Miehelläni on nelivuotias lapsi edellisen naisensa kanssa. Olen kuulunut miehen ja lapsen elämään 3 vuotta. Alussa kaikki tuntui helpolta, mutta ajan kuluessa tilanne on vaikeutunut.
Lapsi on jotenkin todella negatiivinen, kun tulee meille. Kotoa lähtiessä itkee ja kiukuttelee. Kun pääsee meille, alkaa kauhea kiukuttelu. Ei tervehdi koskaan ja mitään ei suostu tekemään. Vaatteiden riisuminen on vaikeaa. Kaikkeen mitä puhuu ja kysyy, lapsi tiuskaisee jotakin takaisin. Sitten kun tulee syömisen aika, niin ruoka ei ikinä kelpaa, ei koskaan syö kaikkea ja sanoo, että on pahaa ja kotona on aina parempaa, eikä sielläkään koskaan tarvitse syödä lautasta tyhjäksi. Jos komennetaan, niin sanoo, ettei kotonakaan tarvi niin tehdä tai loukkaantuu ja alkaa jumpitella.Lapsi ei osaa yksikseen leikkiä lainkaan. Koko ajan hänen kanssaan täytyisi touhuta jotakin ja jos hetkeksi lopettaa, tulee sanomaan, että sun täytyy keksiä mulle tekemistä. Jos sanoo, että voisitko itse yrittää keksiä, niin alkaa huutaa, että sun täytyy mun kanssa tehdä ja leikkiä. Lapsi on kauhean kiukkuinen ikäisekseen ja todella koppava. Aina sanoo, että kuinka äiti on parempi ja kotona on paremmin ja täällä on ihan tyhmää!koska mennään kotiin? En voi käsittää tätä käytöstä. Mistä ihmeestä voi johtua? Kuinka näin pieni lapsi ei ole koskaan hyvällä tuulella?
Mielestäni meillä ei ole täällä mitään erityistä syytä hänen käytökseensä. Mies on koko ajan hänen kanssaan ja yrittää pitää seuraa ja keksiä tekemistä. Ei komentele turhista tai ole mitenkään ilkeä! Jotenkin on sellainen tunne, kuin lapsen mieli olisi kotona myrkytetty, että isällä on paha olla ja isän tyttöystävä se vasta onkin hirveä tapaus.
Lapsen äidin kanssa meillä on ollut jatkuvasti ongelmia ja hän on erittäin kiukkuuntunut siitä, että olemme vastanneet hänen tunkeilu-yrityksiinsä samalla mitalla takaisin. Me emme kumpikaan pidä ihmisestä, mutta yritämme olla asiallisia, joten ei hänellä ole oikesti aihetta olla vihainen.
Olenko täysin väärässä, vai ovatko kaikki nelivuoitaat samanlaisia? Ainakin muut lapset, joiden kanssa olen ollut tekemisissä, ovat tulleet loistavasti toimeen kyläillessään meillä, eivätkä he ole koko ajan mököttäneet, vaan olleet iloisia, kuten lapset yleensä.
Olen todella hämmästynyt lapsen käytöksestä ja jotenkin viikonloput, jotka hän meillä viettää ovat alkaneet tuntua ikäviltä. Kuka nyt haluaa koko ajan kuulla lapselta ilkeyksiä ja kiukuttelua?
Lisäksi lapsi on mustasukkainen isästään. Jos mies halaa minua, lapsi saattaa lähteä toiseen huoneeseen pitkäksi aikaa kiukuttelemaan.
Lisäksi olisin hlaunnut kuulla mielipiteitänne aisoihin, joista en itse tiedä. Eli onko mielestänne nelivuotias jo kykeneväinen pukemaan itse tai käymään vessassa itsenäisesti? Mihin ikään asti olette opettaneet lapsen siihen, että hänen sänkynsä vieressä ollaan niin kauan, että hän nukahtaa?Lisäksi siihen, että onko normaalia, että lapsi herää yöllä monta kertaa itkemään?
Nämä kysymykset voivat tuntua hölmöiltä ja niihin tuskin on mitään oikeaa vastausta. Olen vain itse kiinnittänyt näihin asioihin huomiota ja mikäli kasvattaisin omia lapsiani, niin toivoisin, että he tässä iässä osaisivat tällaiset asiat jo itsenäisesti ihan heidän omaa parastaan ajatellen.
miehen lapsi
26
3341
Vastaukset
- the man with sand in my
ehkä sen ex on puhunut lapselle jotain pahaa susta tai äijästäs.
- työmies
Kyllä meidänkin nelivuotiaalla oli tuo uhmakausi
aika moinen .Mutta varmaan se teidän tilanteessa vielä korostuu,kun lapsi joutuu koittaan sopeutuu kahdellaiseen kotiin.Ymmärrystä siinä vaaditaan,
ja rakkautta.
Öiset heräilyt ja itkeskelyt varmaan kans johtuu
peloista joita unissa lapsi käsittelee.
Kannattaa kyllä antaa aikaa lapsen sopeutua ja miehelle aikaa olla tyttärensä kans,vaika se voi olla vaikeeta.
Lapsihan ei ole syyllinen tilanteeseen.- kysymyksiä
En syytä pientä lasta tilanteesta, mutta olen miettinyt,että imeekö lapsi vaikutteita esim. siitä jos kotona äiti on aina stressaantunut täi ärtynyt.
Ainakin kummilapseni, kun ovat meillä kylässä ja kun olivat samanikäisiä, olivat todella mielellään poissa kotoa, eivätkä kertaakaan ikävöineet tai sanoneet, että kotona on kivempaa.
He olivat killttejä ja iloisia lapsia.
