Mitä oikeasti tarvitsemme?

HaluammePaljon

Paljon on ollut puhetta siitä, miksi me sinkut olemme sinkkuja. On helppo osoittaa syyttävä sormi muihin. Naiset ovat nirsoja ja miehet muuten vaan kelpaamattomia luusereita. Vain paras A-luokka seurustelee keskenään. Sinkun on helppo katkeroitua. Katkeroidumme osittain koska emme kelpaa sellaisina kuin olemme emmekä ole valmiita tekemään töitä sen eteen, että olisimme enemmän.

Uskon, että osa yleistyksistä pitääkin paikkansa. Fakta on, että harva sporttinen mies tai nainen haluaa lähteä tapaamaan ihmistä, joka ei huolehdi itsestään. Naiset, jotka saavat paljon viestejä miehiltä alkavat helposti odottaa syvällisiä viestejä miehiltä, jotta jaksavat lähteä treffeille ja niin edelleen.

Itsekin olen asettanut seurustelukumppaneilleni erinäisiä vaatimuksia, osittain jopa tajuamattani sitä. Ihmisen piti olla riittävän hyvännäköinen, riittävän sporttinen, riittävän sitä ja riittävän tätä, tuosta ominaisuudesta en voi tinkiä, tuosta taas voin. Eivät kriteerini olleet koskaan mielestäni mahdottomia, koska löysin riittävästi ihmisiä. En kuitenkaan löytänyt kriteerieni kautta onnellisuutta ja rauhaa. Aina oli jotain vialla. Aina löytyi jokin tekosyy etsiä jotain muuta.

Vasta viimeisin seurustelukumppanini on saanut minut oikeasti oivaltamaan mitä tarvitsen sen sijaan mitä olen aina halunnut. Alussa hän ei vastannut täydellisesti päähäni luomaani fantasiaa, mutta annoin ajan kulua. Naisessa oli jotain mihin halusin takertua, jotain avointa, jotain vahvaa ja jotain haavoittuvaista. Jos olisin takertunut mieleni maisemaan en olisi jatkanut suhdetta. Tämä nainen kuitenkin paljastui perhekeskeiseksi ja mielestäni maailman parhaaksi äidiksi lapselleen. Hän toivotti minut tervetulleeksi pieneen perheeseensä ja avasi sydämensä, hän oli myös rehellinen ja kertoi ettei halunnut minun leikkivän tunteillaan. Ajan kuluessa kertoi, että kyseessä ei ollut enää vain hän vaan myös hänen lapsensa, joka piti minusta. Tuolloin sydämeni oli sulaa vahaa. Oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin olevani osa jotain.

Mutta miksi tunsin erityistä merkityksellisyyttä juuri silloin? Koin, että edes nelikymppisenä ei ole enää helppo löytää kumppania. Ihmisillä on omat selkeillä urillaan kulkevat elämänsä. Kaveripiirit ovat suhteellisen pysyviä ja harrastukset rytmittävät elämää. Vaikka sinkut etsivätkin sitä kumppaniaan, niin silti omista rutiineista on vaikea luopua. Sen "oikean" ihmisen pitäisi sopia kaikkeen mahdolliseen, ystäväpiiriin, harrastuksiin, sosiaaliseen ja taloudelliseen statukseen ja niin edelleen. Jo saavutetun ja mukavankin elämän keskellä on vaikea antaa uusille ihmisille yksinkertaisesti aikaa. Tulos tai ulos -ajattelu jyllää parisuhdemarkkinoillakin. Määrä korvaa laadun, koska oletetaan, että mitä useampia pääsee kokeilemaan sitä todennäköisemmin löytyy helmi. Voisi kai sanoa, että itselläni kävi tuuri (ainakin tähän mennessä, koskaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan). Annoin laadulle mahdollisuuden. Tutustuin ihmiseen jossa oli vain ominaisuus tai kaksi, joihin halusin tutustua syvemmin. Kun aikaa ajattelee taaksepäin, niin en ollut edes varma oliko kyse enää tuurista vai ennemminkin väsymyksestä, joka johtui jatkuvasta tuloksettomasta treffailusta (oikeasti sitä treffailua ei edes ollut niin älyttömän paljon... tai riippuu kai mihin vertaa). Olisi raju yksinkertaistus ajatella, että vain väsyin treffailuun ja madalsin standardejani. Totuus on, että en tiennyt mitä tarvitsin. Olin jumiutunut siihen mitä halusin ja luulin tarvitsevani. Antaessani aidon mahdollisuuden uudelle ihmiselle löysin hänestä piirteitä, joita en osannut edes haluta.

