juttu miehessä. Niinpä on rationaalista keskittyä nimenomaan siihen.
"Ulkonäkö on naisille se tärkein juttu miehessä."
Ei. Miten se on niin vaikea tajuta, että ulkonäkö JA luonne ( arvot, maailmankuva, kokemustausta, elämäntilanne jne) ratkaisevat. Ei ole mitään syytä asettaa vastakkain ulkonäköä ja luonnetta (tai tässä 'syvällisyyttä'), ihminen haluaa ja kaipaa parisuhdekumppaniltaan molempia.- Ex-----PUA
helka kirjoitti:
"Ulkonäkö on naisille se tärkein juttu miehessä."
Ei. Miten se on niin vaikea tajuta, että ulkonäkö JA luonne ( arvot, maailmankuva, kokemustausta, elämäntilanne jne) ratkaisevat. Ei ole mitään syytä asettaa vastakkain ulkonäköä ja luonnetta (tai tässä 'syvällisyyttä'), ihminen haluaa ja kaipaa parisuhdekumppaniltaan molempia.Silloin kun lasket mukaan ulkonäön, teet siitä välttämättömän ominaisuuden tyhmä femakko.
- Ex----PUA
tarralenkkari666 kirjoitti:
Höpsistä
Tyhmäsaapas666 iskee jälleen! Patologinen valehtelija vaiko vain nuija? Mahdotonta sanoa! :D
- puapalstakiimassa
Ex-----PUA kirjoitti:
Silloin kun lasket mukaan ulkonäön, teet siitä välttämättömän ominaisuuden tyhmä femakko.
Välttämätön ja tärkein on kyl käsitteinä mahdotonta erottaa kun on niin palstakiimassa!!
Uuhhh aaaaaaahhhh minkä sananväännöksen mä tein! Nyt mällit lentää!!! Aaahh! - miekkonenvain_
helka kirjoitti:
"Ulkonäkö on naisille se tärkein juttu miehessä."
Ei. Miten se on niin vaikea tajuta, että ulkonäkö JA luonne ( arvot, maailmankuva, kokemustausta, elämäntilanne jne) ratkaisevat. Ei ole mitään syytä asettaa vastakkain ulkonäköä ja luonnetta (tai tässä 'syvällisyyttä'), ihminen haluaa ja kaipaa parisuhdekumppaniltaan molempia.Helka Rakas! Valitettavasti usein vain menee niin, että tuollaista koko pakettia on mahdotonta saada. Melkein aina joutuu valitsemaan joko suosimansa ulkonäköpiirteet tai muiden suosimansa piirteiden kuten arvot, luonne maailmankuva jne. väliltä. Itse en empisi hetkeäkään valita jälkimmäisiä, jos valitsemaan joutuu. Naiset kuitenkin vaikuttavat enimmäkseen priorisoivat ulkonäköä vaikka muuta väittävät. Se, että ihmisellä olisi kaikki ne ominaisuudet, joita suosimme, on hyvin harvinaista. Vielä harvinaisempaa on, että sellainen ihmeotus kiinnostuisi juuri meistä.
- että.silleen
HC-ätmel kirjoitti:
Tämä tapaus nimenomaan osoittaa, että mies tarvitsee hyvää ulkonäköä myös syvällisten naisten kanssa.
Juu ja ei! Välttämättä ei päde kaikkien naisten kohdalla kaikki väittämät, mekin ollaan yksilöitä. Usealle kyllä ulkonäkö on tärkeä, mutt kaikki miehet eivät osaa korostaa tai halua korostaa niitä ulkonäöllisesti parhaita puoliaan.
Se on niin taivahan tosi!
Aivan samoin kuin naiset stailaa itsensä, miehetkin pystyvät tekeen itsestään ulkonäöllisesti vetävämmän näköisiä. Enkä tarkoita meikkaamista!
Vaatteillakin pystyy parantamaan ulkoista olemustaan vitosesta-kasinluokkaan.
Ei niiden vaatteiden tarvise olla merkkikledjuja, mutt niiden pitää olla kantajalleen sopivia.
( puhtaita että ehjiä ja ei kulahtaneita jollei johonkin erätyyliin ole pukeutunut)
Hiukset pitää leikkauttaa malliinsa tai ajaa pois. Pitkät hiukset on leikkautettava myös ajoittain ettei kakshaaraiset tee niistä "risukkoa". "Mattaiset" hiukset öljyttävä, se antaa kiiltoa ja elävyyttä hiuksille. Öljyä 2-4 tippaa käsiin hierottuna, jonka jälkeen hieroo sen käsillään pestyihin vielä kosteisiin hiuksiinsa.
Joskus on syytä miehen myös käyttää kevytsävyte shamppoota antamaan säväyksen "värittömille" hiuksilleen. jne....
Huolehtikaa kynsistänne: eteenkin kynsien leikkuusta ja niiden alusten puhtaudesta.
Nämät siis kyllä kannattaa tehdä.... takaan.
Ps. Jos sulla on parta, muotoile ja hoida se. Rehoittava "Peikon pöheikkö" ei ole kivan näköinen ja useinkin sellainen kynnys naiselle ylittää...no minä en ainakaan suostuis pussaileen. Tulee heti mieleen partasienet ym. Hoidettua partaa en yrmis,
koska se kertoo ett siitä tosiaan pidetään huolta ja se on puhdas.
Tämä vuodatus siksi ett aloittaja kirjoitti valokuvan aiheuttamasta reaktiosta.
Tuli mieleen ett onko hänellä jonkinlainen risuparta?
Jokatapauksessa naiselta tosi typerä ja nolo tapa lopettaa noinkin pitkähkö kirjoittelu miehen kanssa. Edes jonkinlaisen selityksen ois voinut jo kohteliaisuudesta tehdä. - 12121212
helka kirjoitti:
"Ulkonäkö on naisille se tärkein juttu miehessä."
Ei. Miten se on niin vaikea tajuta, että ulkonäkö JA luonne ( arvot, maailmankuva, kokemustausta, elämäntilanne jne) ratkaisevat. Ei ole mitään syytä asettaa vastakkain ulkonäköä ja luonnetta (tai tässä 'syvällisyyttä'), ihminen haluaa ja kaipaa parisuhdekumppaniltaan molempia.Eihän tuossa ole järjen hiventäkään. Totta kai ulkonäkö (ja status) ovat tärkeitä eikä arvot ym.
Komea persujunttialfamies saa kauniin naisen jonka arvot vastaavat hänen omiaan. Komea, koulutettu ja menestynyt liikemies saa kauniin naisen jonka arvot vastaavat hänen omiaan.
Ruma persujunttibetamies ja ruma/köyhä konttorirotta eivät saa mitään. Kyllä vihertävän liberaalimiehen on helpompi löytää pari kuin persumiehen siitä yksinkertaisesta syystä, että persuissa on miesenemmistö ja vihreissä naisenemmistö. Ilmiö näkyy tällä palstalla, jossa miehet ovat pari keskihajontaa keskiarvoa konservatiivisempia.
- Ex------------PUA
outsider1 kirjoitti:
Kyllä vihertävän liberaalimiehen on helpompi löytää pari kuin persumiehen siitä yksinkertaisesta syystä, että persuissa on miesenemmistö ja vihreissä naisenemmistö. Ilmiö näkyy tällä palstalla, jossa miehet ovat pari keskihajontaa keskiarvoa konservatiivisempia.
Tuo on valkoritarille syötettyä hölynpölyä.
