Minusta tuntuu että ei. Panetus vaan ei mahu päähän silloin ku on äkkiä joutunut johonkin ihastuksen valtaan ja on vaikka muutaman päivän tuon jonkin lumoissa. Ei sillon tee yhtään mieli mihinkään ilkosillaan suoritettavaa toimintaa ryhtyä harrastamaan, vaikka sitä toista koko ajan miettisi. Sitä kun vaan aattelee sen toisen silmiä, ääntä ilmeitä, eleitä.
Panetus taas on jotain rumempaa. Se on jotenkin niin kylmä ja tunteeton himo vain. Ei silloin himoa toisen personaa, tai kenenkään persoonaa ylipäätään. Aattelee vain kaikkia kaulan alapuolelle liittyvää. Ihastunut tai rakastunut taas miettii kaulan yläpuolisia juttuja. Riipivä turhauttava panetus hiipii todennäköisimmin kiusaksi erityisherkästi silloin kun on ihminen helpostikimpaantuva ja ressitilassa. Sellaisesta hakee lohtua silloin.
Rakastumien/ihastuminen on minusta huomattavasti miellyttävämpi tila kuin se että stondaa
Panettaako Raskastunutta/ihastunutta?
3
969
Vastaukset
Mietinki, oonko ainoo joka ajattelee noin..
- Samatäällä
Voin hyvinkin samaistua. Ei tosiaankaan tee mieli panna ihastusta vaikka kaunis, hyvä kroppanen onkin. Sen ihastuksen kanssa vain haluaisi olla ei panna. Siis kuten sanoit niin jotenkin se tuntuu kylmältä ja tunteettomalta himolta kun ajattelee ihastuksen panemista.
- dfhgyjhfg
Joo, kai luonto (Jumala) niin on tarkottanutkin että ensin ihastutaan, rakastutaan ja vasta lopuksi "paneudutaan", heh, siihen toiseen. Eli lyhyesti, eka seurustelu ja vasta sitten avioliitto ja vasta siellä avioliitossa pannaan. Olkoonkin vaikka miten out ja kalkkismaista nykyisin. Tai hei, siitähän vois tullakin uusi muoti-ilmiö, kun se on käynyt niin harvinaiseksi, papin aamenen oottaminen nimittäin, TRO-juttu.
Ja ohan se panetuksen tunne aika kuluttavaa, ja tuola 16-20-vuotiaana sitä veti hanskaan millon vaan mieli teki, eli melk. joka pv. Nyt riittää parin viikon välein, aina ei ees niin usein. Sanoisin että ihastuminen tai rakastuminen on parasta lääkettä kiusaavaa ja riipivää panetusta vastaan. Se on paljon miellyttävämpi olotila kuin jatkuva munanpystytysfantasioissa vellominen.
En kyllä koskaan oo seurustellu, enkä ollut missään liitoissa enkä suhteissa, enkä homokaan oo. Psyyke vaan on varmaan vähän vinossa, sen verran ettei ihmissuhteiden alkuunpanosta taia tulla mitään. Mutta ei se läheisyyden kaipuuta poista, mikä on minusta jopa vähän väärin. Mitä sillä kaipuulla tekee, jos sitä ei voi tyydyttää. Mitkään maksulliset thaikko-naikkoset ei oo ratkaisu. Se tuntuis aika nololta ja epäreilulta hyväksikäyttämiseltä.
T.mies pian 33v
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564740Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221314- 861289
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1261084Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671026Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252935- 65906