Ovathan lapset usein isovanhemmillaankin usein yötä, eikä se tunnu yhtään pahalta.
En tiedä sitten, että käykö lapsi paljoa kodin ulkopuolella, kun on niin arka...
- viiden äiti
Tapasin miehen jolla on edellisestä suhteesta tytär,hän täyttää nyt 5.Itselläni on viisi lasta.
Meillä on ihan mahdotonta välillä kun miehen lapsi kiukuttelee niin paljon.Me opetimme hänet käymään itse vessassa,on opetettu syömään,peseytymään,pukemaan ja riisumaan.
Kiukuttelu on jatkuvaa,aina silloin kun lapsi tulee koko ilta menee siihen että hän itkee ja kiukuttelee ja tappelee.Muut päivät menee ihan suht hyvin kunnes tulee se päivä kun pitää mennä takaisin äidille.Silloin alkaa taas mahdoton kiukutteleminen.Ruokailut ei suju ollenkaan,joka ruokailu kestää minimissään kaksi tuntia ja se ruokapöydässä temppuileminen vaikuttaa myös omiin lapsiini.Minulla on kuri ja rajat,lapsen kotona niitä ei ole ja sen vuoksi on vaikeaa meillä kun pitää totella.
Minua hän nimittelee vanhaksi ämmäksi,paskapääksi ja idiootiksi ja sanoo että mun ei tarvi sua totella ja sä olet tyhmä ja valehtelet ja mä en tule enää ikinä tänne.
Minä olen siinä vaiheessa sanonut että meillä lapset tottelee aikuisia ja jos sinä et halua meille tulla sun ei ole pakko.Kuitenkin lapsi tulee mun syliini ja on kovin hellyydenkipeä.
Isäänsä lapsi nimittelee paskapääksi ja valehtelijaksi ja ilkeäksi ja tekee miehelle kaikki temput mitä osaa.
Kuitenkin me tiedetään että lapsen äiti on haukkunut minut sekä lapsen isän ja manipuloi tyttöä meitä vastaan.Lapsella on sen vuoksi ristiriitaiset tunteet kun hän tuntee olonsa meillä turvalliseksi ja tietää että häntä rakastetaan.Mutta kuitenkin äiti sanoo että me ollaan pahoja ja valehtelevia ihmisiä.
Lapsen on vaikea suhtautua kun kaksi hänelle tärkeintä ihmistä puhuu asiat eri tavoin ja lapsi haluaa olla molemmille lojaali.Meillä kuitenkin aina aika auttaa eli kun lapsi on pidempiä aikoja niin silloin on helpompaa mutta ne lyhyet pätkät on pelkkää itkua ja kiukuttelua ja jokaiselle jää niistä paha mieli.Minä toivon että aika auttaa tähän,lapsi oppii kyllä itse huomaamaan jossain vaiheessa että äidin puheet ilkeistä ja pahoista ihmisistä ei pidä paikkaansa.
Jos teillä on tilanne ajan kuluessa muuttunut niin oletko miettinyt missä vaiheessa se muuttui.Onko teille tullut lisää lapsia?Se vaikuttaa nimittäin varmasti,lapsi on mustasukkainen.Meillä on myös noita mustasukkaisuuksia nyt tullut,kun lapsen isä pussaa minua,lapsialkaa heti huutaa että lopeta toi se on kamalaa.Mies menee sitten halimaan tyttöä niin se tilanne menee ohi.Nelivuotiaan pitäisi jo nukkua yöt heräämättä,onko ihan varmaa ettei siellä äidin luona ole sattunut jotakin mikä on aiheuttanut pelotiloja?Meillä nimittäin miehen lapsi kasteli sänkynsä kun äidillä oli häätö asunnosta.Nukuttaako äiti kotona lapsen vieressään,lapsi voi pelätä myös pimeää ja yksin nukkumista.
Meillä mies nukuttaa tytön aina vaikka niinä kertoina kun minä olen lasten kanssa keskenään en nukuta ja lapsi nukahtaa heti paremmin.Se nukuttaminen on meillä ihan sitä huomion hakemista.Nelivuotias syö jo itse,pukee ja riisuukin jos hänet on opetettu,samoin hoitaa vessa-asiat itse,ainakin minä olen omani opettanut siihen.
Toivottavasti tästä oli jotakin apua sinulle.- kysymyksiä
mitään tiettyä muutosta tapahtunut, jonka vuoksi lapsi olisi alkanut vierastaa. Meillä ei ole yhteisiä lapsia... Muutos saattoi tapahtua siihen aikaan, kun lapsen äiti löysi uuden miehen itselleen. Mutten ymmärrä kuinka se voisi vaikuttaa. Tätä on nyt jatkunut parisen vuotta.
Tiedän, että lapsen äiti vihaa minua. Ja minulla on täysi syy olla hänelle vihainen. Hän on aika törkeästi pyrkinyt minun ja mieheni väliin ja tunkeutunut yksityisyyteemme. Ainakin omille tutuilleen äiti on haukkunut minut täysin. Tuntemattomat ihmisetkin katsovat minua, kuin jotain paholaista, kun exä on kertonut heille omia satujaan, ties mitä kaikkea valehdellut.
Totuus on se, että minä en ole ikimaailmassa puuttunut hänen asioihinsa, suojellut vain omaa suhdettani ja sitä ,että saisimme elää rauhassa. Ja tottakai hän on tullut siitä kiukkuiseksi,että ei ole saanut tahtoaan läpi.
En vaan oikein ymmärrä olisiko siinäkään järkeä, että äiti kotona pelottelisi lasta tänne tulosta. Sehän olisi lapsen kannalta kauheaa. Ehkä hän on saattanut puhua minusta jotakin pahaa, mutta en oikein tiedä...Jostakin haluaisimme kuitenkin löytää selityksen lapsen käytökselle!