Muistan kun yhden vasemmistolaisia arvoja kannattavan (ei tosin täysi vasuri, vaan aidosti avarakatseinen) napatanssijan kanssa otin yhtenä iltana kuppia, ja rajun poliittisen väittelyn jälkeen (se kauhisteli miten voin olla sitä mieltä mitä olen) päädyimme sänkyyn, ja vielä jatkoimme seksin muodossa tapailua.
Että se siitä teoriasta. Etenkin kun hän ei ollut ainoa tapaus.
Naisten kunniallisuus ja selkäranka aatetta kohtaan napsahtaa poikki, kun oikea kosteustila saavutetaan. Älä luota noin alhaiseen olentoon koskaan.
Vihertävät liberaalimiehet ovat visusti kaverialueella. Ex------------PUA kirjoitti:
Tuo on valkoritarille syötettyä hölynpölyä.
Muistan kun yhden vasemmistolaisia arvoja kannattavan (ei tosin täysi vasuri, vaan aidosti avarakatseinen) napatanssijan kanssa otin yhtenä iltana kuppia, ja rajun poliittisen väittelyn jälkeen (se kauhisteli miten voin olla sitä mieltä mitä olen) päädyimme sänkyyn, ja vielä jatkoimme seksin muodossa tapailua.
Että se siitä teoriasta. Etenkin kun hän ei ollut ainoa tapaus.
Naisten kunniallisuus ja selkäranka aatetta kohtaan napsahtaa poikki, kun oikea kosteustila saavutetaan. Älä luota noin alhaiseen olentoon koskaan.
Vihertävät liberaalimiehet ovat visusti kaverialueella.Olet väärässä.
- Taasnäitä
12121212 kirjoitti:
Eihän tuossa ole järjen hiventäkään. Totta kai ulkonäkö (ja status) ovat tärkeitä eikä arvot ym.
Komea persujunttialfamies saa kauniin naisen jonka arvot vastaavat hänen omiaan. Komea, koulutettu ja menestynyt liikemies saa kauniin naisen jonka arvot vastaavat hänen omiaan.
Ruma persujunttibetamies ja ruma/köyhä konttorirotta eivät saa mitään.Siis mitä vittua täällä puhutaan naisen arvoista. Eihän naisilla mitään arvoja ole, niillä on niitten kavereitten arvot. Vaikka mies olisi muuten kuinka sopiva ja ihana niin pakit tulee satavarmasti jos nainen luulee, että sen kaverit pitää miestä omituisena (ja puhuu siitä selän takana, senhän naiset osaa).
- kunniallisuuskunniaan
Ex pua, kun menit sen naisen kanssa sänkyyn, mihin katosivat sinun aatteesi? Miksi jakelit itseäsi kuin huora? Häpäisit itsesi. Ei mitään kunniallisuutta! Miesten kunniallisuus häviää kun on seksiä saatavilla. Häpeä huora!
- KariGrandi_
Taasnäitä kirjoitti:
Siis mitä vittua täällä puhutaan naisen arvoista. Eihän naisilla mitään arvoja ole, niillä on niitten kavereitten arvot. Vaikka mies olisi muuten kuinka sopiva ja ihana niin pakit tulee satavarmasti jos nainen luulee, että sen kaverit pitää miestä omituisena (ja puhuu siitä selän takana, senhän naiset osaa).
Juu, meinasin itse kommentoida samaa ketjuun.
Siinä vaiheessa kun lähettää naiselle kuvan, nainen analysoi kuvan ajatellen, mitä tuntemattomat, kaverit ja lähisuku hänestä ajattelis. Ja listasin ryhmät tärkeysjärjestyksessä. Niin koomista kuin se onkin, naiselle on tärkeintä se, mitä tuntemattomat ajattelevat hänen valinnoistaan.
Lisään vielä sen että 99% pilaa 1% maineen lause pitää lisätä tähän loppuun, kun naiset on niin kärkkäitä kertomaan, ettei kaikki. - tarralenkkari666
Miehetkin saa siis tuomita "99%" toiminnan mukaan?
Miehet ovat siis raiskauksista fantasioivia väkivakltaisia lutkia :D
Jee stereotypiat on kivoja! - Ex------------PUA
outsider1 kirjoitti:
Olet väärässä.
Ilmeisesti myös todellisuus on väärässä.
- Ex------------PUA
tarralenkkari666 kirjoitti:
Miehetkin saa siis tuomita "99%" toiminnan mukaan?
Miehet ovat siis raiskauksista fantasioivia väkivakltaisia lutkia :D
Jee stereotypiat on kivoja!Miksikös muuten te stereotyyppiset femakot pitäisitte stereotyyppisesti valkoisia heteromiehiä raiskaajina.
- Ex------------PUA
kunniallisuuskunniaan kirjoitti:
Ex pua, kun menit sen naisen kanssa sänkyyn, mihin katosivat sinun aatteesi? Miksi jakelit itseäsi kuin huora? Häpäisit itsesi. Ei mitään kunniallisuutta! Miesten kunniallisuus häviää kun on seksiä saatavilla. Häpeä huora!
:D Itte oot-defenssi.
- seuraaja
Ex------------PUA kirjoitti:
:D Itte oot-defenssi.
Ihan valideja kysymyksiä. Älä paskahousuile vaan vastaa.
- Raakatotuus
helka kirjoitti:
"Ulkonäkö on naisille se tärkein juttu miehessä."
Ei. Miten se on niin vaikea tajuta, että ulkonäkö JA luonne ( arvot, maailmankuva, kokemustausta, elämäntilanne jne) ratkaisevat. Ei ole mitään syytä asettaa vastakkain ulkonäköä ja luonnetta (tai tässä 'syvällisyyttä'), ihminen haluaa ja kaipaa parisuhdekumppaniltaan molempia.Ilman hyvää ulkonäköä ei pääse edes toiselle kierrokselle, joten tärkein asia on kehittää ulkonäköä. Sitten kun se on kohdallaan, ja ne suhteen yritelmät alkaa kaatua henkisiin asioihin, SITTEN voi kehittää sitä henkistä puolta itsessään.
- Raakatotuus
tarralenkkari666 kirjoitti:
Miehetkin saa siis tuomita "99%" toiminnan mukaan?
Miehet ovat siis raiskauksista fantasioivia väkivakltaisia lutkia :D
Jee stereotypiat on kivoja!No kun nimenomaan 99% miehistä EI esim. fantasioi raiskauksilla, vaan ihan vaan etsii tavallista mukavaa naista. Ne on naiset, jolla on kaiken maailman epärealistisia odotuksia kumppaninsa ja suhteen ja ties minkä asian suhteen.
Juuri noin syvällisiä naiset ovat.
- tulivaanmieleen
Monenko naisen kanssa oot elämässäsi keskustellut livenä?
tulivaanmieleen kirjoitti:
Monenko naisen kanssa oot elämässäsi keskustellut livenä?
Tänä keväänä kävin parin kanssa treffeillä. Ne tapahtuivat livenä eivätkä muuta sisältäneetkään kuin keskustelua.
- Raakatotuus
tulivaanmieleen kirjoitti:
Monenko naisen kanssa oot elämässäsi keskustellut livenä?
En ymmärrä argumenttiasi. Jos tavallinen mies ei edes pääse keskustelemaan naisten kanssa, on se nimenomaan osoitus siitä miten naiset eivät halua olla missään tekemissä useimpien miesten kanssa, vaan varaavat täysin huomionsa miesten kapealle kärkisektorille.
