Se on taas ylikulutuspäivä

54363463

Vuoden uusiutuvat luonnonvarat on nyt käytetty – nykykulutuksella tarvitsisimme 1,6 maapalloa

Tänään maanantaina vietetään maailman ylikulutuspäivää. Se tarkoittaa, että laskennallisesti tänään ihmiskunta on käyttänyt loppuun maapallon tuottamat uusiutuvat luonnonvarat tämän vuoden osalta. Ylikulutuspäivä on aikaistunut vuosi vuodelta.

Maanantaina vietettävä maailman ylikulutuspäivä muistuttaa meitä siitä, että ylitämme reippaasti maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä kasvihuonekaasupäästöjä. Ylikulutuspäivästä tiedottaa ympäristöjärjestö WWF.

Ylikulutuspäivänä olemme laskennallisesti kuluttaneet kaikki uusiutuvat luonnonvarat, joita maapallo tuottaa tämän vuoden aikana. Loppuvuoden elämme siis velaksi luonnonvarojen suhteen. Ylikulutuspäivä perustuu Global Footprint Network -tutkimuslaitoksen laskelmiin.

Tänä vuonna ylikulutuspäivä osuu maanantaille 8. elokuuta, kun viime vuonna se oli 13. elokuuta. Päivä, jona vuoden uusiutuvat luonnonvarat on käytetty, on aikaistunut vuosi vuodelta.

WWF Suomen mukaan tämä johtuu suurimmaksi osaksi koko ajan kasvavasta hiilijalanjäljestä.

Jotta luonnonvarat ehtisivät uusiutua samaa tahtia kuin niitä nyt kulutetaan, tarvittaisiin 1,6 maapalloa. Jos taas kaikki maapallon asukkaat kuluttaisivat kuten suomalaiset, tarvittaisiin 3,4 maapalloa.

http://yle.fi/uutiset/vuoden_uusiutuvat_luonnonvarat_on_nyt_kaytetty__nykykulutuksella_tarvitsisimme_16_maapalloa/9078618

--

Ja tiedoksi sähkömiehelle, sinun roskaspämmejäsi ei kaivata tähän ketjuun.

8

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olet_urpo

      Ylikulutus koskee vain teitä köyhiä, joilla ei ole rahaa kuluttaa.
      Meitä rikkaita tuo ei paljoa hetkauta.
      Ota vaikka pikavippiä, jos ei rahat muuten riitä kulutukseen.

      • cvbnncvbn

        Melkoisen outoa, että sinunlaisesi "rikas" asuu tällä palstalla hörhöilemässä 24/7/365.


    • Sähköteurastaja
    • Torakan_pieru

      Turhaa kitinää olemattomasta.

      Kuitenkin haluatte päästää miljoonia pakolaisia korkean elintason maihin lisäämään maapallon rasitusta, kun näissä kerkean elintason maissa väestö olisi luonnollisesti vähenemässä.

      Tyypillistä vihreätä kaksinaismoralismia. Noh. Heidän älykkyys ei todellisuudessa häikäise.

    • Internetin palvelimet kuluttaa sähköä yhtä paljon kuin paperitehdas. Suurimmalla osalla Afrikan mustista ei ole omaa tietokonetta. Kulutuksen lisäksi tietokoneet on myös rasismia. Kai sinä kirjoitit tämän aloituksen kirjaston tietokoneella?

    • cvbncvbncv
    • maksammeveroagrrrr

      Mutta ei ole vielä vissiin päästy suomen taksvärkkipäivään asti, eli että olisimme keskimäärin vielä veromme keskimäärin tältä vuodelta maksaneet..

      • huoohhhhhhhhhhh

        Ethän sinä mielenterveyseläkeläinen mitään veroa maksa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5360
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2367
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1607
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      232
      1564
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1477
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1175
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1153
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      310
      1116
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      1047
    Aihe