Tämä on kuitenkin vain minun kokemukseni. Tämä ei ole kovaa faktaa tai teoriaa, jonka voisi yleistää kaikkiin sinkkuihin. Kokemukseni on vain herättänyt kysymyksen. Tiedämmekö mitä tarvitsemme?

25

176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä kirjoitus, kunhan lyhentäisit sen kolmasosaan ja pistäisit pari kappalejakoa. Nyt se valuu lukemattomana historiaan.

    • Niin, tärkeimmät perustarpeet on kaiketi ihmisillä yleensä hyvin yksinkertaiset ja samankaltaiset, luottamus, rakkaus, läheisyys, hyväksytyksi tuleminen jne.. niitä sitten erehdytään etsimään vääristä paikoista ja väärillä hakusanoilla.

      • Aika yksinkertaiset.

        Jätkä tarvii pillua.


      • Eräkettu kirjoitti:

        Aika yksinkertaiset.

        Jätkä tarvii pillua.

        Joo, tuo on myös ihan validi pointti.


      • Ikis___M
        PikkuLikka kirjoitti:

        Joo, tuo on myös ihan validi pointti.

        Eli ei tullut jänkällä pillua koko kesänä. ;)


      • Ikis__M
        PikkuLikka kirjoitti:

        Joo, tuo on myös ihan validi pointti.

        Trolli näköjään iski tuohon väliin mutta joo, mutta tuossa aiemmin kai pistit ne tärkeimmät.


      • 12121212

        Nuo ovat asioita joihin nainen kuvittelee rakastuvansa.

        Todellisuudessa naisen rakastuminen voidaan tiivistää kaavaan.
        Y = se mitä PikkuLikka kirjoitti...luottamus, läheisyys, hyväksytyksi tuleminen, jne.
        X = miehen taso. Ulkonäkö, status, statukseen johtava kyvykkyys.

        Sitten lasketaan X kertaa Y. Paljon kaikkea kivaa tavalliselta mieheltä on vähemmän arvokasta kuin pieni huomionosoitus tasokkaalta mieheltä. Jos mies on ATM, kaikki hänen antamansa on arvotonta koska kertojana on 0.


      • helmiä.sioille
        12121212 kirjoitti:

        Nuo ovat asioita joihin nainen kuvittelee rakastuvansa.

        Todellisuudessa naisen rakastuminen voidaan tiivistää kaavaan.
        Y = se mitä PikkuLikka kirjoitti...luottamus, läheisyys, hyväksytyksi tuleminen, jne.
        X = miehen taso. Ulkonäkö, status, statukseen johtava kyvykkyys.

        Sitten lasketaan X kertaa Y. Paljon kaikkea kivaa tavalliselta mieheltä on vähemmän arvokasta kuin pieni huomionosoitus tasokkaalta mieheltä. Jos mies on ATM, kaikki hänen antamansa on arvotonta koska kertojana on 0.

        Mä voisin antaa sulle mun naissuhdesalkun hoidettavaksi. Sen verran vakuuttavaa asiantuntemusta... :D


      • 12121212
        helmiä.sioille kirjoitti:

        Mä voisin antaa sulle mun naissuhdesalkun hoidettavaksi. Sen verran vakuuttavaa asiantuntemusta... :D

        Jos salkunhoitopalkkiosta päästään sopimukseen.


      • helmiä.sioille
        12121212 kirjoitti:

        Jos salkunhoitopalkkiosta päästään sopimukseen.

        Noh, jos mä antaisin sulle yhden käyttämistäni naisistani käytettäväksi... Tai vielä parempi, että antaisin sinut jollekin käyttämäni naiselle käytettäväksi... :)


    • ratkaisuontässä

      Aika moni ikisinkku tarttis lisää oksitosiinia:

      "Mahdollisesti oksitosiini ei siis ole yleinen vaan erityisesti sosiaalisiin tilanteisiin liittyvä pelon lieventäjä (Kirsch ym. 2005). Oksitosiinin on havaittu myös lisäävän luottamusta toisiin ihmisiin ja erityisesti vaikuttavan halukkuuteen hyväksyä ihmisten välisen vuorovaikutuksen mukanaan tuomat mahdolliset sosiaaliset riskit, kuten petetyksi tuleminen (Kosfeld ym. 2005). Tuoreessa miehillä tehdyssä tutkimuksessa oksitosiinin anto lisäsi miesten empaattisuutta samalle tasolle kuin se oli naisilla ilman oksitosiinin antoa (Hurleman ym. 2010)."

      http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&p_p_action=1&p_p_state=maximized&viewType=viewArticle&tunnus=duo99526

      • Seurauksena

        On "naisen tuoksu" efekti. Ts. jos olet juuri harrastanut seksiä naisen kanssa, ja menet uusille treffeille suoraan sängystä, menestys on taattu. Seksistä ja läheisyydestä oksitosiiniryöpyn saa.


