Soitin eilen, tiistaina Elisa Viihteen Asiakaspalveluun. Ongelmani oli ettei viihteen Digiboksi käynnistynyt. Ensin odottelin melkein 15 min. sitten kerroin asiani henkilölle, joka puheluun vastasi. Puhuin selvää Suomea, mutta ei millään mennyt perille.
Lopulta henkilö lupasi yhdistää minut Tekniseen tukeen. Taas odottelin todella kauan.
Puheluun vastasi lopulta henkilö jostakin toiselta osastolta. Kun kerroin asiani, niin hän sanoi, että puhelu on tullu väärään paikkaan. No kerroin että piti olla Tekninen tuki. Hän lupasi yhdistää, mutta puheluun ei taaskaan vastannut kukaan. Lopulta suljin puhelimen ja soitin asiakaspalveluun kertoen yli artikuloiden asiani ( puhelu tietääkseni nauhoitetaan), Luvattiin taas yhdistää Tekniseen tukeen ja toivotettiin jopa hyvää päivänjatkoa, Tuloksena oli, ettei puhelu koskaan yhdistynyt minnekään!!
Kuka hyvittää nämä odotukset jonotukset , kamalan kulut ja pinnan kiristymisen, joita ko toiminta aiheuttaa?!
Virpi 75 v.
Elisa Viihteen asiakaspalvelu! Todella ala-arvoist
1
111
Vastaukset
Hei Virpi! Ikävää kuulla huonosta kokemuksestasi asiakaspalvelumme kanssa. Puhelinpalvelu saattaa ajoittain ruuhkautua ja toisinaan voi käydä inhimillisiä virheitäkin, että asiakas yhdistetäänkin väärään paikkaan. Pahoittelen asiaa kyseisen henkilön puolesta. Tekniseen tukeen voi myös jättää soittopyyntöä, mikäli soittopyyntöjono ei ole päässyt hetkellisesti täyttymään. :) Mikäli ongelmasi on edelleenkin ajankohtainen, pyydän sinua laittamaan asiakastietosi ja lyhyen ongelmakuvauksen yksityisviestitse Palstalla: http://elisa.fi/palstatiimi niin voidaan katsoa ongelma kuntoon sitä kautta.
Noora / Palstatiimi
http://palsta.elisa.fi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391429Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7941
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71806