Muisteluksia Pielisjärven syrjäkyliltä.

Olikohan se Lontta Tuavi tietääkö kukaan tietäjä

Ei ollu Lontta Tuavi. Aivan eri mies oli kysseessä.

Oli sitten tina-taneli

Muistaakos joku Harakka-Hilikkosen tai Ruottis-Jussin?

Missä tietäjät luuraa????

Täällähän oli hyvä aloitus menossa unholaan.

Salokylissä oli elämä todella kovaa, tiedän sen hyvin.
Niistä saisi monta surullista elämäntarinaa.

Lasten koulumatkat oli pitkiä ja varusteet huonot.

Muistan kyllä, että jotain persoonaa sanottiin tinuriksi, itse miestä en muista.
Tinuri nimeä käytettiin eräästä muustakin henkilöstä, joka ei tinannut mitään, mutta alkoholin käyttö aiheutti nimen.

Harakka-Hilikkosta en muista.

Ruottis-Jussi tuntuu tutulta nimeltä, mutta en muista henkilöä.

Tämä mainitsemani mies oli "tinari", mutta erään kerran hiippaili semmonen matala mies, vanhat kulahtanneet haalarit päällä ja puhui jotain Etelä-Suomen murretta.
Sillä miehellä ei ollut yhtään mitään mukanaan, kuin itsensä ja hyvin tyhjännäkönen reppu.
Hän esitteli itsensä: "Olen metsätyömies, mutta juuri nyt hieman ilman palstaa. Jos teillä on yösijaa ja vähän evästä kulkijalle, maksan sitten aamulla lähtiessäni." Tottakai kahvit keitettiin-ja yösija löyty. Hän söi kaiken minkä äitini pöytään toi ja joi pannullisen kahvia. Isäni, joka oli "oikea" metsätyömies ihmetteli jossain vaiheessa työvälineitten puutetta, mutta antoi kulkijalle yörauhan. "Antaa miehen levätä", tuumas isäni.
Aamulla sälli heräsi äitini laittamalta "mökkänältä" uunin vierestä. Joi aamukahvit, söi puolenkymmentä ruisleivänpalasta, nosti tyhjän repun selkäänsä ja sanoi:" Minulla ei ole yhtään penniä rahaa, eikä sitä ollut eilenillallakaan, anteeksi ja kiitos". Isäni suuttui ja uhkasi jopa poliiseilla. Mutta tilanne raukesi. Mies lähti jatkamaan matkaansa. Olin silloin n.5-6 vuotias, mutta muistan erittäin hyvin. Tunsin silloin myötätuntoa häntä kohtaan, siis sääliä. Tapahtui 1950 luvun lopulla Pielisjärven "syrjäkylällä". Nälkä ei lue lakia. Vaikka olin pikkunen poika, muistan miehen tänäpäivänäkin,

Nykyisin tuommoisia miehiä kutsutaan politikoiks,i jotka kiertävät vaalien alla, ja kertoo satuja myös aikuisille? Ja jotkut hölmöt vielä uskovatkin!

Ehkäpä nyt kuitenkin oli kysymys aivan jostain muusta kun politikoinnista. !970 luvulta lähtien syntyneet sukupolvet ovat valitettavasti täysin ulkoistetut siitä n,s, "normaali" kansan elämästä.
Me, -40-50 luvuilla lapsuutemme eläneet vielä jollain tavalla olemme "elämässä" kiinni, ainakin muistoissamme. Silloin kuitenkin elettiin, eikä nyhjötetty siinä "hienossa" omakotitalossa sisällä, niinkun nykyään.
Oltiin jatkuvasti liikkeellä, ammuttiin haulikolla "pilikkaan" kiväärillä myös. Juostiin kilpaa, hypättiin korkeutta, työnnettiin kuulaa, y.m.s.
Meillä myös joutoaikoina, kun hevonen ei ollu "ajossa", niin selästä käsin suoraan järveen kesällä, harjasta kiinni pitäen. Hauskaa riitti, ilman televisiota, nettiä tai kännykkää ja älyttömän hyvin väsytti sitten kun "muata mänttiin".

Kiertäviä tinureita oli vielä 40- ja 50-luvuilla. Eräällä tinurilla oli suuri henkilökohtainen ”kolvi”, ja tinuri oli kolvinsa kanssa joidenkin emäntien mieleen ja joidenkin ehkä ei.

Tinuri siirtyi aikanaan majan majoille ja sai keräysvaroin hankittuun hautakiveensä arvoituksellisen muistokirjoituksen ”Paljon tinasin, paljon pilasin, mutta viimein kolvini kylmeni”.

Lieneekö tinureista tullut sanonta ”täydessä tinassa” kun tarkoitetaan umpikänniä”

Kyllä sitä ennen ammuttiin tässä meidänkin kylällä metsästysaikaankin ja ennenkin metsästysaikaa tarkkuusammuntaa! Silloin naapurin nuorimies ammuskeli kyyhkyjä elokuussa, että meilläkin hauleja ropisi katolle, mutta sitten hän meni naimisiin ja se uusi ämmänsä kielsi heti siltä metsästyksen, ja nuorestamiehestä tuli metsästystä harrastamaton tohvelisankari! On se tussukka hyvää kun pitää harrastukset lopettaa! Samoin tuli siihen meidän lähelle pellonreunaan uusi talo ja uudet naapurit? No siihen tuli myös semmoista porukkaa joka uhkaili poliisilla jos vielä siellä pellolla metsästetään! Maailma muuttuu, ja metsämiehet vähenee, kiitos asenteiden! Tuli vain mieleen kun tuossa edellä oli ampumisesta juttua!

