Viikon kirjavalinta. Iceberg Slim: Parittaja

Iceberg Slim, oikealta nimeltään Onni Robert Beck (4. elokuuta 1918 – 28. huhtikuuta 1992).

Beckin lapsuus oli rikkinäinen ja vaikea. Vaihtelevaa mutta parhaimmillaan hyvin menestyksekästä parittajan uraa hän jatkoi 42-vuotiaaksi, jolloin hän joutui kolmatta kertaa vankilaan. Uransa aikana hän käytti runsaasti huumeita, ja erityisesti kokaiinilla oli häneen hyvin rauhoittava vaikutus. Hän kärsi myös runsaasti julmista painajaisista.

Vietettyään koko kymmenen kuukautisen ja viimeisen vankeustuomionsa teräksisessä eristyssellissä, hän teki parannuksen ja muutti Chicagosta Kaliforniaan tapaamaan sairasta äitiään. Äidin kuoleman jälkeen hän päätti ryhtyä kirjailijaksi. Esikoisteos Parittaja ilmestyi vuonna 1969.

Parittajasta tuli nopeasti myyntimenestys. Se kuvaa rehellisesti Beckin elämää parittajana, eikä ihaile tai romantisoi chicagolaisen alamaailman kuvioita. Beck muun muassa pohtii, miksi hän päätyi kaduille, vaikka hänen älykkyysosamääräkseen oli testattu 170. Kirja kuvaa varakkuuden, tyylikkyyden ja juhlimisen rinnalla jatkuvaa kiinnijoutumisen pelkoa, huumeriippuvuutta ja väkivallan uhkaa. Parittajan kultaista ohjenuoraa ”parittaja on itse itselleen parasta seuraa” noudattava Iceberg Slim sivuuttaa traumatisoivan lapsuutensa ja kylmän yksinäisyytensä juonittelemalla jatkuvasti työntekijöidensä päiden menoksi ja oman asemansa eduksi.

Mikäli kiinnostuit, kirjan voit tilata täältä.

http://kauppa.sammakko.com/parittaja

8

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hahahaaha

      pitää vilkaista :D

    • erityisesti

      Mielenkiintoinen kirjavalinta :) Kenelle Onni suosittelet tätä

      • Vauvasta

        vaariin :D


    • onnipekki

      Onkohan Sinulla liikaa aikaa ...:)

    • HauskuudenHulluuden

      raja on häilyvä

    • tahdontuon

      Minusta tuo ei ole hauska, vaan mielenkiintoinen. Kyllä ihmisillä on ollut monenlaista elämäntarinaa kerrottavanaan. Haluaisin lukea, koska kirja on totta. Luen elämänkertoja..
      Mitenhän kirja päättyy...

      • Kannattaalukea

        omaelämänkerrat ovat hyviä!


    • Lukemista

      Mielenkiintoinen kirja, tilasin sen lähikirjastooni tänään ja toisen täällä ehdotetun hain samalla. Hyvää yötä välinpitämättömästi Onni rakas.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2288
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2033
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1485
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1424
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      121
      1361
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      18
      1055
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      954
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      107
      904
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      78
      886
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      863
    Aihe