- uhmakausi
Älä yhtään ihmettele lapsen käytöstä, hyväksy se kiukutteleva tenava vain. Lapsi tuntee turvattomuutta, eihän edes ole "tuntenut" isää, jos isä on lähtenyt jo lapsen ollessa 1v. Tämä ei ole syyllistämistä vaan tosiasioita. Ajattele, jos sinut olisi viety nelivuotiaana toiseen "kotiin". Lapsella on ilmeisesti myös uhmaikä ja se ei ole sitä helpointa aikaa, silloin alkaa ne ensimmäiset minä itse, minä, minä kaudet. Aika auttaa koko ongelmaan.
Vaadi lapselta tietyt asiat, äläkä vain aikuisena mene mökötyksiin mukaan tai edes pahoita mieltäsi.
Älä vain syyllistä lapsen äitiä, ei nelivuotias todella osaa noudattaa neuvoa: ole siellä kuin myrskynmerkki.
Yksi keino on hyvä, kehu lasta kaikesta mahdollisesta, normaalistakin asioista, jos syö lautasensa, saa palapelin valmiiksi, piirtää kuvan.
Ja kuule niitä tulee vielä kouluunkin sellaisia, jotka eivät osaa kengännauhoja solmia. Älä vertaa, älä vaadi, lapsi ei voi sille mitään, mitä äiti kotona tekee hänen eteensä.- kysymys
että lapsi ei kunnolla edes tiedosta sitä ,että hänellä on isä. Hän ei ole ikinä elänyt oikeassa perheessä, vaikka exällä uusi mies onkin.
Kehumme kyllä lasta aina, kun tekee jotakin hyvää ja monesta muustakin systä.
Itse en lapselle halua asettaa rajoja tai kieltää, koska mieheni ei siitä pidä. Olen sen monta kertaa todennut. Se on kyllä aika vaikea juttu, koska minua inhottaa suunnattomasti se, että jos lapsi ei syö lautastaan tyhjäksi, hänen annetaan lähteä pöydästä ja vielä annetaan karkkia sen kunniaksi. Todella inhottavaa sellainen, että itse laittaa ruokaa ja sitten joutuu katselemaan lasta, joka pyörittelee lusikkaa lautasella ja hädin tuskin maistaa. Omien lasteni en koskaan anna tehdä niin.
Mutta ihmettelen kuitenkin sitä, että kyllä tuon ikäiset lapset ovat usein yökylässä esim. isovanhempien luona, eikä siinä ole mitään ongelmaa!
- tilda
Sinulla on ihan sama tilanne kuin minullakin.
Meidän "isin" kullannuppu on vaan vähän vanhempi, jo kuusi vuotias.
En ole eläessäni tavannut negatiivisempaa lasta. Minä pidän lapsista ja yleensä tulen heidän kanssaan oikein hyvin toimeen, tähän kyseiseen lapseen en ole oikein koskaan saanut mitään kontaktia...enkä suoraan sanoen enää viitsi edes yrittää.
Lapsen eteen isä tekee kaikkensa, minun mielestäni ihan turhan paljonkin.
Isä pukee lapsen, isä syöttää lapsen (jos ei ruoka muuten häviä lautaselta), isä leikkii lapsen kanssa lähes koko päivän, isä nukkuu lapsen vieressä yöt.
Kaikesta tästä huolimatta lapsi on jatkuvasti kiukkuinen ja negatiivinen.
Olen hienovaraisesti yrittänyt puuttua tähän pikkuprinssin palveluun...josko poika nyt kuitenkin osaisi tehdä joitain asioita itse?!
Yleensä asiasta tulee sitten minun ja puolisoni välille maailmansota!
Maailmansota on kyllä siinä mielessä kannattanut, että osaan näistä pienistä asioista olen saanut muutosta.
Minusta ei ole hyväksi lapselle, että hänelle tehdään kaikki asiat valmiiksi.
Ihan normaaleja perusasioita osaa paljon nuoremmatkin lapset, kuin tämä meidän hemmoteltu suupielet alaspäin -kulkija.
Ristiriitoja minun ja puolisoni välille aiheutuu juuri siitä, että minä ohjaisin lapseni omatoimisuuteen, muut ihmiset huomioon ottaviksi, sosiaalisiksi jne. Ja kannustaisin etsimään elämästä niitä positiivisia asioita.
Olen kai vähän vanhan kansan ihminen, mutta pidän suuressa arvossa myös toisten ihmisten kunnioittamista (erityisesti kun he ovat vanhempia).
Meidän viikonloppulapsi ei kunnioita ketään!
Ei valitettavasti edes isäänsä- isin uusi nainen
Meillä se on tainnut vaan olla anoppi, joka lapsen on opettanut ihme tavoille. Kahdeksanvuotiasta vielä syöttää ja pukee! Ja sen huomaa - pojasta tulee pikkuvauva, lässyttää ja kaikkea, kun ollaan mummolassa. (mummola on siis kaukana, olemme siellä monta päivää kerrallaan eikä karkuun pääse :))
Mieheni on aika lepsu. Yrittää kai hyvittää etänä olemista. Ei kiellä, ei käske, kuuntelee kiukuttelua tunti tolkulla. Jos minä kiellän tai käsken, mies ei kunnioita. Esim. siivoaa lapsen leikit, kun minä olen käskenyt lasta siivoamaan jälkensä.
