Vahinkokorvauksen hylkäys.

Pakettiautoni sivuliukuoven ikkuna rikottiin ja sen kautta varastettiin tavaratilasta 4 kpl nastarenkaita ja työkaluja. Lisäksi rikottiin tuulilasi. Tein ilmoituksen poliisille ja korvausvaatimuksen vakuutusyhtiolle. Korvausvaatimus hylättiin koska:

- Auto oli kiinteistön pihalla jossa oli joskus aikaisemmin tapahtunut autoihin kohdistuneita ilkivallan tekoja. Minun ei olisi saanut jättää autoa sellaiseen paikkaan.
- Olin ollut huolimaton omaisuuteni suhteen jättämälle ne vartioimatta. Työkalut ja renkaat oli lukitussa tilassa.
- Vakuutusyhtiön tarkastaja väitti että tuulilasi oli rikottu sisältäpäin. Hän kävi tarkastuksella tietämättäni eikä päässyt auton ohjaamoon. Kuinka hän voi näin väittää. Tuulilasin kappaleet olivat auton sisällä ei ulkona.
- Auto oli ollut katsastamatta 2 vuotta.
- Vakuutus oli otettu autoon muutamaa päivää aikaisemmin. Tarkastaja ihmetteli että tuhotyö ajoittui juuri samalle viikolle. Maailma on täynnä yhteen sattumia. Otin vakuu-tuksen koska oli tarkoitus katsastaa auto samalla viikolla. Se jäi tekemättä em. tapauk-sen vuoksi.
- Vakuutusyhtiön yhteenveto oli että olin antanut tietoisesti mahdollisuuden rikokselle.

Kysynkin: Kuinka menettelen saadakseni vakuutusyhtiön vastuuseen ko. tapaukseen ?

5

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minäkin.ihmettelen

      Minkäslaisen täysvakuutuksen otit vanhalle katsastamattomalle romulle?

    • pohtija123

      Luulen, että parhaat mahdollisuudet saada vakuutusyhtiön kantaan muutoksia on tarttua vakuutusyhtiön tarkastajan väitteeseen siitä, että ne lasit oli rikottu sisältäpäin. Jos pystyt näyttämään esim. valokuvilla tai videolla minkälainen roistojen tekemä jälki on, ehkä tarkastajan antama lausunto voidaan kumota.

      Toinen seikka, johon voisit pureutua on miettiä tiesitkö, että kiinteistön pihalla oli aikaisemmin tapahtunut ilkivallan tekoja? Jos et tiennyt sitä niin se on kannaltasi parempi vaihtoehto kuin jos tietoisesti jätit omaisuutesi sellaiselle alueelle.

    • Hylätäänkö vastaava vahinko jos se tapahtuu tavaratalon parkkipaikalla jossa on tapahtunut kymmenien vuosien ajalla useita ajoneuvoihin kohdistuneita rikoksia. Jos niin on ei ole järkevää mennä ko. paikalle autoaan pysäköimään.

    • Auto oli 180 tkm ajettu vm. 2000 Jumper paku. Se oli ulkomailla oleskelun vuoksi pois liikenteestä ja katsastamatta 2 vuotta. Otin suppeimman kaskon Pohjolan vakuutusvirkailijan suosituksesta. Sain hyvän keskittämisedun kun meillä on Pohjolassa useita vakuutuksia.

      • poiuytrkjh

        Piti juuri kysyä,oliko kyseessä Pohjola,mutta se selvisi edelläolevasta.Ihme,että tarkastaja on käynyt vahinkopaikalla,en tosin tiedä renkaiden ja työkalujen arvoa.Meillä sattui kotona vahinko 2012 syksyllä,joka tuli maksamaan n. 25000e.Ei meillä tarkastaja käynyt,vaan Pohjola totesi jossain toimistossaan,että vahinko on tapahtunut sillä tavoin,että vakuutusehtojen mukaan sitä ei korvata.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2288
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2033
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1485
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1424
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      121
      1361
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      18
      1055
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      954
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      107
      904
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      78
      886
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      863
    Aihe