Maahanmuuttoa on perusteltu sillä, että Suomea uhkaa työvoimapula.
Laskentatavasta riippuen meillä on nyt noin 400-500 000 työtöntä työnhakijaa. Lisäksi osa-aikaiset ja pätkätyöläiset, jotka eivät ole täystyöllistettyjä.
Samaan aikaan ennustetaan, että Suomesta katoaa digitalisaation myötä 260 000 työpaikkaa pelkästään palvelusektorilta. Teollisia työpaikkoja on vaikea saada muutenkaan takaisin kun tuotantokustannukset on muualla halvemmat.
Hallituksen tavoite 100 000 uudesta työpaikasta on kaikkien ekonomistien mielestä täysin utopistinen tavoite ja pelkkä vaalilupaus.
Miten tästä kaikesta voi sitten seurata työvoimapula ja millä vuosikymmenellä?
Työvoimapula Suomen uhka?
12
134
Vastaukset
- 19-2
Olen ollut eläkkeellä jo 15 vuotta. Niin pitkälle kuin muistan on Suomeen ennustettu tulevan työvoimapulan.
- pakko.olla.pula
Miksi muuten rakennuksilla olisi vain virolaisia, liettualaisia, latvialaisia ja puolalaisia yms duunareita?
- piristystä.talouteen
Suomalaiset yritykset suhtautuvat myönteisesti oleskeluluvan saaneiden pakolaisten ja maahanmuuttajien palkkaamiseen, selviää Suomen Punaisen Ristin, Marttaliiton, Skanskan ja Opteamin teettämästä kyselystä.
Kolme neljästä suhtautui myönteisesti ajatukseen oleskeluluvan saaneiden pakolaisten palkkaamisesta.
Työhaluttomien persujen aika on ohi, maailmalla on satoja miljoonia ahkeria tulijoita joista ennakkoluulottomat yritykset voivat poimia menestyksen tekijöitä.- Työvoimaneuvos
Yhden kaljajuopon Suomalaisen hinnalla saa 100 khattiapureskelevaa somalia seisomaan työmaalle...
- Vaityöntekijöitä
TEM: Turvapaikanhakijoista vain harvalla edes ammatillinen koulutus
Tyypillisimpiä ammatteja turvapaikanhakijoiden keskuudessa ovat kokki, parturi ja autonkuljettaja. Luku- ja kirjoitustaidottomia on omalla äidinkielellään viidesosa ja englantia osaa kymmenisen prosenttia, kertovat työ- ja elinkeinoministeriön ennakkotiedot.
Viime vuonna Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista työikäisiä on noin 25 000, heistä vajaat 4 000 on naisia ja miehiä loput. Tulleista nuoria työikäisiä eli 18–34-vuotiaita on 80 prosenttia.
Turvapaikanhakijoiden koulutustasosta ei vielä ole olemassa täysin valmiita tilastoja, kertoi tiistaina Ylen A-studiossa vieraillut oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin (ps.) erityisavustaja Sakari Puisto, mutta työ- ja elinkeinoministeriön ennakkotietojen mukaan julkisuudessa esitetyt arviot koulutustasosta ovat olleet ylioptimistia.
– Ammatillista koulutusta ei kovin paljoa ole, sitä löytyy noin 10–20 prosentilta, korkeasti koulutettuja on selvästi alle 10 prosenttia, Puisto luonnehtii.
Lisäksi joka viides ei Puiston mukaan ole edes omalla äidinkielellään luku- ja kirjoitustaitoinen ja englantia hakijoista osaa enimmillään joka kymmenes.
– Tyypillisimpiä ammatteja turvapaikanhakijoiden keskuudessa ovat kokki, parturi, taksinkuljettaja tai muu autonkuljettaja, mutta myös lääkäreitä joukossa on kymmeniä, Puisto kertoo.
Turvapaikanhakijoiden kotouttaminen vaatii yhteisiä ponnistuksia
Kotouttamiselle on Puiston mukaan suuret tarpeet, sen edistämiseksi on perustettu poikkihallinnollisia työryhmiä.
– Kotouttamispolitiikassa on myös uusia virtaviivaisia ajatuksia. Turvapaikanhakijoista valtaosa tulee aika väkivaltaisista olosuhteista. Siitä poisoppimisessa on sarkaa ja sen täytyykin onnistua, Puisto painottaa.
Kotoutumisessa ja työn saannissa yksi mittari on Puiston mukaan osaaminen, mutta on tärkeätä katsoa myös sitä, millä aloilla on työvoiman tarvetta ja kiinnittää huomiota lisäksi asumismahdollisuuksiin. Niiden turvapaikanhakijoiden osalta, jotka saavat myönteisen päätöksen, aiotaan tehdä uusi syvempi kartoitus.
Puisto muistuttaa, että Suomeen aikaisemmin Lähi-idän ja Afrikan alueilta saapuneista viiden vuoden maassa oleskelun jälkeen on työllistynyt 30 prosenttia ja 10 vuoden oleskelunkin jälkeen vasta 40 prosenttia.
http://yle.fi/uutiset/tem_turvapaikanhakijoista_vain_harvalla_edes_ammatillinen_koulutus/8661385 - Saavutettu_etu_saavista
Laskentatavasta riippuen meidän perussuomalaiset työttömät haluavat olla ansiosidonnaisilla tai peruspäivärahoilla ja tukiaisilla ilman että heitä patistellaan paskaduuneihin. Ulkomaalaiset ovat herkempiä tekemään Suomen paskaduunit.
Niin että realistisella lakentatavalla räknäten, montakos työhaluista perus"työtöntä" meillä onkaan?- Onko-muita
Sinä ja minä ainakin...
- mihin.työkkäriä.tarvitaa
TE-toimistoissa on juuri nyt 8230 kokoaikaista palkkatyöpaikkaa tarjolla. Aika Jeesus tarvitaan että niistä saadaan jaettua 300000 työttömän kesken että kaikki saavat työn jolla myös elää. Sillä vaikka Kokoomus ei sitä käsitä jopa työntekijän on syötävä.
- EiPelkoa
Ennusteet työvoimapulasta ovat täyttä huuhaata. Robotiikka vie lisää työpaikkoja tulevina vuosina. Ei ole maahanmuuttajilla pelkoa että Suomessa joutuisi töihin.
- masuri49
Somalit tulevat Suomen juuri siksi. Täällä on paljon työttömiä. Ei vaaraa joutua työhön. Voi loisia rauhassa sosiaalituella.
Miksi muuten somalien kohdemaaksi on valikoitunut juuri Suomi ?
Syynä on työttömyys ja hyvä sosiaaliturva. Lisäksi löperöt ulkomaalais-viranomaiskäytännöt vetävät somaleja Suomeen. Suomen poliittisen eliitin lempilapsia olivat aikaisemmin romanit ja nyt somalit. Ex presidentti halonen on himokkaasti halunnut somaleja Suomeen. - Asia.mies
Niin kutsuttu työvoimapula on niiden keksintöä, jotka haluavat halpatyövoimaa suomeen. Mutta hommat on menneet päin peetä. Nytkin on suomeen tulleita ns. pakolaisia yli 30 000 vaan eipä taida yhdestäkään olla marjametsään menijäksi, vaan kerääjät tulevat muualta. On siinä meillä työvoimareserviä kerrakseen herrojen mieliksi.
- Lindströmsö
Herrojen mieliksi persutyöministeri sitten ehdottaakin että reservi pätkätöihin ilman palkkaa, eläkekertymää, lomakertymää tai työterveydenhuoltoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363787- 122556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371995Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211741Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?311526- 1251511
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101321- 141266
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4881265- 801235