Aivan hyvä isä hän on! Mutta jotain rajoja saisi laittaa. Muuten alkaa hirvittää esim. se murrosikä! Varsinkin, kun poika on puhunut, että haluaisi joskus muuttaa meille kokonaan. Olen koittanut selittää, että tottakai saa tulla ja muuttaa, mutta se ei tarkoita sitä, että sirkushuvia on koko elämä sen jälkeen. - kysymyksiä
on paha ongelma uusperheissä, kun äitipuoli ei saisi puuttua lapsen kasvatukseen, vaikka oltaisiinkin hänen kodissaan. Kyllä minä ainakin toivon, ettei omassa kodissani käyttäydytä törkeästi, vaan talossa talon tavalla.
Oma mieheni ei pidä siitä, jos sanon hänelle, että ole kiltti ja opeta lapsi syömään lautasensa tyhjäksi. Hän mielummin antaa lapselle periksi, kuin vaatii noudattamaan pyyntöä.
Kyllä se on niin ,että siinä vaiheessa minä otan ohjat käsiini, kun saamme yhteisiä lapsia ja he alkavat jäljitellä tätä yhtä kuritonta. Tosin silloin voi olla jo liian myöhäistä.Sitä minä pelkään kyllä aika paljon, että kuinka tämä lapsi vaikuttaa omiin lapsiini, jos tulee meille kotiin, eikä yhtään osaa käyttäytyä.
- oireileen....
""Mielestäni meillä ei ole täällä mitään erityistä syytä hänen käytökseensä.""
Ajatelkaa itseänne jos teitä riepoteltaisiin huushollista toiseen monta kertaa kuukaudessa reppu selässä, miltä se tuntuisi? Varsinkin pienestä lapsesta? Riepotetaan päiväkotiin ja sitten vielä milloin minnekkin.
Karmeeta kun niin pienten lasten vanhemmat eroo, ettei lapsi ole edes kouluikään ehtinyt. Lapsi ei ole paha vaan hän purkaa pahaa oloonsa joka johtuu levottomasta elämästä.Ja alinomaan vaihtuvista ihmissuhteista. Aivan liikaa ja liian varhain joutuessaan kokeen mitä hän ei ymmärrä eikä ole kehitystasoltaan valmis! Turvattomuutta ennenkaikkea!
Kyllä sen pienen lapsen pään saa sekaisin jo vähemmästäkin, mitä ne joutuu kokeen uusperhe sekoiluissa!- mies
Haista P....! Juu onhan tuo totta tavallaan, mutta saa kai se isäkin olla lapsensa kanssa ja varmasti se lapsikin haluaa olla isänsä kanssa. Taitaa vaan taas olla että ennen lähtöä se katkera äiti myrkyttää lapsen mielen isäänsä ja hänen uutta naistaan kohtaan!
- kysymyksiä
Ero on joskus välttämätön asia, eikä aina lainkaan huono asia, jos ajatellaan, että lapsi joutuu elämään perheessä,jossa vanhemmat eivät tule toimeen keskenään.
Tässä heidän tapauksessaan asia on ymmärrettävä siksiskin, että he eivät olleet kuin pienen hetken olleet yhdessä, kun nainen tuli vahingossa raskaaksi. Ja siihen se suhde sitten loppuikin. On se kyllä vanhempien vastuullakin hoitaa asiat niin, että lapset tehdään silloin, kun siihen ollaan tosissaan valmiita ja molemmat ovat siihen halukkaita.Eikä pidä unohtaa ehkäisyä!!
- aikaa
Ehkä se on se, että vaikka olette niin kauan olleet yhdessä, mutta jos lapsi on ollut vain jokatoinen vkloppu, niin lapsi vieläkin totuttelee ajatukseen, että "minun iskällä on joku toinen". Kyllä pienetkin lapset on ihmeen tajuavaisia.
Meillä meni noin puolivuotta kun lapseni oli hirmu mustasukkainen minusta ja miehestäni, mutta me oltiinkin yhdessä jokapäivä. Anna aikaa lapselle hyväksyä teidät yhdessä. Ja minusta voitte lapsellekin selittää ihan rauhallisesti ja hänen iälle sopivalla tavalla, että te rakastatte toisianne, ja häntä vielä enemmän.
Kun lapsi tajuaa ettei häntä kukaan ole hylkäämässä, niin johan alkaa helpottaa.
Ja on tärkeää, ettet edes ajatuksen tasolla vihaa lapsen äitiä, vaan osoitat jotenkin kunnioittavasi häntä äitinä.
Jos aikuisilla on vielä jotain eroon liittyviä tunteita jäljellä, lapsi ei ole oikea osoite niitä purkaa, vaan niitä on tarvittaessa lähdettävä vaikka ammattiauttajan kanssa selvittää.- kysymyksiä
ollut vielä syntynyt, kun ero sattui ja minä olen ollut mukana hänen elämässään niin kauan, kun hän muistaa.En usko, että hän on edes kunnolla ymmärtänyt sitä, että äiti ja isä ovat joskus asuneet yhdessä.
Mutta mustasukkaisuuden kyllä jotenkin ymmärrän. Ehkä hän tuntee olonsa silloin ulkopuoliseksi, kun me halaamme ja häntä ei halata. Mieheni kyllä korjaa aina tilanteen ja seuraavaksi ottaa lapsen syliinsä.
Lapsen äitiä olen pyrkinyt kunnioittamaan niin kauan, kun hän itse paljasti typeryytensä minulle ja miehelleni. Hän on käyttäytynyt todella törkeästi ja olen itse kyllä rehellisesti kertonut hänelle mitä mieltä olen hänen käytöksestään ollut. Sekin vielä, että mielestäni hän ei ole aina ollut mikään kovin esimerkillinen vanhempi. Hänelle on tuntut meneminen aikoinaan merkitä enemmän ja lasta on usein kohdeltu aika vastuuttomasti.