    • NainenVastaa

      Ihminen on hyvä huijaamaan itseään.
      Kaiken lähtökohta olisikin tunnistaa se, mitä todella tarvitsee, eikä vain sitä, mitä haluaisi.

    • ihkuuollavarattu

      Erittäin hyvä kirjoitus! Jaat paljon sitä, mitä minäkin ole kokenut. Nimeomaan sain, mitä tarvitsin ja ihmettelen vieläkin, että kuinka tässä näin kävi. Kuinka elämässäni onkaan nyt juuri niin ihana mies, kuin olla saattaa. Elämä on ihmeellistä.

    • Tiedä.sä.se

      Päästäkseen hyvään parisuhteeseen, täytyy olla ennen kaikkea tuuhea eurooppalainen tukka.

    • adsf

      Tiedän, minkälaisen naisen haluan, mutta naiset eivät halua tutustua. Asettamani riman korkeudella ei ole väliä, koska kukaan ei huoli minua.

    • kiitos-mutta-ei-kiitos

      MIKSI, oi miksi kaikkia sinkkuja ollaan ajamassa parisuhteeseen?!!!!!
      Mitä pahaa ja kamalaa on siinä, että aikuinen itsenäinen nainen tai mies elää sinkkuna? Minä nyt en ainakaan mihinkään parisuhteeseen vaihtaisi! Ja tiedoksi, sitäkin kokeiltu. Mies ei ollut juoppo ei väkivaltainen, ei pettänyt, ihan tasaisen tavallinen mies. Mutta kun haluan elää yksin! En halua ketään nurkkiini pyörimään. En halua kuulla kenenkään toisen ääntä, en edes hengitystä silloin kun haluan olla rauhassa oman kodin seinien sisäpuolella. En pidä siitä, että joku toinen siirtelee tavaroitani, nukkuu sängyssäni (tunnen tukehtuvani), käy jääkaapillani jne.
      Haluan OMAA rauhaa, omaa elämää. Siihen ei sovi toinen puolisko.
      Jos/ja kun seuraa haluan, hakeudun seuraan. Minulla on työkavereita ja ystäviä, mutta ei ketään iilimatoa riippumassa kannoillani.
      Mikä tässä on niin kummallista? Mikä tässä ärsyttää ja synnyttää jopa vihaa? Miksi ihminen ei saisi olla sellainen kuin on? En minäkään laukkaa saarnaamassa parisuhteessa eläville että erotkaa!
      Meitä on sellaisia jotka eivät parisuhteeseen halua ja kuulu. Kyse ei ole kelpaamisesta tai kelpaamatta jäämisestä. Minä omalta osaltani en kumppania halua vain siksi, että voisin ulkomaailmalle näyttää että kelpaan! Hittojako se kenellekään kuuluu?!
      Ei se parisuhteen arkikaan niin ruusuilla tanssimista näytä olevan. Tuttava- ja ystäväpiirissä paljonkin eroja, pettämistä ja on ollut väkivaltaakin. Sekö nyt sitten on niin autuaaksi tekevää että siihen on pyrittävä?

      • HaluammePaljon

        Anteeksi. Ainakaan minun tarkoitukseni ei ollut pakottaa ketään parisuhteeseen. Kerroin vain omia tuntemuksiani.

        Itse kaipasin parisuhdetta, mutta ei kaikkien sitä tarvitse haluta.


      • TyytymätönEnemmistö

        "Miksi kaikkia sinkkuja ollaan ajamassa parisuhteeseen" ?. Siksi koska murska enemmistö sinkuista ei ole tyytyväisiä elämäänsä ja oikeasti haluavat sen parisuhteen. Tämä on todellisuutta ja siksi ainakin siitä puhuminen on järkevää. Turha kimpaantua asiasta jos olet TÄYSIN tyytyväinen elämäntilanteeseesi. Onko tässä vittumaisesti todettuna taas että se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa. Ehkä kirjoitus sai sinut ajattelemaan että sinäkin olet itsesi uhri.


    • Huikulikuikuli

      Erittäin hyvä kirjoitus aloittajalta, komppaan täysin.

