Vihdoin tärppäsi minullakin!

Valmistumisen jälkeen olen tehnyt muutaman vuoden pätkä- ja paskaduuneja, ja ollut välillä pitkiäkin aikoja työttömänä, koska oma alani on varsin harvinainen (eli paikkoja ei tule montaa vuodessa vapaaksi - tosin hakijoitakin on maksimissaan monesti vain kymmenen). Alkoi olla taas sellainen todella epätoivoinen tunne kun mm. vanha opiskelukaveri nappasi hienon keikan ulkomailta, mutta nyt yllättäen tärppäsi, ja sain vakituisen oman alan paikan täältä Suomesta!

Joudun kyllä muuttamaan aika pitkälle, mutta on se sen arvoistakin. (Ja olen aina ollut valmis muuttamaan oikeastaan ihan minne tahansa, kunhan pääsisin tekemään oman alan töitä ja pitämään ammattitaitoani yllä. Sinne mennään, missä on töitä.)
Ihan mahtava tunne, kun pääsee pois telebuukkarihommista tekemään jotain ihan muuta. :) Työkaverit ja esimies tosin ovat olleet todella kivoja - provikkapohjainen palkka vain on ollut melko surkea (silti parempi kuin työmarkkinatuki).
Hieman epätodellinen olo vieläkin, ja pelkään, että äkkiä minulle soitetaan ja koko juttu perutaan. Varmaan rentoudun vasta, kun työsopimukset on allekirjoitettu...

Nykyinen työmaailma ja työn hakeminen vaatii ihan hitosti sinnikkyyttä - se on kestävyyslaji. Ja tosiaan: työhaastatteluihin pääsee helpommin, jos on jossain töissä, vaikka se työ olisikin "paskaduuni".
Tsemppiä kaikille muille työnhakijoille - älkää antako epätoivon voittaa!