- WeliWäinämöinen
Jokainen meistä on enemmän tai vähemmän pinnallisia. Jos et tunne seksuaalista vetoa toista kohtaan niin et todellakaan halua olla henkilön kanssa. Jotkut toki tuntevat seksuaalista vetoa laajemmin eri näköisiin ihmisiin, mutta moni ätmikään ei haluaisi mm. lihavaa naista. Sinänsä nainen kyllä käyttäytyi aika tökerösti tilanteessa ja olisi mielestäni voinut keksiä mieluummin jonkun tekosyyn olla tapaamatta kuin lopettaa keskustelun täysin.
- Naisasialooseri1
Ei tuossa vaiheessa enää uppoa mitkään tekosyyt tyhmimpäänkään mieheen jos on ensin viestitelty ummet lammet ja kemiaa on löytynyt henkisellä tasolla eikä se tekosyyn keksiminen ole yhtään sen parempi ratkaisu. Itse en ainakaan päästäisi naista niin vähällä vaan pyrkisin rankaisemaan naista kaikin keinoin.
Ja tuossakin tapauksessa se nainen tuskin oli itse järin kaunis kun kerran etsi miestä, jolle ne henkiset arvot ovat tärkeämpää kuin ulkonäkö. - kostaja_kansasista
Naisasialooseri1 kirjoitti:
Ei tuossa vaiheessa enää uppoa mitkään tekosyyt tyhmimpäänkään mieheen jos on ensin viestitelty ummet lammet ja kemiaa on löytynyt henkisellä tasolla eikä se tekosyyn keksiminen ole yhtään sen parempi ratkaisu. Itse en ainakaan päästäisi naista niin vähällä vaan pyrkisin rankaisemaan naista kaikin keinoin.
Ja tuossakin tapauksessa se nainen tuskin oli itse järin kaunis kun kerran etsi miestä, jolle ne henkiset arvot ovat tärkeämpää kuin ulkonäkö.Minä laittaisin nörttikaverini selvittämään naisen henkilöllisyyden. Kun se selviäsi toimisin kuin Panu Höglund psykonarttunsa tapauksessa: aloittaisin pitkän piinan ja panisin naisen kärsimään teoistaan.
- Kostaminenonsairasta
kostaja_kansasista kirjoitti:
Minä laittaisin nörttikaverini selvittämään naisen henkilöllisyyden. Kun se selviäsi toimisin kuin Panu Höglund psykonarttunsa tapauksessa: aloittaisin pitkän piinan ja panisin naisen kärsimään teoistaan.
Olet sairas!
- Ikis__M
Naisen tarkoittama syvällisyys ei ole pitkiä ja älykkäitä vuoropuheluja vaan ennemminkin "syvällisiä" mieteleauseita jakelevat tyypit ja sittenhän ne naiset saavat mitä tilaavatkin:
http://nyt.fi/a1449196439300 - Ex----PUA
Punainen pilleri: Raha, ulkonäkö ja status ovat ne mitkä kostuttavat elukan kiimavitun. Kykyä mihinkään syvälliseen näillä hypergamidilla huorilla ei ole, kuten aloitus näyttää.
- 5p9
Mihin kohtaan ne jännämiehet tuossa sijoittuvat? o.O
- Raakatotuus
5p9 kirjoitti:
Mihin kohtaan ne jännämiehet tuossa sijoittuvat? o.O
Status. Sivukujan kingi on silti kingi.
- järkyttynyt
Ootko sä se joka lähetti kyrpäs kuvan mulle? Kyllä se kuule vähä hiljaseks vetää..
- oletkoidiootti_
ap. sanoi lähettäneensä kasvokuvan. Oletko lukutaidoton ääliö!
- Treffipalstailija
Se joka haluaa saada toiselta kuvan, lähettäköön ensin omansa.
Myös miehet osaavat kadota naisen kuvan saatuaan. Eivätkä vaivaudu lupauksestaan huolimatta edes kuvaa laittamaan.
Fiksu laittaisi oman kuvansa ja ilmottaisi asiallisesti onnea oikean etsintään.
Asiattomia löytyy kummastakin sukupuolesta. Katkeroituminen ei kannata. - niintuttua
Mulle kävi sama juttu ihan 2000-luvun alussa ja vielä useamman kerran. Silloin kaikkinainen "chattaily" oli uutta aikuisten keskuudessa ja mentiin pitkiä aikoja ihan vaan tekstin pohjalta. Kuvia alettiin kysellä sitten, jos juttu alkoi mennä tarpeeksi syvälliseksi. Ja noin siinä aina minulle kävi. Nykyään on pienoinen ihme, jos saa mitään vastakaikua ilman, että olisi edustava kuva heti nähtävillä. Siksi netti ei ole enää meikäläisen juttu seuranhakuun.
Vaikka se oikein muuallakaan tärppää. - PersjalkaTumppi
Minulle kävi lähes vastaava tilanne. Juttu luisti ja nainen jopa kehui että vaikutan juuri hänelle oikealta.. Kunnes kysyi pituuttani, kerroin tietysti kun tapaamisestakin oltiin jo sovittu. Sen jälkeen täydellinen raidiohiljaisuus! Olen 164cm.
- 190cmmies
Itse olen monesti kertonut (vitsinä) naisille olevani juurikin joku 162-165cm pitkä, koska en jaksa pinnallisia naisia ja se on hyvä testi miten nainen reagoi. Kuvat ovat kylläkin nähneet ennen paljastusta joten ehkä niidenkin perusteella ovat osanneet arvioida, etten puhu täysin totta pituudestani. Kukaan ei ole kuitenkaan koskaan lopettanut keskustelua ja tapaamisessa ovat ehkä hieman yllättyneitä kun olenkin 190cm.
Miten on jatkossa, aiotteko kohdella naisia, niitä mielestänne rumia tai lihaviakin kauniimmin kun tiedätte miltä tuntuu, vai alkaako loputon koston kierre?
- scrg
Oliko tämä tapaus joku naisten kosto siitä, että rumia ja lihavia naisia on kohdeltu rumasti?
- SikaTässäHei
Niin kerta. Kun aloittajakin oli niin sikamaisesti kohdellut deittailemaansa naista, oli hän ansainnut täysin kohtelunsa. Pettämätöntä femakon logiikkaa.
SikaTässäHei kirjoitti:
Niin kerta. Kun aloittajakin oli niin sikamaisesti kohdellut deittailemaansa naista, oli hän ansainnut täysin kohtelunsa. Pettämätöntä femakon logiikkaa.
Ei ollut femakon logiikkaa tämä, vaan miehen logiikkaa. Expuan mielestä on oikein, että minut jätettiin pienten tissien takia, koska naiset kohtelevat miehiä huonosti, siksi kysyin.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13985973/naiset-on-pahoja-eli-saatanallisia-PikkuLikka kirjoitti:
Ei ollut femakon logiikkaa tämä, vaan miehen logiikkaa. Expuan mielestä on oikein, että minut jätettiin pienten tissien takia, koska naiset kohtelevat miehiä huonosti, siksi kysyin.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13985973/naiset-on-pahoja-eli-saatanallisia-Käytät siis ex-puaa roolimallina?
HC-ätmel kirjoitti:
Käytät siis ex-puaa roolimallina?
En käytä roolimallina, vaan tiedustelin, miten miehen logiikan valossa tällaisen kokemuksen jälkeen toimitaan jatkossa.
Palstallahan on yleisesti vallalla käsitys, että jos yksi nainen tekee jotain, se koskee kaikkia naisia. Oletan siten, että myöskin ex-puan mieslogiikka pätee kaikkiin miehiin. Jos näin todella on, lienee syytä huoleen.- Ex------------PUA
PikkuLikka kirjoitti:
En käytä roolimallina, vaan tiedustelin, miten miehen logiikan valossa tällaisen kokemuksen jälkeen toimitaan jatkossa.
