Erityisesti porvareita kutkuttaa haave saada Suomen yhteiskunnalliset rakenteet hajotetuksi. Tällä kertaa ei suoraan puhuta hallitusta rakennemuutoksesta, vaan on ikään kuin modernia tavoitellen ryhdytty messuamaan uudistumisesta. Jopa valtakunnansovittelija, jolle yhteiskunnan rakenneasiat kaikkein vähiten kuuluvat, näkyy äityneen julmistelemaan työmarkkinoiden jäykkyyksistä ja työmarkkinaosapuolten välisistä kyräilyistä.
Yhteiskunta on kuitenkin sen verran suuri ja sensitiivinen kokonaisuus, että muutokset onnistuakseen vaativat tarkkaa suunnittelua ja hyvää osaamista. Vallankumoukset yleensä vain sotkevat asioita pikemminkin kuin tuottavat toimivia kokonaisuuksia.
MM –jääkiekossa oli peli-ilmettä onnistuttu muuttamaan hämmästyttävän hyvin, mutta pääasia siinäkin näkyi unohtuneen. Unohdettiin, että kysymys on urheilusta. Siksi olisi ollut elintärkeää, että peliä olisivat pelanneet urheilijat, eivätkä lähinnä elämäntapaintiaanit. Kovin oli kummallista, että ainoa pelaaja, joka hieman näytti urheilijalta oli Atte Ohtamaa. Kenties Mikko Rantanen myös. Kannattaa vielä näidenkin kohdalla painottaa ilmausta näytti. Eihän, hyvänen aika, urheilijalla voi olla kaksoisleukaa ja kilokaupalla ylipainoa. Osaavaa nuorisoakin vaivasi armoton hitaus ja ilmeiset ongelmat hapen saannissa.
Kanada voitti pelin vanhalla hapatuksella ottamalla vastustajalta ajan ja tilan pois. Siinä kaikki. Ei siihen tarvittu sen enempää luovuutta kuin taitoakaan. Suomen olisi pitänyt olla urheilullisempi. Olisi pitänyt olla kestävä ja erityisesti nopea. Kun peluri on nopea, niin silloin syntyy niin aikaa kuin tilaakin. Siksi tärkein taito on taito irtautua vastustajasta.
Suomen talouspolitiikka, jos sellaisesta edes voi puhua, perustuu apinoimiseen. Yritetään hampaat irvessä vääntää talouden rakenteita sellaisiksi kuin niin kutsutuissa kilpailijamaissakin. Myös jokin ihmeellinen kustannustaso on muka este talouden kohentumiselle. Kustannustaso, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä ulkomaankaupan kanssa. Kustannusten sijaan pitäisi huomio kiinnittää nopeaan reagoimiseen, ymmärrykseen ja tilanteen tasalla olemiseen. Ongelma on sama kuin jääkiekossa. Suomi on jäänyt omaan päätyyn lähes seisoville jaloille, kun pitäisi olla tukka putkella menossa kohti uusia haasteita.
Edes jalat liikkumaan
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565340Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1131592
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2311550- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91143Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3021105- 721047