Välirauhan solmimisen päivää (19.9.1944) Eino Uusitalo ehdotti Suomen uudeksi itsenäisyyspäiväksi. Ei sitä suotta sanottu imeläksi Eikaksi...
Tänään 19.9. on kepulaisten 2. itsenäisyyspäivä
24
152
Vastaukset
- Imelä.Eikka
Eino Uusitalo ehdotti vuonna 1974 Königstedtin kartanossa, että 19.9. tulisi nimetä Suomen toiseksi itsenäisyyspäiväksi. Perusteena Uusitalo käytti sitä, että 19.9.1944 allekirjoitettiin välirauhansopimus Suomen ja Neuvostoliiton välillä.
Vaikka tuolloin elettiin pahinta suomettumiskautta, ei ehdotus saanut kannatusta. Uusitalo kertoo itsekin omassa muistelmateoksessaan Jälkipeli (1983), että Keskustan kenttäväki oli järkyttynyt ehdotuksesta. Silloin muistettiin enemmän kuin hyvin, että 19.9. tarkoittaa päivämäärää, jolloin sinetöitiin 11% maa-alan menetys ja 440.000 suomalaisen kotien menetys.
Sellainen isänmaanystävä se Eino. - KaalinHajua
Suomalaisten itsenäisyyspäivä on 6. Joulukuuta.
Kepujen ja stalinin puna-armeijan itsenäisyyspäivä on 19. syyskuuta. Juhallisuuksissa desantti batmannille myönnetään toinen govorovin tähti. Väykky, uuniperuna sekä fax iskevät kiilaa maanpuolustukseen. Balalaikka soi.... - imelyysmies
Eikkakin on jo mennyttä kalua...
- Hyödyllisetidiootit
Lahjoittaisiko Putin kepulle hymy-eikan näköispatsaan?
- Nuoleskelua
Uuniperuna vanhanen löysi syylliset Itämeren sotilaallisen jännityksen kasvuun ja venäjän sotapolitiikkaan. Syyllisiä ovat tutkijat, jotka eivät ole huolanneet niinistön transponderi- puheita.
Sika-anttilakin on tukiaisrohmuamisen lomassa mustanut nuoleskella stalinin saappaita. Nuoleskelua kirjoitti:
Uuniperuna vanhanen löysi syylliset Itämeren sotilaallisen jännityksen kasvuun ja venäjän sotapolitiikkaan. Syyllisiä ovat tutkijat, jotka eivät ole huolanneet niinistön transponderi- puheita.
Sika-anttilakin on tukiaisrohmuamisen lomassa mustanut nuoleskella stalinin saappaita.Aholle ei tuottanut minkäälaista moraalista ongelmaa mennä Ryssän pankkiin töihin.
- hihihihihhhhh
Kyllä ne ovat työntäneet dildon Ahon persereikään.
Uusitalo tosiaan kuoli viime vuonna.
Uutisissa ei ole kerrottu, kehtasiko kukaan mennä hautajaisiin...
- Putininhoutukseksi
Tarja Halonen on vetänyt Vaalimaalla punaiset alushousunsa lipputankoon.
- huhhuröhllllröh
Eikös Eino ollut homo? Siätkö kepu nyt aikoo juhlia?
- Täryytti
Ei Einolla olisi ollut kysyntää niissä piireissä.
Sitä vastoin Uusitalon kotiin vievä maantie oli vuosikymmenien ajan parhaiten päällystetty tie koko maakunnassa. Oli sitä siliä ajella, kun muualla päin kuoppien pohjia koluttiin. - siltarumpupolitiikkaa
Eikös se Korsimo ollut se kepun "tiemestari"?
- puhe70-luvulla
Tarja Halonen vannoo Otto Villen nimiin. Oi kuin saataisiin olla osa Neuvostoliittoa.
- kiikkustuolista
Lehtimäen kirkonkyliltä näkyi Seinäjoelle asti.Uudenvuodenaattona eikka katteli kun Hokkaskari piti uudenvuodenpuhetta ja ampui veronmaksajien rahoja taivaalle.Pikitietä pitkin pitkospuiden päähän lehtimäen perähikiälle.
- se.toinen.päivä
Vielä on vajaa pari tuntia aikaa viettää kepulaisten juhlaa.
Välirauhan vuosipäivää vietettiin koko valtakunnassa rauhallisissa merkeissä, kuten juhlan henkeen kuuluukin.
- KlinjanJuhlat
Keput juhlivat stalinin voittoja ja karjalaisten ajamista kodeistaan.
KlinjanJuhlat kirjoitti:
Keput juhlivat stalinin voittoja ja karjalaisten ajamista kodeistaan.
Mutta jo tänään alkoi arki.
- Hauhauhauhau
Kepujen arkeen kuuluu hännän heiluttaminen isännän edessä ja ylimääräisen hapankaaliannoksen kärkkyminen, jos isäntä suvaitsee palkita hyödyllisimmät idioottinsa.
Hauhauhauhau kirjoitti:
Kepujen arkeen kuuluu hännän heiluttaminen isännän edessä ja ylimääräisen hapankaaliannoksen kärkkyminen, jos isäntä suvaitsee palkita hyödyllisimmät idioottinsa.
Suuri osa kepulaisista kasvattaa ja maustaa kaalensa itse. Juntteja kun ovat.
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Suuri osa kepulaisista kasvattaa ja maustaa kaalensa itse. Juntteja kun ovat.
Ja helppoahan se on maata omistavan luokan viljellä kaalia.
- hyödyööisetidiootit
Tässä on pointtina se ihmettely, miksi "maata omistava luokka" eli kepu myi isänmaansa ja itsensä ryhtyen itäisten satraappien palvelukseen. timo, korsimo, hymy-eikka, ruokola, väykky, muistimatti, fax, sika-anttila jne nuolevat stalinin saappaita. Onko syynä maalaisahneus vai se yksinkertainen tosiasia, että kun 6 sukupolvea kyvykkäitä on jättänyt saviset raiskiot, ei jäljelle jääneestä aineksesta saaeda muuta kuin k-linjan kepuja.
hyödyööisetidiootit kirjoitti:
Tässä on pointtina se ihmettely, miksi "maata omistava luokka" eli kepu myi isänmaansa ja itsensä ryhtyen itäisten satraappien palvelukseen. timo, korsimo, hymy-eikka, ruokola, väykky, muistimatti, fax, sika-anttila jne nuolevat stalinin saappaita. Onko syynä maalaisahneus vai se yksinkertainen tosiasia, että kun 6 sukupolvea kyvykkäitä on jättänyt saviset raiskiot, ei jäljelle jääneestä aineksesta saaeda muuta kuin k-linjan kepuja.
90 prosenttia maata omistavasta luokasta säilytti sodan jälkeen maansa omistuksessaan ja sille kymmenelle prosentillekin järjestettiin vastaava osuus maata joko omistavan luokan omaisuudesta tai vaihtoehtoisesti raivattavaksi uudistiloina korpeen valtion, kuntien, seurakuntien maaomaisuudesta.
Tosiasiallisesti harva sekä jo valmiiksi raivatun maan saaneista että sitä korpeen raivanneista ryhtyi viljelemään juurikin kaalta, mutta mahdollisuudella siihen oli symbolisesti suuri merkitys.
Lisäksi huomauttaisin, että suomalaista makua kaalisoppa on miellyttänyt aina paremmin kuin hapankaali. Jälkimmäinen on kuulunut enemmän saksalaiseen ja venäläiseeen ruokakulttuuriin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565710Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222487Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2711849- 1141737
- 941566
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271528Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391369Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121325Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3521286