Eli itse olen 15 ja sisko 12. Siskoni on minua kohtaan erittäin väkivaltainen ja erittäin tempperamenttinen. Vanhempamme ovat yrittäneet selvittää mikä siskoani oikein vaivaa, mutta eivät keksi mitään mistä käytös johtuu.
Siskoni lyö, potkii, raapii (joskus heittelee minua kohti myös saksia) ja huutaa että minun tulisi tappaa itseni ja muuta vastaavaa.
Poikaystäväni on huolissaan minusta eikä haluaisi minun olevan kotona kaksin siskoni kanssa. Minulla on useita mustelmia, arpia ja haavoja ympäri kehoa. Mustelmani ovat yleensä erittäin kivuliaita ja vaikeuttavat esimerkiksi nukkumista, liikunnan harrastamista. En enää uskaltaudu kouluun tai muille julkisille paikoille ilman pitkä hihaista paitaa ja kesälläkin käytän vain pitkiä housuja ja paitoja. En kestä sitä kuinka ihmiset katsovat ja tuomitsevat.
Nyt poika ystäväni saatua mopokortin olen ollut yhä useammin heillä kaikki päivät ja tullut vain yöksi kotiin. (itselläni siis ei ole korttia) Joskus olen saattanut soittaa poikaystäväni hakemaan minut heille keskellä yötä sillä en uskalla/pysty nukkumaan kotona.
Olen erittäin ahdistunut koko ajan ja tiuskin sekä ärtyilen kaikille huonojen yö unieni takia. Poikaystäväni ei enää oikein jaksa katsoa siskoni huonoa käytöstä minua kohtaan.
Mitä ihmettä minä oiken voin tehdä??
Pikkusiskoni on väkivaltainnen
9
245
Vastaukset
- ei.käy.päinsä
Kyllä tossa tilanteessa se sisko jo pitäis saada kuriin! Sano vaan vanhemmilles mitä se on tehny ja mitä tekee edelleen niin kyllä ne jotaan asian eteen tekevät. Toi on ihan käsittämätöntä käytöstä!
Vanhempani ovat tietoisia siskoni käytöksestä, mutta eivät vaan voi ymmärtää mistä sisko käytös johtuu. Sisko on siis täysin rauhallinen ja muutenkin käyttäytyy kuulemma paljon paremmin kun olen poissa, mutta heti kun minä tulen kotiin se ärsyyntyy. Olen lähdössä pariksi viikoksi vaarilleni jotta vanhempani saavat setviä asiaa rauhassa siskoni kanssa. Todella toivon että he saavat järkeä siskoni päähän sillä välin. (Vaarini siis asuu samalla paikkakunnalla)
- ilmariSS
Lastesuojelu ilmari kehii,tepsii aina.Tai ees pelottelet sillä
Emme vanhempieni kanssa nää sitä tarpeellisena että sekoittaisimme lastensuojelun tähän, koska olen jo vuodenpäästä lähdössä (toivottavasti) jatko-opiskelemaan muualle. Ja siis peloiteltu on kyllä, mutta se tuntuu menevän vain toisesta kosrvasta ulos. Vaikka siskoni on kamala minua kohtaan en halua hänen joutuvan mihinkään laitokseen tai vastaavaan, sillä tiedän että se vain toden näkoisesti pahentaisi siskon käytöstä.
pahoinpitele pikkusiskoasi
Sython oot sairas
- nolikset11
Helvetin noloo et pärjää sille, oot nolo et ansaitse ikinä onnea
- Järkikäteen
Hei, ei tarttis tulla tänne haukkumaan muita! Ku muut hakee apua täältä, ei tartte oikeesti tulla tänne ja haukkuu muita -.-
Järkikäteen kirjoitti:
Hei, ei tarttis tulla tänne haukkumaan muita! Ku muut hakee apua täältä, ei tartte oikeesti tulla tänne ja haukkuu muita -.-
Kiitos puollustuksesta. Olen samaa mieltä kanssasi. Itsekin hain täältä apua silloin kun tilanne oli pahimmillaan ja asiaa ei yhtään auta että toiset tulevat haukkumaan.
Ja sinulle nolikset11 olit sitten kuinka vanha tai nuori tahansa tuo on kyllä aika säällittävää. Kokeile tulla omalla nimellä soittamaan suuta tänne keskustelu palstoille niin eiköhän jää tuo kovistelu pois.
Jotkut muut palstoilta apua hakevat saattavat olla herkemmässä tunne tilassa ja vielä vaikeammassa tilanteessa, joten yritä olla positiivisempi ja mukavampi ensi kerralla kun ilmaiset mielipiteesi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564740Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221314- 861289
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1261084Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671026Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252935- 65906