siirtyvän Suomeen sekä 2 miljardia ilmastopakolaista päälle.
Tuossa aivopierussa oli tällä kertaa suomen johtavimpana ilmastoasiantuntijana joku biodiversiteetti"asiantuntija".
Saksan ilmaston luvattu siirtyminen suomeen odottaa näkijäänsä kuten lumettomuus ja jäättömyyskin eikä suomen keskiämpötilakaan ole noussut todistettua 16C astetta, ainut mikä on noussut on yle uutisoinnin pöljyys ja kusi narkkivosutoimittajien päihin entistäkin korkeammalle.
Kesäinen sääkö lienee innostatut YLE,n punavihreitä ilmastokatastrofisteja falsettiin.
YLE valehtelee Unkarin ilmaston
13
142
Vastaukset
- piripäille.sattuu
Ehkä he ovat sekoittaneet öljyn loppumisen ja ilmastomuutoksen.
Ennen Suomessa vanhin pojista peri maatilan ja tilan viljelyä. Toiseksi vanhin poika lähetettiin pappisseminaarin ja niistä tuli leipäpappeja seurakuntiin. Nuoremmista veljeksistä tuli lentojätkiä savotoille.
Öljyn hinta on alhaalla ja diktaattorit ei enää elätä kansaa palkkaamalla uusia poliiseita ja sotilaita valtion palvelukseen. Nuorempien veljesten täytyy lähteä muualta etsimään elantoa. Afrikasta ja Lähi-idästä tulevat pakolaiset on tämän päivän lentojätkiä. Siksi pakolaiset on enimmäkseen nuoria miehiä.- jldfgh
Kyllähän Suomestakin moni "lentojätkä" lähti amerikkaan kultaa vuolemaan. Siellä joutui tosin elättämään itse itsensä.
- Sähköteurastaja
Paimentolaisheimolaisia, tuhottuaan omat laitumensa, näkevät täällä uudet laitumet ja mikä onkaan tullessa kun pöytäkin on valmiiksi katettu panematta tikkua ristiin.
Kyllä ne sitten etsivät uudet laitumet kun suomi on kaluttu paljaaksi.
- hohhoijaaaa
Totta se on!!! MTV3 uutisoi samoin, että Unkarin ilmasto muuttaa suomeen.
- Sähköteurastaja
Tässä Unkarin uutispieru, taiskin olla kolmosen uutiset eikä yle.
Tämä asiantuntija Riku Lumiaro paljastui ainakin ylioppilaaksi, ja sillä on joku pöytälaatikkofirma joka harrastaa metsänhoitoa ilman liikevaihtoa ja osakepääomaa, Panamassa vissiin.
http://wwwp.ymparisto.fi/scripts/hapa/h.asp?Method=PERSONFORM&txthaku=&txtlang=FI&txtuserid=10794&txtofficeid=&txtorgid=10
Siis suomen johtavin ilmastoasiantuntija joka ennusti sään jopa 50 vuoden päähän meriittinään: "Suomen ympäristökeskuksen biodiversiteetti- ja viestintäasiantuntija Riku Lumiaro.".
Voimmeko päätellä biodiversiteettiasiantuntijan tarkoittavan sanaa kuin ylioppilas?
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/suomessa-50-vuoden-paasta-unkarin-kaltainen-ilmasto-tulossa-maailman-historian-suurin-muutos/5998708- Turvokki
Petteri Taalashan lupasi Ouluun Saksan ilmaston 20 vuotta sitten 50 vuoden päähän. Eli 30 vuotta vielä.
Näkyy tuo ainakin maisteri olevan ellei ole myöhemmin väitellyt.
http://www.sll.fi/uusimaa/tiedotus/iloinen-yllatys-suurpetoasiantuntijalle
- k.okkare
Pakolaisten kuljetusbisnes on tulevaisuuden ala.
- 56745754
Eipä tällä palstalla asuvien pakkomielteisten denialistihihhulien loputon hörhöily muuta millään tavalla niitä tieteellisiä faktoja, että ilmasto lämpenee parhaillaan kiihtyvällä vauhdilla ihmiskunnan tupruttelujen takia, jäätiköt sulavat, merenpinta nousee jne.
http://climate.nasa.gov/vital-signs/global-temperature/
http://climate.nasa.gov/vital-signs/land-ice/
http://climate.nasa.gov/vital-signs/sea-level/
http://climate.nasa.gov/causes/ - OikeinHyväAsia
Niin, onhan ilmasto lämmennyt huomattavasti viime jääkaudesta.
- pierre_parodia
Kerrotko vielä, montako lämpötilan mittausasemaa maailmassa oli viime jääkaudella, eli miten sen ajan lämpötilat muka voidaan tietää?
- 775467567
Kerropas reppana, joka olet kehunut sähkömiehen roskaspämmejä "asiallisiksi", onko esimerkiksi tämä aloitus sinun mielestäsi asiallinen?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564810Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336- 881332
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301131Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681065Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi253950- 72947