Kyllähän monikin luulee olevansa kristitty kun kuuluu kirkkoon, vaikka on itse valitsemallaan tavalla uskonnollinen tms.
Todellinen kääntymys ja Pyhä Henki sydämestä kuitenkin puuttuvat, vihaa ja valheita kylvävät sanat todistavat sen. Jokaisella joka on kääntynyt, -joka on tunnustanut syntinsä ja saanut Pyhän Hengen, -hänellä on rakkaus muita Jumalan lapsia kohtaan, ei hän kylvä vihaa Jeesuksen seuraajia kohtaan niinkuin moni tälläkin palstalla muka "uskovina" esiintyessään.
Mutta yksikään joka ei nöyrry ja alistu Jumalan sanan edessä, se ei ole kristitty! Se joka sanoo ettei Raamattu sovi enää nykyaikaan, on paholaisen lapsi! Se joka sanoo ettei Raamattu ole kokonaan Jumalan erehtymätöntä sanaa, on paholaisen lapsi, -vaikka väittäisi olevansa kristitty ja puhuisi kuin kristityt. Hän on niitä joista Jeesus opetti: "emmekö me sinun nimessäsi tehneet monta hyvää tekoa?" ja vielä: "ei jokainen joka sanoo minulle "Herra, Herra", pääse taivasten valtakuntaan vaan se joka TEKEE minun Taivaallisen Isäni tahdon. Näin siis meitä varoitetaan että eksyttäjätkin esintyvät kristittyinä.
Tästä tunnistaa kuka on paholaisen ja kuka Jumalan lapsi: suhtautumisesta Jumalan sanaan. Raamattu on koetinkivi joka paljastaa ihmisen sisimmän. Yksikään ei ole uskovainen joka kieltää Jumalan sanan. Sellainen on luulouskoa, josta Raamattu varoittaa.
Heidän hedelmistään te tunnette heidät, opetti Herra Jeesus. Jokaista, joka kieltää Jumalan sanan olevansa kokonaan totuus ja yksin erehtymätön totuus, -häntä on lupa ja velvollisuuskin rohkeasti pitää ei-kristittynä. Se ei ole tuomitsemista, vaan heidän rakastamistaan ja neuvomistaan koska sokeana he itse eivät tätä näe.
Jumalan sana on koetinkivi:
"Katso, minä panen Siioniin loukkauskiven ja kompastuksen kallion, ja joka häneen uskoo, se ei häpeään joudu". (Room. 9:33)
Me näemme tälläkin palstalla ketkä tähän kompastuskallioon kompastuvat.
Monikin LUULEE olevansa kristitty
38
330
Vastaukset
- lanka.palaa
...ja ennenkuin huomaammekaan, rientävät nämä mussukat taas hämmästyttämään meitä kertomuksillaan siitä kuinka "maailmassa on tuhansia erilaisia tulkintoja Raamatusta"
-luullen sillä sanovansa jotain viisasta... - sage8eikirj
Minä ainakin olen kristitty, tapakristitty tai paremminkin Heikki Räisästä lainaten, kulttuurikristitty. Kirkollisveroa maksan vajaat 500 euroa vuodessa ihan kristillisen kulttuurin säilyttämiseksi ja niiden 20 000 kirkon työntekijöiden takia.
- olet_valehtelija
Sinä nimenomaan Et ole kristitty. Olet sanoillasi osoittanut sen.
- teoistaan.te.tunnette
olet_valehtelija kirjoitti:
Sinä nimenomaan Et ole kristitty. Olet sanoillasi osoittanut sen.
Kristillisyys osoitetaan teoilla. Sinä et päätä sitä kuka on kristitty ja kuka ei
- sage8eikirj
olet_valehtelija kirjoitti:
Sinä nimenomaan Et ole kristitty. Olet sanoillasi osoittanut sen.
Jos Jumala sattuu olemaan olemassa, hän päättää kaikesta, et sinä, se on varmaa. Miten sinä muuten miellät valehtelun kun sanon olevani tapakristitty?
- mitä.keuhkoat
teoistaan.te.tunnette kirjoitti:
Kristillisyys osoitetaan teoilla. Sinä et päätä sitä kuka on kristitty ja kuka ei
Niinhän tuossa juuri sanottiin. Sage 8 ei missään nimessä puheidensa peristeella ole kristitty ja on sen itsekin sanonut.