Palstallahan on yleisesti vallalla käsitys, että jos yksi nainen tekee jotain, se koskee kaikkia naisia. Oletan siten, että myöskin ex-puan mieslogiikka pätee kaikkiin miehiin. Jos näin todella on, lienee syytä huoleen.Tämä aloitus todistaa sen, että se mitä sinulle tapahtui oli jotain minkä ansaitsit koska olet nainen.
Nyt sinä vain et ehtinyt ensin, mutta olisit tehnyt täsmälleen saman minkä aloituksenkin nainen.
Kaikki naiset ovat samanlaisia, ja poikkeukset ovat aina yksittäistapauksia, joten ei ole mitään syytä olettaa että sinä et olisi tuollainen samanlainen - jos haluaisit, olisi sinulla jo kiltti kunnollinen mies, mutta sinulle kelpaavat vain jännät miehet. Bu-huu.:(
Syy kuitenkin miksi sinulle kävi noin, on siinä että teet kuten aloituksena nainen ja jätät kaikki kiltit ja kunnolliset miehet, vieläpä mahdollisesti antamatta heille edes mahdollisuutta, ja vaatimalla vaadit saada kuvailemasi jännämiehen.
Se kaikki on sinun ja muiden naisten syytä. Teitä ei voi pelastaa muuta kuin ottamalla teidän 100% holhoukseen, koska itse ette osaa käyttää seksuaalista valtaanne. Ex------------PUA kirjoitti:
Tämä aloitus todistaa sen, että se mitä sinulle tapahtui oli jotain minkä ansaitsit koska olet nainen.
Nyt sinä vain et ehtinyt ensin, mutta olisit tehnyt täsmälleen saman minkä aloituksenkin nainen.
Kaikki naiset ovat samanlaisia, ja poikkeukset ovat aina yksittäistapauksia, joten ei ole mitään syytä olettaa että sinä et olisi tuollainen samanlainen - jos haluaisit, olisi sinulla jo kiltti kunnollinen mies, mutta sinulle kelpaavat vain jännät miehet. Bu-huu.:(
Syy kuitenkin miksi sinulle kävi noin, on siinä että teet kuten aloituksena nainen ja jätät kaikki kiltit ja kunnolliset miehet, vieläpä mahdollisesti antamatta heille edes mahdollisuutta, ja vaatimalla vaadit saada kuvailemasi jännämiehen.
Se kaikki on sinun ja muiden naisten syytä. Teitä ei voi pelastaa muuta kuin ottamalla teidän 100% holhoukseen, koska itse ette osaa käyttää seksuaalista valtaanne.Minusta tuntuu, että tällä palstalla sinä tarvitset kaikkein eniten todellista rakkautta. Toivottavasti se vielä löytyy jostain.
- kriu
Pikkulikka! Tosi hyvin sanottu. Tuohon tulokseen minäkin olen tullut. Syvä pettymys ja rakkaudennälkä huokuu ex puan riveistä.
- SikaTässäHei
Sitäpaitsi sinä olet muutenkin pihalla. Ei ketään jätetä pienten tissien vuoksi. Jotakin muuta ollut taustalla mutta jännis ei ole suoraan siitä sinulle sanonut. Vieläkö pillu kostuu jännämiehille vai oliko se opiksi?
Kyllä jätetään, jotkut äijät on käsittämättömän teinejä vielä kolmekymppisinäkin.. Väitteeni tueksi kysyn oletko joskus lukenut tätä palstaa?
Kostuu, ainakin kyseiselle, mutta oli opiksi myös. Fiksuhan oppii kerrasta, mutta tyhmä ei useammastakaan.- scrg
PikkuLikka kirjoitti:
Kyllä jätetään, jotkut äijät on käsittämättömän teinejä vielä kolmekymppisinäkin.. Väitteeni tueksi kysyn oletko joskus lukenut tätä palstaa?
Kostuu, ainakin kyseiselle, mutta oli opiksi myös. Fiksuhan oppii kerrasta, mutta tyhmä ei useammastakaan.Niin se menee, että jotkut on ikuisia teinejä ja jotkut ei ole. Jotkut naiset jätetään tissien takia ja jotkut ei. Niin se käy. Jännä maailma.
Oikeasti fiksu oppii muutenkin kuin kantapään kautta. scrg kirjoitti:
Niin se menee, että jotkut on ikuisia teinejä ja jotkut ei ole. Jotkut naiset jätetään tissien takia ja jotkut ei. Niin se käy. Jännä maailma.
Oikeasti fiksu oppii muutenkin kuin kantapään kautta.Tai yhtä hyvin voisi sanoa, että jotkut miehet jättää tissien takia ja jotkut ei. Minusta on erikoista, että päätös, jonka joku muu teki, vieritetään minun syykseni. A jättää B:n syyn X takia, joten B on luonnollisesti vastuussa A:n päätöksestä. Hmm.. Mieslogiikka on varsin kiehtovaa.
Minä kyllä uskon, että kokemukset kasvattavat tehokkaammin, kuin vaikkapa kirjasta lukeminen. Pystymme hyvin kuvittelemaan millaista avaruudessa on, mutta se joka on käynyt avaruudessa, tietää mitä se kokemuksena oikeasti tarkoittaa. Tolkku ja itsesuojelu on toki hyvä säilyttää ja ilmeisen järjettömät karikot on hyvä kiertää kaukaa.- SikaTässäHei
PikkuLikka kirjoitti:
Kyllä jätetään, jotkut äijät on käsittämättömän teinejä vielä kolmekymppisinäkin.. Väitteeni tueksi kysyn oletko joskus lukenut tätä palstaa?
Kostuu, ainakin kyseiselle, mutta oli opiksi myös. Fiksuhan oppii kerrasta, mutta tyhmä ei useammastakaan.Turhaan sinä täällä ruikutat siitä jännämiehestäsi. Ei heru sälipisteitä ei, lähinnä surettaa että on noin typeriä ihmisiä kuin sinä :(
SikaTässäHei kirjoitti:
Turhaan sinä täällä ruikutat siitä jännämiehestäsi. Ei heru sälipisteitä ei, lähinnä surettaa että on noin typeriä ihmisiä kuin sinä :(
No voi harmi.. kyllä se siitä. Tuossa sinulle paperia.
Lähinnä nostin kyseisen, ikävän henkilökohtaisen kokemuksen esiin juurikin sen takia, että alkaisitte miekkoset miettiä sanomisianne, en kerätäkseni säälipisteitä. Miettimään, mitä sanotte naisille täällä ja todellisuudessa, minkälaisia vaatimuksia esitätte ja mitä naurettavaa, täysin vastaavaa, ruikutusta itse pidätte palstalla.- scrg
PikkuLikka kirjoitti:
Tai yhtä hyvin voisi sanoa, että jotkut miehet jättää tissien takia ja jotkut ei. Minusta on erikoista, että päätös, jonka joku muu teki, vieritetään minun syykseni. A jättää B:n syyn X takia, joten B on luonnollisesti vastuussa A:n päätöksestä. Hmm.. Mieslogiikka on varsin kiehtovaa.
Minä kyllä uskon, että kokemukset kasvattavat tehokkaammin, kuin vaikkapa kirjasta lukeminen. Pystymme hyvin kuvittelemaan millaista avaruudessa on, mutta se joka on käynyt avaruudessa, tietää mitä se kokemuksena oikeasti tarkoittaa. Tolkku ja itsesuojelu on toki hyvä säilyttää ja ilmeisen järjettömät karikot on hyvä kiertää kaukaa.A:n päätöksestä on vastuussa A ja päätöksen seuraukset kantaa A ja B. Muitahan asia ei kosketa millään tavalla.
