Laitialaisen Kirsberg nimisen miehen kautta v 1800 luvulla tullut profetia
Loppu tulee, loppu tulee ! Se tulee silloin, kun Moromäki punottaa, kun Valkojärvi kasvaa kauraa, kun suota myydään kilokaupalla, kun lankoja myöten puhutaan, kun puupappi saarnaa pöydällä, kun teitä tervataan ja päättömät hevoset kulkevat teillä.
Moromäki oli pieni asuntoalue Laitilan keskustassa, jonka talot aikanaan maalattiin punaiseksi ja ainakin sillä tavalla Moromäki alkoi punottaa.
Valkojärvi kuivattiin viljelykselle 1950 luvulla.
Myös suoturvetta on myyty jo pitkään kilokaupalla poltettavaksi lämmityskattiloissa.
Ihmiset ovat puhuneet lankoja pitkin puhelimella ja kuunneelleet usein osittain puukuorisiksi tehdyistä vastaanottimista radioähetyksiä jo n. 90 vuotta ja
TV:nkin puupapit ovat puhuneet pöydillä jo noin 50 vuotta.
Asfalttipiellä on teitä tervattu myöskin jo kymmeniä vuosia ja
päättömillä moottoriajoneuvoilla ihmiset niillä ajelevat.
Viljami Vuolteen profetia vuodelta 1924 = Vuonna 1950 tapahtui, että Kalajoki nimisen sanomalehden toimittaja löysi tämän vanhan ennustuksen vanhoja Kaleva- lehden numeroita tutkiessaan ja totesi Viljamin ennustuksen pitäneen paikkansa tähän asti ja julkaisi sitten ennustuksen omassa lehdessään.
LOPPU TULEE (profetia)
2
128
Vastaukset
Profetian sisältö : Lehtiartikkelissa toimittaja kertoi, että tämä körttiukko ennusti merkkillisiä asioita, että 15 vuoden kuluttua Suomi joutuisi Venäläisten hyökkäyksen kohteeksi ja tätä sotaa nimitettäisiin historiassa talvisodaksi ja se kestäisi n. 100 päivää. Hän kertoi talvisodan jälkeisestä välirauhasta ja uudesta pitemmästä sodasta, joka alkaisi kesäkuussa 1941 ja myöskin Lapin hävityksestä.
Sotien jälkeen 1945 alkaa kukoistava jälleenrakennuskausi, joka kestää kymmeniä vuosia. Venäjä elää silloin mahtinsa toista kautta, eikä sitä kukaan pysty voittamaan.
Sitten kuitenkin tapahtuu räjähdys Venäjän sisällä ja kommunismi luhistuu.
Sitten puhkeaa uusi sota saman sukupolven eläessä, joka oli kokenut edelliset sodat ja se sota alkaa Israelista ja Egyptistä ja se vetää syövereihinsä koko maapallon. Se on tuhoisampi kuin mitkään edelliset sodat. Tuossa sodassa käytetään hirmuista uutta sota-asetta, joka aiheuttaa kärsimyksiä kaikille kansoille.
Kukaan ei selviä voittajana tuossa sodassa. Se sota on kauhea, mutta lyhyt ja se kun se sota on lopuillaan, niin vieraan valtion joukot nousevat maihin Porin kaupungin seutuvilta ja Suomi miehitetään.
Tässä sodassa Britteinsaaret lähes vajoavat mereen.
Toisessa suurvallassa Yhdysvalloissa, tapahtuu myöskin yllättäviä asioita.- SYYTÄ.PELÄTÄ.HERRAA
KAikkea voi tarkentaa RAAMATUSTA, vanhemmista käännöksistä, joiden tekijät vielä. Ymmärsivät, että HERRAN PELKO on viisauden alku...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492288- 262033
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271485Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161424- 1211361
- 181055
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71954Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut107904Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad78886Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333863