Silti en todellakaan puhu pahaa hänestä lapsen aikana tai edes ole tekemisissä äidin kanssa. Omassa mielessäni kuitenkin tiedän sen, että hän on ollut valmis vahingoittamaan minun ja mieheni suhdetta ilkeyksillään. Siksi häntä on vaikea kunnioittaa.
Tiedän että tilanne olisi helpompi, mikäli suhteemme olisivat kunnossa. Aluksi minä kestin hänen tunkeiluaan, mutta sitten mentiin jo hiukan liikaa rajojen yli, enkä minä enää hiljaa jaksanut kuunnella taustalla.
Ikävä juttu, mutta varmaasti usein näin käy. Jotkut entiset ovat kateellisia uusista, eivätkä osaa jatkaa omaa elämäänsä ja unohtavat sen, että elämän pitäisi jatkua muillakin kuin itsellä. - mustis?
kysymyksiä kirjoitti:
ollut vielä syntynyt, kun ero sattui ja minä olen ollut mukana hänen elämässään niin kauan, kun hän muistaa.En usko, että hän on edes kunnolla ymmärtänyt sitä, että äiti ja isä ovat joskus asuneet yhdessä.
Mutta mustasukkaisuuden kyllä jotenkin ymmärrän. Ehkä hän tuntee olonsa silloin ulkopuoliseksi, kun me halaamme ja häntä ei halata. Mieheni kyllä korjaa aina tilanteen ja seuraavaksi ottaa lapsen syliinsä.
Lapsen äitiä olen pyrkinyt kunnioittamaan niin kauan, kun hän itse paljasti typeryytensä minulle ja miehelleni. Hän on käyttäytynyt todella törkeästi ja olen itse kyllä rehellisesti kertonut hänelle mitä mieltä olen hänen käytöksestään ollut. Sekin vielä, että mielestäni hän ei ole aina ollut mikään kovin esimerkillinen vanhempi. Hänelle on tuntut meneminen aikoinaan merkitä enemmän ja lasta on usein kohdeltu aika vastuuttomasti.
Silti en todellakaan puhu pahaa hänestä lapsen aikana tai edes ole tekemisissä äidin kanssa. Omassa mielessäni kuitenkin tiedän sen, että hän on ollut valmis vahingoittamaan minun ja mieheni suhdetta ilkeyksillään. Siksi häntä on vaikea kunnioittaa.
Tiedän että tilanne olisi helpompi, mikäli suhteemme olisivat kunnossa. Aluksi minä kestin hänen tunkeiluaan, mutta sitten mentiin jo hiukan liikaa rajojen yli, enkä minä enää hiljaa jaksanut kuunnella taustalla.
Ikävä juttu, mutta varmaasti usein näin käy. Jotkut entiset ovat kateellisia uusista, eivätkä osaa jatkaa omaa elämäänsä ja unohtavat sen, että elämän pitäisi jatkua muillakin kuin itsellä.Oletko hieman mustasukkainen ehkä itse? Mun on pakko myöntää että olen mustasukkainen, ja kiitän Jumalaa etten ole kaltaisessa tilanteessa. Lähtisin ehkä tasan vain kahteen suuntaan. Joko alkaisin ystäväkis lapsen äidille, tai ottaisin entisestään välimatkaa, ja asiat toimitettaisiin muodollisesti. Oletteko naimisissa miehenne kanssa? Kannattaisiko ehkä mennä? Se lujittaisi todennäköisesti parisuhdettanne ja vähentäisi pelkoja.
- kysymyksiä
mustis? kirjoitti:
Oletko hieman mustasukkainen ehkä itse? Mun on pakko myöntää että olen mustasukkainen, ja kiitän Jumalaa etten ole kaltaisessa tilanteessa. Lähtisin ehkä tasan vain kahteen suuntaan. Joko alkaisin ystäväkis lapsen äidille, tai ottaisin entisestään välimatkaa, ja asiat toimitettaisiin muodollisesti. Oletteko naimisissa miehenne kanssa? Kannattaisiko ehkä mennä? Se lujittaisi todennäköisesti parisuhdettanne ja vähentäisi pelkoja.
koe olevani mitenkään erityisen mustasukkainen. Tiedän kyllä, ettei mieheni haikaile menneitä ja hän tuntee exän nyt paremmin, kun silloin kun eivät olleet ystäviä.
Olin lapsen äidin kanssa hyvissä väleissä alussa, mutta pian kun hän erosi silloisesta miehestään, häntä alkoi ilmeisesti kaduttaa se, että oli eronnut miehestäni tai oli muuten vain kateellinen siitä, että hänellä oli uusi.Hän alkoi soitella ja viestitellä kaikesta lapseen kuulumattomasta jne...
En nyt viitsi alkaa kirjoittamaan mitään esimerkkejä hänen käytöksestään, mutta sellaista on ollut, että hän on kuvitellut voivansa määrätä mieheni elämästä hyvin pitkään senkin jälkeen, kun erosivat. Mielestäni tällainen on todella kiusallista. Aivan kuin hän olisi ollut äiti miehelleni. Hän suorastaan vaati saada tietää sellaisiakin asioita, jotka eivät hänelle kuulu ja minä olin jatkuvasti tulilinjalla.
