Eikös kristinusko ole täysin ihmisen aikaansaannosta, eihän edes Jeesus ollut kristitty koska sellaista uskontoa ei edes ollut kun tämä jesse eleli ? Ihmiskunta oli ollut olemassa ties kuinka kauan ennemmin kun Jeesus(ihmispoika) syntyi eikä tiennyt koko Jeesuksesta yhtikäs mitään saatikka sitten kristinuskosta !
Mistä on kristinusko tehty ?
3
74
Vastaukset
Oikeassa olet. Jeesus kierteli puhumassa uskosta, mutta se oli lähinnä kehoitusta uskoa se mitä hän heille opetti. Niinhän tekee jokainen agitaattori !
Paavali käänsi tämän sitten niin, että tässä olisi uskottava "ristiinnaulittuun kristukseen", ts. sillä mitä Jeesus oli puhunut ja opettanut ei ollut hänelle mitään merkitystä. (Enkä todellakaan ainakaan äkikseltään muista, että hän olisi esittänyt yhtä ainoata sitaattia Jeeukselta.)
Ja niin kiivas oli tämä pääapostoli oppinsa puolesta, että joutui riitoihin lähes kaikkien niiden kanssa jotka oppia yritivät hänen kanssaan levittää.
Tämä on luettavissa Apostolien teoista, ja myös Paavalin kirjeistä lähes jokainen todistaa sitä samaa.
Mutta vain niin voi kirjauskonto syntyäkin. Tarvittiin muutaman vuosikymmenen viive, jonka kuluessa Jeesuksen toiminta muuttui tarustoksi, jolloin sen sisältämän aineiston pohjalta voitiin tehdä juuri tuollainen muokkaustyö jonka Paavali aloitti ja jota kirkkoisät jatkoivat.
Sama kaava on Vanhassa testamentissa: vuosisatoja, tuhansia ja kymmeniätuhansia oli ihmiskunta, niin myös israelilaisten esi-isät taapertaneet ja synnyttäneet omia tarujaan. Kun sitten jouduttiin pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan, tuli tarve koota nämä nuotiotarinat (huom, kirjoitustaito oli siinä välissä keksitty!) kirjakääröiksi, jotta kansan yhtenäisyys olisi säilynyt epävakaissa oloissa.
Ja kuten on nähty, näistä löytyy yllin kyllin aineistoa jonka perusteella esmes Jukka Norvanto Radio Deissä todistelee, että kirtomus Jeesuksesta oli alkanut jo noina ammoisina aikoina.
Mistä hyvänsä löytyy mitä hyvänsä jos on sitouduttu pitämään sitä todisteena ja sulkemaan silmät kaikilta muilta todisteilta.- uskonnollisuudestavapaa
Aika helppoa on yhtyä tähänkin allaolevaan näkemykseen vaikka en ole mikään budhalainen tai mikään muukaan uskovainen.
"Jumala on ihmisen keksintöä. Niinpä Jumalan luonne on vain pintapuolinen mysteeri. Ihmisen luonne on syvällinen mysteeri."
Nanrei Kobori, buddhistimunkki - haisevakakka
Tiede tutkii tätä asiaa kovaa vauhtia ja avaruudesta onkin jo löytynyt persereijän muotoinen musta aukko.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565410Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212377- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2351592- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3211145Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3131108