- teoistaan.te.tunnette
mitä.keuhkoat kirjoitti:
Niinhän tuossa juuri sanottiin. Sage 8 ei missään nimessä puheidensa peristeella ole kristitty ja on sen itsekin sanonut.
Puheet eivät ratkaise, vaan teot. Kuinka monta kertaa sinulle pitää toistaa tämä ennen kuin ymmärrät.
- totuus-esiin
Siitä tässä juuri onkin kyse. Nyt pitää pappien, seurakuntalaisten ja muiden valita mammonan ja Kristuksen välillä.
Eläkepommihan aiheuttaa tämän, että sinullekin joku pappi on uskotellut, että olet kristitty, nimim. sage.
Todellisuudessa tässä kirkossa on nyt taistelu rististä.
Rahasta emme voi alkaa muokata teille sopivaa jumalaa, jota ei ole olemassa. - mitä.keuhkoat
teoistaan.te.tunnette kirjoitti:
Puheet eivät ratkaise, vaan teot. Kuinka monta kertaa sinulle pitää toistaa tämä ennen kuin ymmärrät.
Puhe on teko!
- Herättelevä
Niin on, on joko hyväksi tai pahaksi puolesta puhetta. Vain Raamatun UT opetusten ja ohjeiden ja perustuvan mukaisen puolesta puhe, on sitä hyväksi puolesta puhetta, jonka pitäisi ohjata ja vetää siihen Raamatun UT mukaiseen, käskyt kaikilta osin pitävää ja täyttävää, Raamatun UT mukaiseen Kristillisyyteen, siihen josta alkaisi ilmenemään ja täyttymään ne kaikille hyväksi Raamatun UT mukaisen Kristillisyyden tunnusmerkit.
Raamatun UT mukaiseen Kristillisyyteen herätykseksi, muistuttaen ja valistaen. - teoistaan.te.tunnette
mitä.keuhkoat kirjoitti:
Puhe on teko!
Sinulle varmaan puhe onkin teko, mutta Jeesuksen seuraajille ei.
1. Joh. 3:18
Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa.
Samoin Jaakopin kirje puhuu samasta asiasta. - mitä.kehkoat
teoistaan.te.tunnette kirjoitti:
Sinulle varmaan puhe onkin teko, mutta Jeesuksen seuraajille ei.
1. Joh. 3:18
Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa.
Samoin Jaakopin kirje puhuu samasta asiasta.Jos puhua ei ole verbi niin mikä se on???
- MustaaValoa
Taidan jatkaa tästä hyvän tekemistä rakastavan Luciferin nimessä.
- hjggrt
Itse en ainakaan halua olla sellainen kristitty, jota Mäkinen ja Askola edustaa.
- HÖH__
Ei tarvitsekaan. Jokainen voi olla oman näköisensä kristitty.
- erttkkl
Kyllä he oman paimenensa papin äänen tunnistavat! Niinkuin Jeesus sanoi!
Miksi heidän pitäisi olla teologejakin. - Bibeln
Niinpä. Kristillisyys näkyy teoissa, eikä sanoissa! Sellainen joka päivät päästään kylvää tänne palstalle vihaa ja katkeruutta pursuavia epäasiallisia viestejä uskovaisista, keksien erilaisia haukkumanimiä, diagnooseja, ja käyttää aikaansa levittäen propagandaa jonka mukaan Jumalan sana ei ole kokonaan ja yksinänsä totuus tänäkin aikana, se on sellainen henkilö. Jos joku voi siitä tunnistaa itsensä, -niin kaikin mokomin! Nimiä ei ole tarvis (eikä asiallistakaan) ruveta luettelemaan. Hedelmiä sen sijaan voi luetella.
Olen aikeissa jättää tämän palstan pysyvästi sillä täällä ei tosiaankaan muuta saa silmiensä eteen kuin päivästä toiseen alituista pyhien asioiden pilkkaamista, vääntelemistä ja epäasiallisia vihaa tiukkuvia kirjoituksia. Luterilaisuudesta täällä ei puhuta koska palstaa ei kukaan moderoi, palstan täyttävät homokiihkoilijoiden satenkaripropaganda, kaikenkarvaisten lahkojen propaganda ja liberaali-kuieltäjien propaganda. Uskovalle täällä ei ole mitään.Tottahan sinä kirjoitat ja jospa nyt hakitsisit tuota lähtöäsi uudelleen, koskapa kirjoituksesi toisi tänne lisää entisiä vakiokirjoittajia, joita on pitkästä-aikaa välillä ollutkin.