Olen kyllä ottanut etäisyyttä äitiin ja miehenikin on tehnyt hänelle selväksi sen, että meillä on yksiyisyys,mutta silti on vaikea unohtaa menneitä ja pelko on koko ajan hihassa, että jatkuuko sama vielä joskus?! Exä on kovin kiinnostunut meidän elämästämme ja asioista, jotka eivät mitenkään liity lapseen. Lisäksi hän kokee asiat niin ,että meidän täytyisi kilpailla kaikesta.Jos me teemme jotakin, exän täytyy tehdä heti perässä ja vielä paremmin. Minusta se on aivan käsittämätöntä, koska itseäni ei kiinnosta heidän asiansa, eikä ole koskaan käynyt edes mielessä, että meidän täytyisi näyttää olevamme jotakin. Suoraan sanoen, en ole pätkääkään kiinnostunut mistään muusta, kuin siitä, että mieheni ja minä saisimme elää elämäämme ilman turhia häiriöitä ja lapsen asiat ja tapaamiset hoituisivat ongelmitta. Se on vaan kovin vaikeaa, jos yksi osapuoli ei ole ymmärtänyt sitä, että elämä eron jälkeen jatkuu ja se, että joskus ollaan oltu yhdessä ei tarkoita sitä, että koko loppuelämän olet tilivelvollinen kaikesta toiselle.
Tekstistäni käy varmaan aika selvästi ilmi kantani ihmisiin, jotka puuttuvat toisten elämään tai ovat kiinnostuneita enemmän muiden kuin omista asioistaan. - asiat
kysymyksiä kirjoitti:
koe olevani mitenkään erityisen mustasukkainen. Tiedän kyllä, ettei mieheni haikaile menneitä ja hän tuntee exän nyt paremmin, kun silloin kun eivät olleet ystäviä.
Olin lapsen äidin kanssa hyvissä väleissä alussa, mutta pian kun hän erosi silloisesta miehestään, häntä alkoi ilmeisesti kaduttaa se, että oli eronnut miehestäni tai oli muuten vain kateellinen siitä, että hänellä oli uusi.Hän alkoi soitella ja viestitellä kaikesta lapseen kuulumattomasta jne...
En nyt viitsi alkaa kirjoittamaan mitään esimerkkejä hänen käytöksestään, mutta sellaista on ollut, että hän on kuvitellut voivansa määrätä mieheni elämästä hyvin pitkään senkin jälkeen, kun erosivat. Mielestäni tällainen on todella kiusallista. Aivan kuin hän olisi ollut äiti miehelleni. Hän suorastaan vaati saada tietää sellaisiakin asioita, jotka eivät hänelle kuulu ja minä olin jatkuvasti tulilinjalla.
Olen kyllä ottanut etäisyyttä äitiin ja miehenikin on tehnyt hänelle selväksi sen, että meillä on yksiyisyys,mutta silti on vaikea unohtaa menneitä ja pelko on koko ajan hihassa, että jatkuuko sama vielä joskus?! Exä on kovin kiinnostunut meidän elämästämme ja asioista, jotka eivät mitenkään liity lapseen. Lisäksi hän kokee asiat niin ,että meidän täytyisi kilpailla kaikesta.Jos me teemme jotakin, exän täytyy tehdä heti perässä ja vielä paremmin. Minusta se on aivan käsittämätöntä, koska itseäni ei kiinnosta heidän asiansa, eikä ole koskaan käynyt edes mielessä, että meidän täytyisi näyttää olevamme jotakin. Suoraan sanoen, en ole pätkääkään kiinnostunut mistään muusta, kuin siitä, että mieheni ja minä saisimme elää elämäämme ilman turhia häiriöitä ja lapsen asiat ja tapaamiset hoituisivat ongelmitta. Se on vaan kovin vaikeaa, jos yksi osapuoli ei ole ymmärtänyt sitä, että elämä eron jälkeen jatkuu ja se, että joskus ollaan oltu yhdessä ei tarkoita sitä, että koko loppuelämän olet tilivelvollinen kaikesta toiselle.
Tekstistäni käy varmaan aika selvästi ilmi kantani ihmisiin, jotka puuttuvat toisten elämään tai ovat kiinnostuneita enemmän muiden kuin omista asioistaan.Tee hänelle selväksi, että haluatte elää rauhassa omaa perhe-elämää. Ei hänellä pitäisi kai olla jatkuvasti asiaa teille. Vaikuttaa kertomuksen perusteella, että hänellä on tosiaan vielä tunteita miestäsi kohtaan ja että hän ei ole mitenkään käsitellyt eroa. On olemassa esim. Fisherin erokurssi. Pääkaupunkiseudulla ainakin Yksin-ja yhteishuoltajien liitto ja Väestöliitto järjestää niitä. Tehän voitte tulla vastaan esim. niin, että hoidatte lasta sillä aikaa kun hän käy erokurssia.
Neuvoisin ottamaan aika rankasti etäisyyttä. Eihän hänellä periaatteessa pitäisi olla muuta asiaa, kuin mitä tulee lapseen. Ja mikään päivittäinen yhteydenpito ei kaiketi ole tarpeellista. Hoitakaa te omat velvollisuutenne. Sen pitäisi riittää. Teillä on oikeus omaan elämäänne. - kysymyksiä
asiat kirjoitti:
Tee hänelle selväksi, että haluatte elää rauhassa omaa perhe-elämää. Ei hänellä pitäisi kai olla jatkuvasti asiaa teille. Vaikuttaa kertomuksen perusteella, että hänellä on tosiaan vielä tunteita miestäsi kohtaan ja että hän ei ole mitenkään käsitellyt eroa. On olemassa esim. Fisherin erokurssi. Pääkaupunkiseudulla ainakin Yksin-ja yhteishuoltajien liitto ja Väestöliitto järjestää niitä. Tehän voitte tulla vastaan esim. niin, että hoidatte lasta sillä aikaa kun hän käy erokurssia.
