Miten oppia polkkaa?!

Polkkatyttö

Unelmani olisi osata polkkaa, miten sitä voi osata ja mistä kannattaa lähteä liikkeelle? Kertokaa kaikkea polkasta!

8

207

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Samapolkkatyttö

      Kiitos, mutta olen jo katsonut tuon videon ja tuntuu että en opi katsomalla vain muita vaan pitäisi saada askeleet yms haltuun :/

    • tästä_alkaa

      Valitettavasti ei suomalaisesta polkasta ole kunnollista opetusvideota YouTubessa. Tuossakin mallisuorituksesa on ongelmana vääränlainen tanssiasento, jossa parin lantiot ovat liian kaukana toisistaan ja tanssi on tämän vuoksi raskaan näköistä.
      Ja vaikka opetusvideo löytyisikin, niin polkkaa oppii parhaiten ohjaajan avustuksella. Etsi paikallinen kansantanssiryhmä tai sellainen lavatanssikoulu, jonka ohjaaja osaa suomalaista polkkaa. Tuo ei nimittäin enää nykyään ole mitenkään itsestään selvä asia.

      • Pelkästään katsomalla ei tosiaan opi. Katsele paikkakuntasi tanssikurssitarjontaa. Polkkaa opetetaan useimmissa lavatanssiseuroissa silloin tällöin. Myös kansantanssin harrastusseurat kannattaa pitää mielessä kuten edellisessä kommentissa todetaan.


    • polokkoo

      Tanhuporukan oppiin kannattaa mennä-- sieltä löytyy oikeat taiturit ja opit. On se niin keveän ja helpon näköistä kun sen osaa.

    • ilmaiseksi

      Mä voin opettaa.
      Mistä polkkatyttö on ?

    • polkankinoppii

      Tanssikouluissa on kokemusta: Tampereella Tanssiksen Raili on laittanut eräätkin polkkajalat järjestykseen...

      • riemuliiteri123

        Jos jalat väsyy pomppiessa nurkasta nurkkaan niin kannattaa jossain välissä vaihtaa sänkypolkaksi niin jalatkin saa lepoa hitusen tanssin riemuista


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5450
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2387
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1647
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      244
      1637
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1487
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      327
      1164
    9. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1163
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      322
      1157
    Aihe