Sinä ilmeisesti tiedät nyt miltä avaruudessa tuntuu ja nyt pitäisi enää keksiä miten sieltä pääsee takaisin. scrg kirjoitti:
A:n päätöksestä on vastuussa A ja päätöksen seuraukset kantaa A ja B. Muitahan asia ei kosketa millään tavalla.
Sinä ilmeisesti tiedät nyt miltä avaruudessa tuntuu ja nyt pitäisi enää keksiä miten sieltä pääsee takaisin.Hyvä, kerrankin järkevä vastaus. Tilanne on juurikin kuvaamasi kaltainen.
- ATM-automaatti
PikkuLikka kirjoitti:
Kyllä jätetään, jotkut äijät on käsittämättömän teinejä vielä kolmekymppisinäkin.. Väitteeni tueksi kysyn oletko joskus lukenut tätä palstaa?
Kostuu, ainakin kyseiselle, mutta oli opiksi myös. Fiksuhan oppii kerrasta, mutta tyhmä ei useammastakaan.No mikä on muuttunut?
Sytyt jännämiehistä jotka kohtelevat sinua huonosti ja alistavat. Oli syynä sitten huono isäsuhde tai mikä tahansa, makusi ei ole muuttunut. Jos valitset empaattisemman ja kiltimmän miehen, p.llusi ei kostu. Tyydyt vähemmän sytyttävään mieheen jonka nainen ei pidä häntä yhtä haluttavana kuin jännämiestä.
Minusta kuulostaa siltä että mikään ei ole muuttunut. Jännämies-laastarimies-kaavalla mennään. ATM-automaatti kirjoitti:
No mikä on muuttunut?
Sytyt jännämiehistä jotka kohtelevat sinua huonosti ja alistavat. Oli syynä sitten huono isäsuhde tai mikä tahansa, makusi ei ole muuttunut. Jos valitset empaattisemman ja kiltimmän miehen, p.llusi ei kostu. Tyydyt vähemmän sytyttävään mieheen jonka nainen ei pidä häntä yhtä haluttavana kuin jännämiestä.
Minusta kuulostaa siltä että mikään ei ole muuttunut. Jännämies-laastarimies-kaavalla mennään.Jos nyt oikein syvälliselle tasolle mennään, niin eihän ihminen voikaan muuttaa biologiaa, tai seksuaalista suuntautumistaan, mutta ihminen voi vaikuttaa omaan käyttäytymiseensä ja miten toteuttaa seksuaalisuuttaan. Tämän tapauksen jälkeen olen oppinut tietämään, mitä jännikseen sekaantuminen käytännössä tarkoittaa ja mikä oma emotionaalinen kestokykyni tällaisten asioiden suhteen on. Nämä kun laskee yhteen voidaan todeta, että jatkossa minun on todellakin parempi välttää jännämiehiä.
PikkuLikka kirjoitti:
Jos nyt oikein syvälliselle tasolle mennään, niin eihän ihminen voikaan muuttaa biologiaa, tai seksuaalista suuntautumistaan, mutta ihminen voi vaikuttaa omaan käyttäytymiseensä ja miten toteuttaa seksuaalisuuttaan. Tämän tapauksen jälkeen olen oppinut tietämään, mitä jännikseen sekaantuminen käytännössä tarkoittaa ja mikä oma emotionaalinen kestokykyni tällaisten asioiden suhteen on. Nämä kun laskee yhteen voidaan todeta, että jatkossa minun on todellakin parempi välttää jännämiehiä.
Onko sinulla nyt juoksut juostu?

No jos leikitään sellaista leikkiä että naiset puhuvat totta ja vain pieni osa himoitsee jännämiehiä.
Miksi kenenkään ei-jännämiehen kannattaisi pariutua sinun kanssasi?
Jos on naisia joiden järki JA tunteet sanovat kyllä ja sitten on naisia joiden järki sanoo kyllä mutta tunteet sanovat ei, niin eikö olisi aivan pähkähullua valita nainen joka aamupuuroa syödessä fantasioi alistajajännämiehistä?
Haluaisitko sinä miehen jolle kaikista kiihottavin asia maailmassa on isot tissit, mutta joka ottaa sinut koska olet helppohoitoisempi? HC-ätmel kirjoitti:
Onko sinulla nyt juoksut juostu?
Mahtaakohan olla liioittelua kutsua yhtä hairahdusta "juoksujen juoksemiseksi"?
Mutta varmaan se on sitten niin. Sen kunniaksi voisinkin ottaa ensimmäisen tatuointini : Minä ja Mirri ForeverATM-automaatti kirjoitti:
No jos leikitään sellaista leikkiä että naiset puhuvat totta ja vain pieni osa himoitsee jännämiehiä.
Miksi kenenkään ei-jännämiehen kannattaisi pariutua sinun kanssasi?
Jos on naisia joiden järki JA tunteet sanovat kyllä ja sitten on naisia joiden järki sanoo kyllä mutta tunteet sanovat ei, niin eikö olisi aivan pähkähullua valita nainen joka aamupuuroa syödessä fantasioi alistajajännämiehistä?
Haluaisitko sinä miehen jolle kaikista kiihottavin asia maailmassa on isot tissit, mutta joka ottaa sinut koska olet helppohoitoisempi?Olisi täysin järjetöntä päätyä suhteeseen, jossa ei molemmat halua toisiaan 100%sesti, tai ainakin 95% sesti. Tästä syystä onkin olemassa motto "ennemmin yksin kuin huonossa suhteessa" epätyydyttävän kumppanin kanssa.
No muistaakseni olenkin tällä palstalla jo muutaman kuukauden ulissut, että miehille ei todellisuudessa kelpaa pikkutissit muuta kuin olosuhteiden pakosta, koska he kaikki salaa himoavat megalollonaisia. Olen siis erittäin tietoinen, että kuvailemasi vaara on olemassa ja ei, en pitäisi siitä.- ATM-automaatti
PikkuLikka kirjoitti:
Olisi täysin järjetöntä päätyä suhteeseen, jossa ei molemmat halua toisiaan 100%sesti, tai ainakin 95% sesti. Tästä syystä onkin olemassa motto "ennemmin yksin kuin huonossa suhteessa" epätyydyttävän kumppanin kanssa.
No muistaakseni olenkin tällä palstalla jo muutaman kuukauden ulissut, että miehille ei todellisuudessa kelpaa pikkutissit muuta kuin olosuhteiden pakosta, koska he kaikki salaa himoavat megalollonaisia. Olen siis erittäin tietoinen, että kuvailemasi vaara on olemassa ja ei, en pitäisi siitä.No tuo ei ole totta. Enemmistö miehistä ei pidä varsinaisista megatisseistä, ja löytyy vähemmistö joka pitää tosi pienistä varsinkin jos ne on kiinnitetty pieneen ja tyttömäiseen naiseen.
Mutta tässä on yksi ero, nimittäin piti sitten millaisista tisseistä tahansa on mahdollista löytää nainen joka tyydyttää sen 100% tai 95%, koska tissit ei korreloi minkään negatiivisen ominaisuuden kanssa.
Mutta koska sinä tykkäät jännämiehistä muttet voi seurustella niiden kanssa, sehän tarkoittaa että on mahdotonta löytää 100%/95% tyydyttävää miestä.
Mikäs nyt pikkukisulle neuvoksi?