Tänne tarvittaisiin tosiaan moderointia, joka poistaisi nuo asiattomat kommentit ja muut navanalus höpinät.
Näin uskon monien muidenkin ajattelevan.Tottahan sinä kirjoitat ja jospa nyt hakitsisit tuota lähtöäsi uudelleen, koskapa kirjoituksesi toisi tänne lisää entisiä vakiokirjoittajia, joita on pitkästä-aikaa välillä ollutkin.
Tänne tarvittaisiin tosiaan moderointia, joka poistaisi nuo asiattomat kommentit ja muut navanalus höpinät.
Näin uskon monien muidenkin ajattelevan.- juuri.sitä.toivomme
"Olen aikeissa jättää tämän palstan pysyvästi" Oikein hyvä, oikein hyvä. Saisi siinä mennä navanalusporukkakin.
- natsuliinille
juuri.sitä.toivomme kirjoitti:
"Olen aikeissa jättää tämän palstan pysyvästi" Oikein hyvä, oikein hyvä. Saisi siinä mennä navanalusporukkakin.
Sitähän te ateistit ja homottajat toivoisitte muutta emme lähde :D
- hörhölle
natsuliinille kirjoitti:
Sitähän te ateistit ja homottajat toivoisitte muutta emme lähde :D
No se nyt on selvä. Mihinkäs navanalushommiin vihkiytyneet tollot nyt osais lähteäkään. Äiten helmoihin jääneet runkkaripojat.
- juuri.sitä.toivomme
hörhölle kirjoitti:
No se nyt on selvä. Mihinkäs navanalushommiin vihkiytyneet tollot nyt osais lähteäkään. Äiten helmoihin jääneet runkkaripojat.
"runkkaripojat", niinpä. Se juuri on heidän suurin ongelmansa. Sillä he pitävät sitä syntinä, mutta eivät voi siitä luopuakaan. Eivätkä naista saa siitäkään huolimatta, että hengellisissä piireissä liikkuu heitä kaksinmäärin miehiin verrattuna.
Epäseksuaalisiksikaan he eivät halua julistautua, jottei syntyisi kuva, että he ovat jotenkin vajaita.
Itse asiassa tämä ei ole ollenkaan pilkan eikä naurun aihe, vaan syvä tragedia. - tämä.on.selvää
juuri.sitä.toivomme kirjoitti:
"runkkaripojat", niinpä. Se juuri on heidän suurin ongelmansa. Sillä he pitävät sitä syntinä, mutta eivät voi siitä luopuakaan. Eivätkä naista saa siitäkään huolimatta, että hengellisissä piireissä liikkuu heitä kaksinmäärin miehiin verrattuna.
Epäseksuaalisiksikaan he eivät halua julistautua, jottei syntyisi kuva, että he ovat jotenkin vajaita.
Itse asiassa tämä ei ole ollenkaan pilkan eikä naurun aihe, vaan syvä tragedia.Kumppanin puute ja kyvyttömyys sen hankkimiseen on todella traagista, se on selvä se. Sitten pitää kompensoida se uskon tai uusnatsihörhöydellä.
- ristilläarmoa
Syntinen ihminen on ristillä ristiinaulitussa eikä mitään muuta kuin ristin armossa ristinsä veren kautta pelastaa luokseen tulevat . Sana rististä on hullutus kadotukseen meneville eikä niille jotka on ristillä . Ristiinnaulitussa jumalan pojassa on pelastus . Aina kun käännyt pois ristiltä kuolet synnin tähden . Ristillä saat elää . Älä ikinä lähde ristiltä mihinkään . Äläkä selitä hyviä tekojasi tai huonoja . Jeesus teki ristillä pelastuksesi mahdolliseksi. Hän teki sen. Siihen et voi mitään tuoda tai tehdä. Se on jo tehty .
- pvv_
sulla joku fiksaatio tuohon ristiin?
