Iloinen hautajaisvieras

Lehdet leijuvat alkavan syksyn
peittää hiljaisen kalmiston
kun kesäkin meidät hyvästelee
aika sopiva lähdölle on
ja taas me kirstua kannetaan
ei se viimeiseksikään jää
olkoon omani uurna keveä
kun ei kuutta oo ystävää

Olihan näitä vielä jokunen
takaa tulleita Viipurin
ei kironneet ryssää vaan sotaa
jo heitä ymmärrän itsekin
paikkaa tuolileikissä hakenee
kai jokainen vuorollaan
ja lailla mun mummoni, jokainen
viimein vaille jää istuintaan
nyt käsistä tyttärenpoikain
kahden vävyn ja veljesten
hänet mustaan multaan laskettiin
päässä evakon taipaleen sen

Lastenvaunuista kurkotteli
yksivuotias tyttäreni
isän mietteliään nähdessään
ilme aurinkoiseksi meni

On kasvot vakavat hautajaispäivänä
vaan yksipä hymyili sentään
hymyillyt olisi
myös isomummo
hymyn sellaisen nähdessään