Kesti muuten hyvän aikaa että sinustakin saatiin totuus ulos, pitkään selittelit kilteistä ja mukavista, lyhyistä miehistä... - Helvettisentään
PikkuLikka kirjoitti:
Olisi täysin järjetöntä päätyä suhteeseen, jossa ei molemmat halua toisiaan 100%sesti, tai ainakin 95% sesti. Tästä syystä onkin olemassa motto "ennemmin yksin kuin huonossa suhteessa" epätyydyttävän kumppanin kanssa.
No muistaakseni olenkin tällä palstalla jo muutaman kuukauden ulissut, että miehille ei todellisuudessa kelpaa pikkutissit muuta kuin olosuhteiden pakosta, koska he kaikki salaa himoavat megalollonaisia. Olen siis erittäin tietoinen, että kuvailemasi vaara on olemassa ja ei, en pitäisi siitä.Mitä helvettiä sinä uliset? Itsellesi ei muut kuin jännämiehet kelpaa niin turha märistä miehistä joille ei pikkutisut kelpaa.
ATM-automaatti kirjoitti:
No tuo ei ole totta. Enemmistö miehistä ei pidä varsinaisista megatisseistä, ja löytyy vähemmistö joka pitää tosi pienistä varsinkin jos ne on kiinnitetty pieneen ja tyttömäiseen naiseen.
Mutta tässä on yksi ero, nimittäin piti sitten millaisista tisseistä tahansa on mahdollista löytää nainen joka tyydyttää sen 100% tai 95%, koska tissit ei korreloi minkään negatiivisen ominaisuuden kanssa.
Mutta koska sinä tykkäät jännämiehistä muttet voi seurustella niiden kanssa, sehän tarkoittaa että on mahdotonta löytää 100%/95% tyydyttävää miestä.
Mikäs nyt pikkukisulle neuvoksi?
Kesti muuten hyvän aikaa että sinustakin saatiin totuus ulos, pitkään selittelit kilteistä ja mukavista, lyhyistä miehistä...Tuo on nyt taas sitä mustavalkoista joko/tai -ajattelua. Se, että pitää jonkunlaisista miehistä ei tarkoita, etteikö voisi pitää muunkinlaisista miehistä. Sitä paitsi, todellisuudessa ihmiset eivät ole jotain lokeroitavia yksiulotteisia karaktäärejä, vaan ihmisissä on monenlaisia puolia. Paras miespuolinen ystäväni on nörtti ja jännämies samassa paketissa, vaikkei uskoisi semmoisen olevan edes mahdollista, mutta siksi hän onkin aikalailla täydellinen. Edelleenkään minulla ei ole mitään kuvaamasi kaltaisia miehiä vastaan.
Helvettisentään kirjoitti:
Mitä helvettiä sinä uliset? Itsellesi ei muut kuin jännämiehet kelpaa niin turha märistä miehistä joille ei pikkutisut kelpaa.
En ole missään kohtaa sanonut, että vain jännämiehet kelpaa minulle.
PikkuLikka kirjoitti:
En ole missään kohtaa sanonut, että vain jännämiehet kelpaa minulle.
Olet sanonut sen teoillasi.
HC-ätmel kirjoitti:
Olet sanonut sen teoillasi.
Haluatko kertoa tarkemmin mihin tekoihin viittaat?
PikkuLikka kirjoitti:
Haluatko kertoa tarkemmin mihin tekoihin viittaat?
Olet päästänyt jännämiehen päällesi ähkimään ja ähisemään, mylvimään ja mölisemään.
HC-ätmel kirjoitti:
Olet päästänyt jännämiehen päällesi ähkimään ja ähisemään, mylvimään ja mölisemään.
Etkös tiedä, että ei yksi kärpänen kesää tee.. Eihän se nyt sitä tarkoita, ettei kukaan tai mikään muu ikinä enää kelpaa. Vai onko niin, että jos on kerran sinisilmäisen kanssa, niin sitten on jatkossakin aina ja ikuisesti oltava sinisilmäisten kanssa?
- ghughughu

Jos sinisilmäisellä tarkoitetaan jännämiestä, niin kyllä asia menee noin.
Kun on kerran jännän makuun päässyt, kukaan muu ei tule koskaan tarjoamaan samaa tunnetta ja kiihkoa kuin jännä. Aisurisuhteessa kiltin betan kanssa ne jännät pyörii säännöllisesti mielessä. ghughughu kirjoitti:
Jos sinisilmäisellä tarkoitetaan jännämiestä, niin kyllä asia menee noin.
Kun on kerran jännän makuun päässyt, kukaan muu ei tule koskaan tarjoamaan samaa tunnetta ja kiihkoa kuin jännä. Aisurisuhteessa kiltin betan kanssa ne jännät pyörii säännöllisesti mielessä.Toivon, että ette oikeasti ajattele noin.
- horaseon
Sinusta taisi olla muutama päivä sitten vauva.fi-foorumilla ketju, jossa nainen kysyi neuvoja, kuinka lopettaa viestittely miehen kanssa jonka kanssa oli juuri vaihtanut kuvia ennen kuin piti tavata ja naama ei miellyttänytkään. Oli siis kirjoiteltu melko paljon ennen tuota. Sanoi pikkuhiljaa hiivuttavansa keskustelun, mutta taisi sittenkin lopettaa kuin seinään.
- Nnnaainennn
Pitää muistaa että eri ihmiset tykkää eri näköisistä, näytti sitten miltä tahansa.
Itse en esim lähtisi bodatun kanssa treffeille, oli sitten kuinka syvällinen tahansa. Enkä lähtisi skiniltä näyttävän kanssa treffeille. Enkä kaksoisleukaisen. Enkä silmälasipäisen. Enkä möhömahaisen. Enkä viiksekkään. Enkä tosi vanhalta näyttävän. Enkä ahdistuneelta näyttävän. Joku raja sentään. Moni näistä tulee kyllä vanhetessa liitossa ajankohtaiseksi mutta jos ajatellaan että kyseessä alta 35v ihmiset niin kyllä sen 2v kestävän rakastumisajan voisi vähän panostaa.
Ps. Kaksoisleuan saa aika hyvin laihtumalla ja liikkumalla katoamaan. Silmälasit voi vaihtaa piilareihin valokuvauksen ja tutustumisvaiheen ajaksi. Möhömaha lähtee liikunnalla, viikset sheivaamalla, vanhatkin voi suuresti vaikuttaa ulkonäköönsä hoitaen sitä ja ennenkaikkea elämän asenteeseensa voi vaikuttaa niin että on iloinen eikä totinen jne- ATM-automaatti
"Pitää muistaa että eri ihmiset tykkää eri näköisistä, näytti sitten miltä tahansa."
Aika samoista naiset tykkää oikeasti, pitkä/vahvaleukainen/leveäharteinen/jne.
Ja meinasitte sitten akat että kun ulkonäköä on vielä jäljellä niin käytätte sen niin että nappaatte komeimman miehen jonka saatte, "rakastumisvaiheen" aikana panostatte ja sitten kun alatte ruopsahtamaan, maagisesti se miehet lakkaakin välittämästä ulkonäöstä? :D Menipäs sopivasti naisten pillin mukaan...
Siis sen rakastumisvaiheen jälkeen ulkonäkö eli naisilla seksikkyys ja nuorukkuus vasta merkkaakin. Eikös niin sanota että rakkaus on sokea. Mutta sitten kun hormoonit rauhoittuu ja muijalla alkaa rypyt näkymään/vartalo muuttumaan tynnyriksi (viimeistään 40v tienoilla), niin käy hyvin pian silleen että pinnallisesti valkattu mies nostaa kytkintä.