- anoArmoa
Ympärillämme kulkee kastamattomia ihmisiä matkalla kadotukseen vapaista suunnista ja muista uskonnoista . Ristin vihollisia.
- katoa.itse
katsohan kohdasta 12:45 kun "ammattilainen " puhuu viisaita. Kykeneekö palstan uskovat tuollaiseen todelliseen kristilliseen ajatteluun?
https://www.youtube.com/watch?v=iZ1hzoulQEw
- huijarit
Pahimmat syntiset pelastuu ristiin uskomalla . Ryövärit varkaat .
Ristin työhön uskomalla, eli Jeesuksen sovitustyöhön, jossa Hän sovitti kertakaikkisesti kaikkien ihmisten synnit.
Ne joiden synnit Jeesus antaa anteeksi, niitä ei ole, mutta pitää muistaa, " mene, äläkä enää syntiä tee. Jeesus).
Näin kävi myös ristin ryövälille, jonka Jeesus armahti ristillä ollessaan.
Pelastus kuuluu siis myös ryöväreille, jotka katuvat ja tekevät parannuksen, eivätkä jatka syntejään.- mitesjatkaa
uskova.mies kirjoitti:
Ristin työhön uskomalla, eli Jeesuksen sovitustyöhön, jossa Hän sovitti kertakaikkisesti kaikkien ihmisten synnit.
Ne joiden synnit Jeesus antaa anteeksi, niitä ei ole, mutta pitää muistaa, " mene, äläkä enää syntiä tee. Jeesus).
Näin kävi myös ristin ryövälille, jonka Jeesus armahti ristillä ollessaan.
Pelastus kuuluu siis myös ryöväreille, jotka katuvat ja tekevät parannuksen, eivätkä jatka syntejään.Paha siinä oli ryövärin enää jatkaa syntejö kun oli naulattu ristiin.
- heko-heko
mitesjatkaa kirjoitti:
Paha siinä oli ryövärin enää jatkaa syntejö kun oli naulattu ristiin.
Mutta ryövärin ei ollut pakko uskoa Jeesuksen olevan Messias. Epäuskossaan ryövärinolisimvlinut jatkaa viimeisseen hengenvetoon saakka.
- eipäkatotahenkilöön
Se pelastuu kun uskoo Jeesukseen Jumalan Poikana . Ristiinnaulittuun vaikka olis millanen .
- ahdasporttiTiekaita
Kilvoittelu takaa sen, että ei halvenna armoa eikä tee tahallaan syntiä. Rukoilu auttaa kilvoitteluun kaidalla tiellä.
- Jumalaton
Juu en ole kristitty, vaikka kuulun kirkkoon. Raamattu, koraani ja kalevala lähtökohtaisesti samantyyppisiä kirjoja. Ihminen on ne kirjoittanut kuulopuheiden perusteella.
Kuulun kirkkoon vain, koska kirkko tekee hyväntekeväisyyttä.- utelias-kyselijä
Ihan rehellisesti sanottu. Mutta onko siinä sitten jokin takana, että ajattelee, että kun kerran kaikenlaisia hyväntekeväisyysjärjestöjä on muitakin, niin tavallaan tässä ajattelet, että koska ollaan kristityitä, ei uskalleta huijata kuten monissa muissa järjestöissä, joten rahat menevät kenties perillekin?
Ja sinulleko on annettu ne avaimet, joilla voit kaikkien sydämen salaisuudet tuntea?
Luuk. 16:15
Ja hän sanoi heille: "Te juuri olette ne, jotka teette itsenne vanhurskaiksi ihmisten edessä, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne; sillä mikä ihmisten kesken on korkeata, se on Jumalan edessä kauhistus.Jeesus oli laitapuolen kulkijoiden ystävä eikä syyttä koska olivat jo valmiiksi irrallaan yhteiskunnasta joka Jeesuksenkin tuomitsi rikollisena ristille . Yhteiskunta on saatanan juoni jossa ihmiset elävät ...täydellinen luopuminen kaikesta vapauttaa , tarkoittaen Jeesuksen seuraamista eikä vain tyhjää uskoa . Jeesus oli kapinallinen eikä yhteiskunnan orja
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565460Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2491652- 1141647
- 931497
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3241181Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91173Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3301171