edustaja Harakan esittämiin asioihin liittyen verojärjestelyihin ja syyttämällä Harakkaa julkisesti valehtelijaksi ennen kuin edustaja Harakka esitti kirjalliset dokumentit osallisuudesta .senjälkeen tuli vasta myönnytyksiä ja jopa virallinen anteeksipyyntö eduskunnassa.
Että näin nykyään meidän valitsemat kansanedustajat toimivat , voidaanko heihin luottaa, samoin kaupunginhallituksien tapahtumat, ja jos jokin edustaja on rehellinen päätöksissään se helposti ohitetaan, kuten Sipilä pehmensi Toivakan osallisuutta.
Näihin tapahtumiin verrattuna Hämeenlinnan Perussuomalaisten ajojahti vaikuttaa tosi kaukaa haetulta josta selkeästi paistaa jotkin muut tarkoitusperät kuin ne asiat mitkä ovat olleet esillä erottamisineen .
Toivakka- Kok,ei eroa, vaikka ei myöntänyt
12
134
Vastaukset
- iso-kusetus
vanha kurppa saa "sopeutumis eläkkeen panaman kautta" mutta miksi yle ei ole julkaissut koko tietoa siellä on a.y väkeä ja liittoja
Yle Uutisten sossutoimittajat yrittivät tehdä Panaman aineistosta uuden Tiitisen listan, etteivät ammattiliittojen ja SDP:n veroparatiisiyhtiöt paljastuisi. Tuli vain pienen pieni takaisku, kun kansainvälinen tutkivien toimittajien ryhmä ilmoitti julkaisevansa koko aineiston ensi kuussa.
On muuten erikoinen tilanne, kun valtion kokonaan omistama Yle kieltäytyy antamasta Saksasta saamiensa Panama-tiedostojen kopioita poliisille ja verottajalle. Seuraavaksi Ylen Suomen laille haistattavat toimittajat varmaan ryöstävät rahankuljetusauton tai murhaavat jonkun suomalaisen saadakseen aiheesta kivat uutiset?
- Nautitaaaaan
On Hämptonin perzuikkien suhmurointi aloittajaruskeakielen mielestä mitä vaan niin K.Ari on raudoissa ja L.Ulu tekee seuraa.
- luottoihmisiä
kari ja lulu ovat vasta seuraavien vaalien jälkeen ministereitä
- Asdfgffgg
Sori siitä.
- kansalainenHML
Kiitos Kari ja hyväksyn mutta istu tuomio silti loppuun
- signomi
Pysypä tosiasioissa. Ainoa joka on saanut virallisen tuomion, on kiemunki.
- IisakinPullot
Iisakki ei kestä sitä, että pipo on kireällä ja palikat on naulattu kiinni lattiaan. Kotonaan hän pystyi harrastamaan vain pullonpyöritystä. Pullon korkeissa luki "Alko".
- MäNautin
Kovaa on perzuikkivitutuxet.
Eihän Toivakka valehdellut, vaan Harakka. Toivakka pyysi anteeksi loukkaavia sanojaan, koska hän sanoi eduskunnassa suoraan ja todenmukaisesti, että Harakka valehteli.
Ongelma tuli siitä, että eduskunnan epävirallisten sääntöjen mukaan kansanedustajat eivät saa puhua salissa totta. Jos esimerkiksi Paavo Arhinmäki selittäisi puheenvuorossaan, että hän kävi omatekoisella avaruusaluksella edellisenä yönä Marsissa ja Neptunuksella, kukaan kansanedustaja ei saa todeta Arhinmäen valehtelevan.
Harakka valehteli väittäessään, että ministeri Toivakka olisi perustanut yhtiön maahan, jota sanotaan veroparatiisiksi. Eihän ministeri Toivakka ollut perustaja, vaikka oli perustajayhtiön hallituksen jäsen.
Sossutoimittajat käyvät jo täydellä höyryllä eduskuntavaalikampanjaa.- SolutionKiemunki
Toivakka kuulemma eroaa, jos Harakka eroaa ensin.
- ja.viagraa
Alkaakohan Metalliliitto nostamaan vuokria kunnolla,se olisi hyvä,kommarit ei pääse kaljoille ,ja liiton iso-maha impotentit saa osinkoja
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa562198En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos321694Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3721496- 101484
Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141474Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681337- 121108
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81044- 861029
- 20969