Jos kerran naisen etu on ulkonäkö nuorena, totta kai sillä kolikolla on toinenkin puoli. - Nnnaainennn
ATM-automaatti kirjoitti:
"Pitää muistaa että eri ihmiset tykkää eri näköisistä, näytti sitten miltä tahansa."
Aika samoista naiset tykkää oikeasti, pitkä/vahvaleukainen/leveäharteinen/jne.
Ja meinasitte sitten akat että kun ulkonäköä on vielä jäljellä niin käytätte sen niin että nappaatte komeimman miehen jonka saatte, "rakastumisvaiheen" aikana panostatte ja sitten kun alatte ruopsahtamaan, maagisesti se miehet lakkaakin välittämästä ulkonäöstä? :D Menipäs sopivasti naisten pillin mukaan...
Siis sen rakastumisvaiheen jälkeen ulkonäkö eli naisilla seksikkyys ja nuorukkuus vasta merkkaakin. Eikös niin sanota että rakkaus on sokea. Mutta sitten kun hormoonit rauhoittuu ja muijalla alkaa rypyt näkymään/vartalo muuttumaan tynnyriksi (viimeistään 40v tienoilla), niin käy hyvin pian silleen että pinnallisesti valkattu mies nostaa kytkintä.
Jos kerran naisen etu on ulkonäkö nuorena, totta kai sillä kolikolla on toinenkin puoli.Jaa no itselleni kelpaa vain siroleukainen sirohartiainen hintelä mies, enkä usko että olen ainoa. Aika moni olisi valmis ottamaan ville valon.
Puhuin tässä vain miehistä, en naisen pärjäämisestä tai jäämättömyydestä. - 12121212
Nnnaainennn kirjoitti:
Jaa no itselleni kelpaa vain siroleukainen sirohartiainen hintelä mies, enkä usko että olen ainoa. Aika moni olisi valmis ottamaan ville valon.
Puhuin tässä vain miehistä, en naisen pärjäämisestä tai jäämättömyydestä.Ville Valo on 185cm julkkismies.
- Naisasialooseri1
Nnnaainennn kirjoitti:
Jaa no itselleni kelpaa vain siroleukainen sirohartiainen hintelä mies, enkä usko että olen ainoa. Aika moni olisi valmis ottamaan ville valon.
Puhuin tässä vain miehistä, en naisen pärjäämisestä tai jäämättömyydestä.Ville valo on neitimäinen homo
- 9p14
Naisasialooseri1 kirjoitti:
Ville valo on neitimäinen homo
Mutta erityisesti nuorten likkojen mieleen..
- Kilttiatm
Naiset on just tollasii. Minulla on kuva näkyvillä treffi profiilissa eikä naiset ole koskaan vastanneet minulle takaisin.
- ikuisuuskysymys
On pinnallisia, syvällisiä, pinnallisesti syvällisiä ja syvällisesti pinnallisia. Harva kuitenkaan tietää totuutta. Itsestään.
- helgamies
Tämä samaa sarjaa kuin ätmien usko rakkauteen. Ei ole mitään syvällisyyttä on vain kiimavitun tuntemaa kiimaa. Tai sitten ei ole, jos jätkän pärstä ei riitä.
- Kiltti_mies_
Noinhan se taitaa olla. Naisille rakkaus = kiima. Sarjapanomiehet menestyvät, koska he ajattelevat kuin nainen.
- nainen28v
Kiltti_mies_ kirjoitti:
Noinhan se taitaa olla. Naisille rakkaus = kiima. Sarjapanomiehet menestyvät, koska he ajattelevat kuin nainen.
Ei se noin mene
- ei-ruma
Pitäisihän ruman miehen nyt tajuta itsekin, ettei naisia pidä mennä häiritsemään. Rumien kannattaa pysyä poissa pariutumismarkkinoilta. Ei teitä kukaan kuitenkaan huoli.
- J.K_
VAI NIIN.......
Naiset eivät ehkä ole kovin syvällisiä, mutta he kompensoivat sitä olemalla mahdollisimman syvältä.
- että.silleen
Oisko mahdollista ettet sä etene koskaan edes pintaa syvemmälle näiden naisten kanssa; johtuen mukavista kommenteistas...naisista! Meillä on norsun muisti.
että.silleen kirjoitti:
Oisko mahdollista ettet sä etene koskaan edes pintaa syvemmälle näiden naisten kanssa; johtuen mukavista kommenteistas...naisista! Meillä on norsun muisti.
Näiden naisten?
- että.silleen
Niin just näiden....tai niin mä ainakin ymmärrän tämän viestin sisällön.
"Tänä keväänä kävin parin kanssa treffeillä. Ne tapahtuivat livenä eivätkä muuta sisältäneetkään kuin keskustelua." että.silleen kirjoitti:
Niin just näiden....tai niin mä ainakin ymmärrän tämän viestin sisällön.
"Tänä keväänä kävin parin kanssa treffeillä. Ne tapahtuivat livenä eivätkä muuta sisältäneetkään kuin keskustelua."Tämä palsta ja tosielämä eivät kyllä liity mitenkään toisiinsa. :-D Noiden naisten kanssa ei tapahtunut mitään, koska yksikään osapuoli ei ollut kiinnostunut toisesta.
- että.silleen
HC-ätmel kirjoitti:
Tämä palsta ja tosielämä eivät kyllä liity mitenkään toisiinsa. :-D Noiden naisten kanssa ei tapahtunut mitään, koska yksikään osapuoli ei ollut kiinnostunut toisesta.
Vau, myönnät siis ettei IRL:ssä ole mitään sotaa suomalaisten naisten ja miesten välillä?
On mullakin todellisuudessa tuttavapiirissä miehiä joita en voi sietää samoin on naisiakin! Ymmärrän senkin etten minä voi miellyttää kaikkia ihmisiä ja olen puolestani heille se epämielyttävä tuttavuus.
Ulkonäön tai ihonvärin perusteella en ole koskaan ihmisiä luokitellut...ennen.
Tämä vuosi on muuttanut mun suhtautumistani ihmisiin ihonvärin suhteen... liian monta epämielyttävää kokemusta näiden pakolaisten tai Romaanian kerjäläisten taholta: on mullekin liikaa. Minä en ole mikään pyyheliina, jota sopii käpälöidä!
Mitään traumaattista en ole kokenut piinaavan kiusallista kyllä, ihan liikaa!
Seuraava urho kokee elämänsä yllätyksen! Lentää kuin leppäkeihäs ketoon, vaikka sitt tappais minut sen vuoksi. Taatusti mies ei ymmärrä varoa naisen taholta (yllätyshyökkäystä) puolustuksesksi! Vähän judoa kehiin ja hiuslakkaa perään.
Olen niin kyllästynyt näihin: "ollaan eri kulttuurista, ei olla totuttu ett naiset kulkee yksinään, katsovat kasvoihin, jne..."
Varpaitaniko mun pitäis opetella katselemaan; kun on tullut uusia elätettäviä, suojeltavia ... onko mun opeteltava uusia tapoja vai?
Kaiken suvaitsevaiseksi suvakiksi en ala!
Maassa maan tavalla! ... Tai suksikaa suohon täältä!
- Edwardo_syvältä_tullut
Taitaapi olla niin, että vastoinkäymiset luo syvällisyyttä. Eikä silloinkaan kaikki ole kykeneväisiä luotaamaan itseensä vaan helposti russutetaan kaikesta muusta kuin itsestä. Ympäristöä ei voi paljoakaan muuttaa, mutta itseä kylläkin. Ihan kai sukupuoleen katsomatta. Ärsyttävää tietenkin on se, että naiset yrittää arkisessa elämässä monopolisoida syvällisyyttä, mitä sitten feministimedia oikein lietsoo. Ei hyvä.