      Mutta samoin myös edellistä kirjoittajaa, jatkuva parisuhde kysymys pn rasittava.

      Sinkkupalstalla voisi mielestäni puhua enemmän muistakin asioista, kun pariutumisongelmista ja markkinaarvoista.

      Esim suosituimpia ketjuja ollut tässä, uskomatonta, kuten kaikki ovat huomanneet varmasti: VOILEIPÄKAKKU!

    • Huikulikuikuli2

      Huikulikuikuli haluatko syödä voileipäkakkua yksin vai yhdessä?
      Miksei voisi hyvin puhua kakun syötyäsi Cambridge-ohjelmasta. WINK!

    • tukkakunniaan

      missä tuuheat tukat,nykymuoti kauhea jossa ajetaan päälaki paljaaks,finnit ja verisuonet näkyy, siis mies tekee itsestään ruman

    • toivoton.tapaus-

      70% miehistä on rumia eivätkä kelpaa naisille vaikka yhtä suuri osa naisista on rumia. Onko se ihme kun suomess aon miiljoona sinkkua koska naisille ei kelpaa samantasoinen.

    • naaikkonen

      Olen samaa mieltä monista asioista alkuperäisen kanssa. Toisaalta itselläni on ongelmana se, että tietyllä tavalla rimaa on todella vaikea alentaa. Jos treffeillä ei ole kemiaa niin homma ei vaan toimi. Ja vaikka olisikin samalla aaltopituudella toisen kanssa ja juttua riittäisi, niin toista ei välttämättä koe houkuttelevaksi seksiä ajatellen.

    • Osittain_samaa_M_41

      Hyvä kirjoitus; tunnistan ilmiön mutta ongelma esim. nettideittailussa se, ettei pysty lyhyessä ajassa antamaan tutustumiselle saumaa (puolin ja toisin). Eli jos se "ulkopuolinen liima", kuten vaikka sama työ-/opiskelupaikka tai kaveripiiri, puuttuu, niin on vaikeampi löytää ja tajuta niitä hyviä puolia.

      Suomi24-treffi-ilmojen kuvia - erit. miesten, vaikka itse olen mies - katsoessani näkee kyllä heti, miksi nämä ovat sinkkuja... tietty ulkonäkö on vaan niin tärkeää ihastumiselle alussa, siitä houkuttelevan näköisestä on helpompi lähteä antamaan anteeksi huonoja puolia kuin itseään ei-miellyttävästä ulkonäöstä lähteä nostamaan pisteitä hyvistä ominaisuuksista...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 kuoli kolarissa

      Kenen vastuulla tienhoito? Sohjoa ja vettä tie täynnä. Oliko säästetty tienhoidossa? Järkyttävä onnettomuus.
      Joensuu
      249
      10453
    2. Suomea odottaa karu kohtalo

      Mitäs menitte uhkailemaan ja leikkimään kovaa. Ei mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan.
      Maailman menoa
      402
      2836
    3. Kerro mistä alkaen

      Se ihastuminen alkoi? Mikä vuosi?
      Ikävä
      85
      1620
    4. Nainen, moraali on koetuksella sun kanssa

      Koen nyt olevani rappiolla ja kyllä, omaa syytäni ja itsekontrollin puutetta, mutta olethan kyllä puoleensavetävä, ettei
      Ikävä
      89
      1616
    5. Mikä on lempikuvasi

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      77
      1453
    6. Kuka on oikein

      Kaivattusi?
      Ikävä
      64
      1399
    7. Bachelor-Joonas tapasi Monican isän - "Appiukko" antoi koulutusta vävypojalle - Katso kuvat tästä!

      Joonas ja Monica ovat pitäneet yhtä Bachelor Suomi -kuvausten jälkeen. Tämä todistaa, että tosi-tv:ssä voi syntyä rakkau
      Suomalaiset julkkikset
      8
      1359
    8. Gallup: Mitä mieltä olet uudesta Putous-kaudesta: hyvä, keskinkertainen, huono?

      Putous on saanut kuraa niskaan mm. kaksimielisistä jutuista. Ohjelma on lasten suosikki ja lapset toistelevat hokemia ti
      Tv-sarjat
      58
      1343
    9. Tosiaankin, jos julkaisette täällä henkilötietoja

      Minkäänlaisia, se on poliisiasia. VPN, proxy- tai julkinen yhteys ei salaa mitään. Poliisi pystyy jäljittämään ja saamaa
      Ikävä
      98
      1250
    10. Olet upea nainen

      Upea nainen oot.
      Ikävä
      36
      1176
    Aihe