Neuvoisin ottamaan aika rankasti etäisyyttä. Eihän hänellä periaatteessa pitäisi olla muuta asiaa, kuin mitä tulee lapseen. Ja mikään päivittäinen yhteydenpito ei kaiketi ole tarpeellista. Hoitakaa te omat velvollisuutenne. Sen pitäisi riittää. Teillä on oikeus omaan elämäänne.tässä on se, että he olivat vain muutaman kuukauden yhdessä ja siitäkin on jo neljä vuotta aikaa... En tiedä sitten onko hänellä joku "pakkomielle" vai kuinka siitä ylipääseminen on ollut niin vaikeaa?!Tai sitten hän ei kestä ajatusta, että miehelläni on joku ja hän on onnellinen. Ehkä hän toivoisi, että mieheni asiat olisivat oikein huonosti, jotta exällä olisi taas mahdollisuus sättiä miestäni kaikesta, kuten hän teki ennen kuin me olimme yhdessä. Sillä tavoin hän hallitsi kaikkea...kiristi miestä lapsen tapaamisista yms..
- Liisa
miten lapsi käyttäytyy! Meillä ei ole koskaan ollut vaikeuksia, koska lapselle ei ole koskaan haukuttu isää, äitiä, äitipuolta... Sillä ei ole mitään merkitystä että lapsi "joutuu" joka toinen viikonloppu reppu selässä menemään isänsä luokse. Riippuu täysin meistä aikuisista lapsen onnellisuus ja tasapainoisuus.
- kysymyksiä
aikalailla samaa mieltä! Me emme puhu pahaa lapsen kuullen ja toivon, ettei lapsen äitikään puhu. En tiedä mikä tilanne siellä on, mutta jostakin lapsen huono asenne johtuu. Mielestämme olemme yrittäneet tosissaan, mutta pienikin asia voi pilata lapsen päivän. Hän suuttuu niin pienistä asioista ja on samantien halukas lähtemään pois. Mitään vastoinkäymisiä ei kestetä.Jos pyydetään siivoamaan lelut ja lapsi ei halua, saattaa alkaa itkemään ja sanoo, että äiti siivoo kotona,ei mun tarvi siivota. Sitten alkaa taas ikävöimään kotiin, kun siellä on kaikki niin paljon paremmin.
- Mun mielipide
Mun mielestäni lapsi tarvitsee rajat JA rakkautta. Olipa kyseessä sitten ydinperheen tai uusperheen lapsi. Muuteenhan kukaan ei opi kuinka käyttäytyä, kuinka suhtautua asioihin. Ja mikäli lapsi on kiukkuisempi, "hankalampi" (kuin kesviverto lapsi), hän tarvitsee enemmän rajoja, mutta myös enemmän rakkautta!!
Lapsen isä on avainasemassa, vastuullisena huoltajan. Mutta sinulla on myös tärkeä rooli, koska sinäkin kuulut lapsen elämään. Lapsen tulee huomata, että sinäkin välität. Lapsi on teillä suhteellisen vähän, jos vain joka toinen viikonloppu. Mutta oppii hän kuitenkin jotain, saa eväitä elämään. Pikkuhiljaa tutustuu ainakin siihen, että miten teillä ollaan.
Keskustele asiasta miehesi kanssa. Teillä täytyy olla yhteinen linja, yhteinen tavoite, yhteiset säännöt. Ja anna lapselle aikaa!
Ja muistakaa myös se, että aikuisten tulee kuunnella lasta. Mutta aikuisten ei tule lähteä mukaan pienen uhmaikäisen pompotteluun mukaan. Sillä aikuiset määräävät. Silloin kyllä mopo karkaa käsistä. Tämä pätee kaikkiin perheisiin. Perheesemme kuuluu minä, avomieheni ja hänen ekaluokkalainen tyttärensä. Menimme yksiin tytön ollessa kolmen vanha ja muutimme aika pian yhteen; tytön äidillä on myös uusi puoliso, jonka kanssa on ollut lyhyemmän aikaa kuin me. Tyttö on kasvatettu siihen, että kun meillä on(siis on suurimman osan ajasta meillä), niin meidän sääntöjä noudatetaan, komenti kumpi tahansa, tosin on jo pienestä asti ollut tiukassa kasvatuksessa. Hän on oppinut keskustelemaan asioista avoimesti aivan kuin "aikuinen" ja pystyy ja osaa kertoa kaikista asioista niinkuin pitääkin ja osaa neuvotella. Jos jostakin joudumme huomauttamaan, se myös selitetään, että miksi niin tehdään tai toimitaan, meillä ei mitään oteta itsestäänselvyytenä. Meillä tyttö myös tietää, miksi vanhemmat ovat eronneet, tosin selitys oli kepeä:joskus ihmiset eivät vain tule toimeen keskenään. Hän tietää myös ja on kertonut, ettei äitinsä pidä minusta ollenkaan, muttei välitä siitä. Olemme sopineet tytön kanssa, että minun roolini on olla apuäiti, silloin kun oma äiti ei ole paikalla ja turvaakin minuun juuri niin.
Kun tulin heidän elämäänsä tytöllä oli vielä potta käytössä, opetimmekin heti kättelyssä hänet pöntölle, eikä siinä ollut mitään vaikeuksia. Muutenkin olemme ehkä liiaksikin pitäneet kuria, mutta olemme aina kuitenkin muistaneet raskainakin työpäivinä pelata, ulkoilla ja harrastaa hänen kanssaan. Meillä ei ole ollu mitään vaikeuksia tytön kanssa.