Olisi mukava kun joku aloittaisi ketjun näistä mutta mukavampaa olis kun jatkais tätä.

ennen oli aseita joka talossa ja torpassa

Kulkumiehiä liikkui Lieksa – Pielisjärvellä talosta taloon vielä 50-luvullakin. Meilläkin asui kauppalan talossamme yhdessä huoneessa parin talvikuukauden ajan 50-luvun puolivälissä silloin jo 70-vuoden ikäinen kulkumies Samuli Turunen. Muistan hänet nauravaisena ja huumorintajuisena lauluniekkana. En tiedä mistä hän tuli ja minne meni tai missä hän eli loput elämästään. Hänen päivänsä kului enimmäkseen lueskellen. Saattaa joku hänet muistaakin.

Silloisen Lieksan kauppalan poliisijärjestyksen määräysten mukaan pitivät tilapäisetkin asukkaat ilmoittaa kirjallisesti poliisilaitokselle. Se tapahtui näyttämällä laitoksella talon asukasluettelon asukkaiden muutokset viimeistään kolmantena päivänä muutosta. Olen tallettanut tuon yli 60 vuotta vanhan asukasluettelon, jossa Samulin lisäksi on lukuisia muitakin vuokralaisia. Useimmat heistä olivat koulukortteerissa.

Kolilla kuuluu olleen kerjäläinen joka oli pyytänyt isännältä markkaa.
Isäntä oli lyönyt satasen pöytään ja sanonut: tuosta jos on vastata niin saat.
Kerjäläinen oli lukenut vaihtorahat pöytään.

Oikeinkirjoitettu on oikeasti umpihullu muropää!

Ennenhän oli Suomessa Yleisten töiden ja Kulkulaitosten ministeriö. Sehän tietenkin muotoutui kansan suussa: Yleisten naisten ja Kulkumiesten ministeriöksi.

Isäukko puhui aikoinaan että Ruunaantien varressa olisi asunut jossain mökissä ukko joka osasi täydellisesti saksankielen. Siellä olisi pistäytynyt saksalaisia turisteja ukkoa jututtamassa. Liekö perää, muistaako kukaan vanhempi lieksalainen?

Ei se tuo muisti ole vielä ihan mennyt vaikka olin helmikuussa 5 tuntia nukutettuna ja pumppukin oli pysähdyksissä.

Tuolla ylempänä mainitaan Kiimavaaran Pekka. Kiimavaara on Repolan pitäjässä Karjalan tasavallassa, Aunuksen läänissä, Poventsan kihlakunnassa. Pekkaa kutsuttiin myös Tuulivaaran Pekaksi. Tuulivaara on myös Repolan naapurissa.

Pekka oli "Kutsettilaisia" ja hänen työpaikkansa on Pankakosken tehtaan hiomolla. Historiikin mukaan hän työskenteli tehtaalla vielä 1950-luvulla. Hän oli todellakin kielimies.

Tuo Kiimavaara alkoi kiinnostaa.
Joskus tunsin Lieksassa nuoren naisen joka sanoi olevansa Kiimavaarasta kotoisin. Kysyin silloin missä se on, ja hän sanoi sen olevan Viekin suunnalla, kulki bussilla.
Oli pienviljelijän tytär, nimeä en enää muista.

Olisikohan siellä myös, jokin pieni kylä nimeltä Kiimavaara.

Kyllä sieltäkin Kiimavaara löytyy. Nuori nainen oli rohkea kun ilmaisi asuinpaikkansa. Kaikenlaiseen vaaraan voi elämässään itse kukin joutua.

Ennen oli niitä värikkäitä persoonia vähän joka kylässä.

Niin, hän eräs tinari, joka oli suuri mies ja jolla oli myös erittäin kookas kolvi, jota tinatessaan käytteli kuparipannuja kuntoon laittaessaan talojen saunoissa. Hänellä oli ilmeisesti ollut muitakin hyveitä, kun kylien juoruämmien puheissa olin kuulevinani mainintoja "isokolvisesta" kulukusällistä. Olin silloin vielä aika pieni poijankölövi, vain korvat oli höröllään, ihan niinku tänäpäivänäkkii. Mitä se kuuskymmentä vuotta siinä välillä tekköö? Ei mittää.

Asia on ajankohtainen vielä tänäpäevännää. Sitä tuolla kylillä liikuskellee vaikka mimmoista "kolovimiestä" ja naestakkii.

Kiimavaaraa ei Lieksasta löydy. Kuhmosta, Joensuusta ja Ilomantsista löytyy. Sallastakin ja Rovaniemeltä.
Harmi kun niitä on vielä paljon muuallakin. Niin monta Kiimavaaraa ja kiiman vaaraa, jotta ei heti voisi lausahdella lyhyesti, sävyisesti, tai ei konsanaan tyylillä, joka poistoon johtaa;).

Suomessa on paljon ihmiset ennenmuinoin paikannimiä panneet ihmisten luontaisten taipumusten perusteella. Esim. Vittuoja, Kullikorpi, Huoranpieremä....ym. Orinastuma, Tammankusema taas viittaa voimakkaasti Hämäläiseen maanviljellyseutuun.

Oli muuten Hieroja Penttikin joka mammoja mutjutteli omilla voiteillaan. Luonnosta keräsi ihmevoiteisiin tarvikkeet ja keitteli niitä talojen saunapaassa. Ne Pentin voiteet, ihme kyllä, oli ainoastaan tarkotetut talojen naispuolisille. Ei koskaan tyrkyttäytyny isänttee, eikä renkiäkkää hierommaan. Akat olivat käsittelyn jälkeen, kuka mitenkin. Osa onnellisia, toeset ei.

Meillä tinasi pannut romanit, ja tekivätkin hyvää työtä.