- scrg
Oi Edwardo_kuulostat_siltä_kuin_olisit_puhunut_syvällisiä_joskus: Mitä sillä tarkoitetaan, että ihmiset puhuu syvällisiä? Ymmärtääkö ihmiset tuon edes jokseenkin samalla tavalla?
- Edwardo_tikkarivaras
scrg kirjoitti:
Oi Edwardo_kuulostat_siltä_kuin_olisit_puhunut_syvällisiä_joskus: Mitä sillä tarkoitetaan, että ihmiset puhuu syvällisiä? Ymmärtääkö ihmiset tuon edes jokseenkin samalla tavalla?
Ei ole tapana rallatella pehmeitäkään, joten kai sitten puhun syvällisiä. Ihmisten käsitykset nyt yleisesti ottaen ovat mitä ovat, joten en osaa tuohonkaan oikein ottaa kantaa. Keskiverto maanasukki on kuitenkin niin helposti höpläytettävä ettei tarvitse kuin heittää kolikko eteen ja höynäytettävän kyyristyessä nypsästä lompakko perstaskusta. Ole siinä sitten yhdenvertainen. Isojen lasten leikkitarha koko maailma.
- scrg
Edwardo_tikkarivaras kirjoitti:

Kysyin, koska minulla on suuri viestintäongelma yleensäkin ihmisten ja erityisesti naisten kanssa. Haluaisin scrg-ihmiset sanakirjan jostain viestintää helpottamaan. Tuo ihmiset-scrg suunta toimii tai ainakin uskon sen toimivan ihan hyvin.
Edellä mainituista syistä puhun yleensä ihmisten kanssa hyvin vähän. Ja vastaavasti luen aika paljon erilaisia juttuja, kuten tällaisia eri aiheiden palstoja. - Edwardo_bookwormdaddy
scrg kirjoitti:
Kysyin, koska minulla on suuri viestintäongelma yleensäkin ihmisten ja erityisesti naisten kanssa. Haluaisin scrg-ihmiset sanakirjan jostain viestintää helpottamaan. Tuo ihmiset-scrg suunta toimii tai ainakin uskon sen toimivan ihan hyvin.
Edellä mainituista syistä puhun yleensä ihmisten kanssa hyvin vähän. Ja vastaavasti luen aika paljon erilaisia juttuja, kuten tällaisia eri aiheiden palstoja.Aivan. Ilmankos käsitin hieman väärin. Luulen, että mahdollisen ongelman juuri on turhan vahva itsekontrolli ja taipumus johonkin täydellisyyteen. Tuo tiedonjanokin hieman viittaisi siihen suuntaan.
http://avain.net/julkaisut/tietokirjat/hiljaiset-introverttien-manifesti.html
Kannattanee lukaista tuo kirja. Ainakin itsellä auttoi ymmärtämään asioita paremmin, mitä olin miettinyt muutenkin pitkään. Tuo ei siis ole opas kuinka tulla paremmaksi kommunikoijaksi, mutta saattaa inspiroida sinuakin. Kommunikointiin muuten varmaankin parhaiten auttaa sen harjoittaminen tietoisesti kontrollia löysäten. Maailmaan mahtuu paljon typerämpääkin älämölöä. Jää pitää vain rikkoa, niin loppu sujuukin paljon vaivattomammin. Ei silti meinaa, että kaikkien pitäisi olla mitenkään äänekkäitä, mutta hiljaisemmilla vain yleensä on fiksummat jutut kunhan vain uskaltautuvat avautumaan.
- tiedänvaikkamitä
Syvällisenä puhelijana, tiedän että moinen on ihan bs:ää.
Paremmin menestyy seurassa kun seurassa, kun ei ikävystytä ihmisiä kuoleman partaalle. Jännää diibadaabaa solkenaan niin kyllä se siitä.
Sitä ne naaraseläimetkin odottaa... saat ne kikattelemaan, ja vetelet väliin välillä härskyksiä ja kehut ulkonäköä. Se johtaa syvemmälle.
Ehkä AP:n kelmiksi tuomitsema nainen oli niin ruma ettei kehdannut ottaa komistukseen yhteyttä - kun jäis kuitenkin kelkasta naisten kovassa kilpailussa.Tuo saattaa hyvinkin olla mahdollista, naisillakin on kaikenlaisia epävarmuuksia.
Täällä tuntuu olevan vallalla käsitys, että Naiset on joku kollektiivinen epäinhimillinen paha toiseus. Uskon, että ätmien olisi mahdollista tulla naisten kanssa paremmin toimeen, kun eivät liikaa mietttisi asioivansa Naisen kanssa, vaan ihmisen, jolla on ihan samalla lailla heikkouksia ja vahvuuksia ymp. Sitten kun osaa luontevasti kommunikoida naisten kanssa ja suhtautuu heihin ongelmattomasti, alkaa suhdekuviotkin luonnistua paremmin.- antifeministi_
PikkuLikka kirjoitti:
Tuo saattaa hyvinkin olla mahdollista, naisillakin on kaikenlaisia epävarmuuksia.
Täällä tuntuu olevan vallalla käsitys, että Naiset on joku kollektiivinen epäinhimillinen paha toiseus. Uskon, että ätmien olisi mahdollista tulla naisten kanssa paremmin toimeen, kun eivät liikaa mietttisi asioivansa Naisen kanssa, vaan ihmisen, jolla on ihan samalla lailla heikkouksia ja vahvuuksia ymp. Sitten kun osaa luontevasti kommunikoida naisten kanssa ja suhtautuu heihin ongelmattomasti, alkaa suhdekuviotkin luonnistua paremmin."Toiseus"-sanan käyttö paljasti sinut feministiksi. Keskustelu kannattaa lopettaa tähän. Feminstin kanssa ei voi keskustella järkevästi
antifeministi_ kirjoitti:
"Toiseus"-sanan käyttö paljasti sinut feministiksi. Keskustelu kannattaa lopettaa tähän. Feminstin kanssa ei voi keskustella järkevästi
Tai sitten olen voinut perehtyä vaikkapa mediatutkimukseen ja elokuvateoriaan, jolloin tietyt käsitteet tulevat tutuiksi.. ei voi tietää.
- ATMvm1989
Et ole ainoa, jolle noin on käyny. Itselleni noin on käynyt monta kertaa. Enkä todellakaan ole tavoitellut "kuuta taivaalta" vaan ihan tavallisia naisia ovat olleet
- Pullukka_nainen
Miehet ovat ihan samanlaisia. Jos kuva ei miellyttänytkään, mies häviää kuin pieru saharaan.
- helgamies
Mies ei etsi syvällistä naista. Ja sellaisi ei juuri edes ole. Mies etsii kaunista naista.
- Useinkin
Ihan tyypillistä suomalaisnaiselle. Torppauksen syy voi olla vääränlainen hiustyyli tai jopa vääränlainen paita.
- nainen41_
Tässä on nyt se ongelma, että yhden naisen tökerö käyttäytyminen yleistetään kaikkien naisien ominaisuudeksi. Jokainen meistä- niin miehistä kuin naisista - on yksilö eikä yhden ihmisen käytöksestä pidä tehdä koko sukupuolta koskevia yleistyksiä.
- helgamies
AP:n tarina on tuttu ja normaalia naisen käytöstä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565390Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2341576- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3141127Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3061058