Miehestäni sen verran vielä, että heti alussa hän teki selväksi kuka tulee ensin, eli hän ei halua valita tytön ja minun väliltä mitään, tällaista tilannetta ei kyllä ole koskaan tullut, sillä hän onneksi ymmärtää, kun tarvitsemme omaa aikaa ja milloin taas yhdessäoloa tytön kanssa ja minä myös. Meillä on myös keskusteltu jo alussa kaikenmaailman kasvatus-,yhteiskunta-,uskonto-ja poliittisista näkemuksistä jne. emmekä ole rynnänneet suinpäin sotaan.minun mielestäni nelivuotias on jo kykeneväinen pukemaan, käymään vessassa(meillä isomman hädän jälkeen tarkastettiin pyyhinnän tulos jonkin aikaa),alkamaan nukkumaan ilman sen kummempia(tutut iltarutiinit edesauttavat) jne, mutta jokainen lapsi on yksilö, mutta ainahan voi koittaa opettaa, lapset oppivat nopeasti.
Tuli vielä mieleen, et jossain vuosi sitten ihmeteltiin kun tyttö kysyi, että voisivatko isi ja äiti muuttaa yhteen ja minä ja äidin uusi puoliso keskenämme....aikamme juteltuamme selvisi, että äiti oli kaihoisasti aina tytön siellä ollessaan jankuttanut, että voisipa tyttö olla aina siellä....ja lisäksi tyttöä kyllästytti ainainen ramppaaminen edestakaisin. Koko juttu on kylläkin jo unohtunut.- kysymyksiä
Misan kirjoitti:
minun mielestäni nelivuotias on jo kykeneväinen pukemaan, käymään vessassa(meillä isomman hädän jälkeen tarkastettiin pyyhinnän tulos jonkin aikaa),alkamaan nukkumaan ilman sen kummempia(tutut iltarutiinit edesauttavat) jne, mutta jokainen lapsi on yksilö, mutta ainahan voi koittaa opettaa, lapset oppivat nopeasti.
Tuli vielä mieleen, et jossain vuosi sitten ihmeteltiin kun tyttö kysyi, että voisivatko isi ja äiti muuttaa yhteen ja minä ja äidin uusi puoliso keskenämme....aikamme juteltuamme selvisi, että äiti oli kaihoisasti aina tytön siellä ollessaan jankuttanut, että voisipa tyttö olla aina siellä....ja lisäksi tyttöä kyllästytti ainainen ramppaaminen edestakaisin. Koko juttu on kylläkin jo unohtunut.hienoa että olette miehesi kanssa sovussa voineet kasvattaa lasta. Itsekin tulisin ehkä paremmin toimeen, jos voisin olla mukana sääntöjen laadinnassa, koska kun ajatellaan sitä, että me saamme joskus yhteisiä lapsia, olisi se hankalaa, jos heillä ja mieheni lapsella olisi erilaiset säännöt.
Itselleni on tärkeää, että pitää olla hyvä kuri lapsen kanssa, mutta mieheni ei oikein ole samaa mieltä kanssani. Jos minä neuvon häntä kasvatusasioissa, pitää hän sitä loukkauksena. Hän ajattelee sen niin,että koska minulla ei ole lapsia en myöskään osaa kasvattaa.
Tällä menetelmällä eivät tietenkään kaikki viikonloput suju niin hyvin kuin voisi toivoa. Kyllä se hiukan ärsyttää katsoa vierestä, jos lapselle annetaan liian helpolla periksi.En kuitenkaan tarkoita sillä mitään pahaa.Minusta vaan olisi hyvä opettaa lapselle jo pienestä, että aikuisia täytyy kunnioittaa ja uskoa mitä lapsille sanotaan.
Minä olen muuten pelolla odottanut sitä, koska lapsi kysyy mieheltäni, että etkö sinä ja äiti voisi olla yhdessä? Lapsi ei tietenkään tajua asian loukkaavuutta:) - kysymyksiä
Misan kirjoitti:
minun mielestäni nelivuotias on jo kykeneväinen pukemaan, käymään vessassa(meillä isomman hädän jälkeen tarkastettiin pyyhinnän tulos jonkin aikaa),alkamaan nukkumaan ilman sen kummempia(tutut iltarutiinit edesauttavat) jne, mutta jokainen lapsi on yksilö, mutta ainahan voi koittaa opettaa, lapset oppivat nopeasti.
Tuli vielä mieleen, et jossain vuosi sitten ihmeteltiin kun tyttö kysyi, että voisivatko isi ja äiti muuttaa yhteen ja minä ja äidin uusi puoliso keskenämme....aikamme juteltuamme selvisi, että äiti oli kaihoisasti aina tytön siellä ollessaan jankuttanut, että voisipa tyttö olla aina siellä....ja lisäksi tyttöä kyllästytti ainainen ramppaaminen edestakaisin. Koko juttu on kylläkin jo unohtunut.samaa mieltä kanssasi siitä, että mistään ei tule mitään jos talossa ei ole yhteisiä sääntöjä! Meillä se menee niin, että mies antaa säännöt lapselle, mutta antaa kyllä myös liian helposti periksi. Olen jotenkin kokenut kiusallisena sen, että minun täytyisi komentaa lasta, koska en ole hänen äitinsä. Niinpä olen silloin tällöin tyytynyt siihen, kun olen oikein jostakin ollut erimieltä, että olen miehelleni sanonut, että miksi teit noin, eikö olisi ollut parempi jos olisit pyytänyt syömään lautasen tyhjäksi?
siitäkin mieheni on ottanut nokkiinsa. Olen kuitenkin asioita ajteltuani tullut siihen tulokseen, että vaikken äiti olekaan, niin tämä on minunkin kotini, joten kyllä minulla on oikeus sanella sääntöjä yhtälailla, kunhan vaan pysytään järkevissä rajoissa. Kunpa vaan mieheni tajuaisi saman:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564850Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031434
- 881352
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231346Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301141Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681075Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi261980- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955