Suomi autoritaarinen poliisivaltio?

Liikenteen rikesakkotuotto on viimeisimpien tietojen mukaan jäänyt tavoitellusta. Autoilijat ovat muuttaneet ajotapaansa. Tervejärkinen olettaisi, että asiat ovat hyvin, mutta eivätpä olekaan. Nyt poliisi miettii pääpolla punaisena rikesakkokynnyksen alentamista 1- 2 kilometrillä nykyisestä kahdeksasta kilometristä. Se pullistaisi valtion pohjatonta rahasäkkiä 8 -16 miljoonalla eurolla vuodessa.
Yksi oudoimmista asioista tässä on kaiken kukkuraksi se, että poliisi päättää asiasta. Ainakin Ylen nettiuutisen mukaan 1). Onko vastuu valtakunnan rahapulan paikkaamisesta siirretty poliisille? Vai toimiiko poliisi niin kutsutusti omine nokkineen?

Mistään liikenneturvallisuudesta ei enää voi olla kysymys, kun tiukennusten pohjana on ilmiselvästi rahanahneus. Ilmeisesti poliisi mielessään laskee, että valtion verotuloja lisäämällä se saa itsekin enemmän resursseja oman elämänsä mukavuuttamiseksi entisestään. Kun valtaosa poliiseista tekee täysin tarpeetonta työtä, niin nopeusrajoitusten tiukentaminen luo lisätarvetta myöskin kyttäämiselle ja näin ollen lisätarvetta tarpeettomille poliisinviroille.

Lisäsäännöksillä ja säännösten tiukennuksilla ei liikenteen turvallisuutta paranneta, vaan asia on täysin päinvastoin. Turvallisuus liikenteessä lisääntyy, kun liikkuminen tehdään selkeämmäksi ja yksinkertaisemmaksi. Toisin sanoen poistetaan tarpeettomat säännöt ja rajoitukset ja annetaan tilaa terveen järjen käytölle. Esimerkiksi kaupungissa ajaminen alkaa olla nykyään mahdottomuus, kun katujen varret ovat täynnä toinen toistaan sekavampia liikennemerkkejä ja katumaalauksia, joista ei ota selvää kryptologikaan. Huomio kaupungissa ajamisessa menee helposti täysin epäoleellisiin asioihin, kuten sen arpomiseen mikä mahtaa olla ajettavan kadun nopeusrajoitus, kun mitään yleistä rajoitusta ei enää ole, vaan lähes jokaiselle metrille on säädetty oma nopeutensa.

Suojateiden vaarallisuuskin aiheutuu yksinkertaisesti siitä syystä, että tiet ovat järjettömissä paikoissa ja ohjausvalot toimivat miten sattuu jos ylipäätään toimivat. On myös järjenköyhää ohjata jalankulkua tien yli, jos tien alikin on mahdollista kulkea. Moni suojatieonnettomuuskin aiheutuu yksinkertaisesti siitä syystä, että kuljettajan huomio on säädösviidakon ja varottavien asioiden vuoksi suuntautunut pois oleellisista asioista. Kun tähän keitokseen vielä lisätään poliisi tai sen virkaa toimittava peltitötterö, niin ongelmat vain kumuloituvat.

Niin kutsuttujen peltipoliisien sijoituspaikat puolestaan kertovat, ettei kysymyksessä ole suinkaan pyrkimys liikenneturvallisuuden lisäämiseen, vaan tarkoitus on yksinkertaisesti kerätä rahaa autoilijoilta normaalista ajamisesta. Ei täysijärkinen ihminen vahdi koko aikaa nopeusmittaria, vaan vauhti vaihtelee liikenteen ja olosuhteiden mukaisesti. Nyt jos nopeusrajoituksia edelleen tiukennetaan, niin autoilijasta tehdään yksinkertaisesti robotti. Tämä taas sotii tervettä ihmiskäsitystäkin vastaan. Siksi olisi aiheellista asettaa jonkinlaiset pääsyvaatimukset poliisin tehtäviin aikoville sen suhteen millainen heidän ihmiskuvansa on. Virkamiehiltä, päättäjiltä ylipäätään pitäisi edellyttää terve ihmiskäsitys. Virkamies, jolla on sairas käsitys ihmisestä, sairastuttaa pian koko yhteiskunnan. Mieleltään häiriintyneitä on jo riittävästi, joten jo työllisyysasteen näkökulmastakin hallitus voisi karsia sairaimmat hankkeensa pois ohjelmastaan tai laittaa poliisit ruotuun, jos mädän alkuperä poliisiksi osoittautuu.

1)
http://yle.fi/uutiset/liikenteen_rikesakkotuotto_jaa_kauas_hallituksen_ynnaamasta__autoilijat_muuttivat_ajamistaan/9127759

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

        Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
        Maailman menoa
        656
        5340
      2. Harmi että

        Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
        Ikävä
        21
        2367
      3. Ajattele miten

        Paljon ottajia sinulla olisi
        Ikävä
        113
        1592
      4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

        Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
        Kajaani
        231
        1550
      5. Tekisitkö jotain toisin

        Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
        Ikävä
        93
        1477
      6. En rehellisesti usko et oisit

        Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
        Ikävä
        23
        1416
      7. Nainen, olet jotenkin lumoava

        Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
        Ikävä
        68
        1175
      8. Näin sinusta taas unta!

        Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
        Ikävä
        9
        1143
      9. Kun Zele jenkeissä kävi

        Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
        Maailman menoa
        302
        1105
      10. Tulee ikävä

        Ja toivon että saan anteeksi ❤️
        Ikävä
        72
        1047
      Aihe