Laajasalo on Radio Deillä. Keskustelee Marko Huhtalan kanssa.
Korvaan pisti kun Laajasalo oli ihmetellyt ja ollut kauhuissaan kun ulkomailla oli ehtoollisen jakajalla ollut farkut jalassa.
Toiseksi ihaili katolisten karismaattisuutta ja ihmetteli miksi luterilaisilla karismaattisuus on marginaalissa.
Kolmanneksi ihmetteli miksi luterilaiset eivät puhu Jeesuksesta eikä Jumalasta kuten muut kirkkokunnat.
Mitä sinä olet mieltä noista ihmettelyistä ja muista, että ihmettelijä on Teemu Laajasalo luterilaisen Kallio kirkon kirkkoherra.
Itsellänikin on mielipiteet mutta kertokaa te ensiksi omanne.
Teemu Laajasalon ihmettelyt - kommentteja!
15
230
Vastaukset
- ihmettelijä3
Teemu Laajasalosta ei saa selvää, onko hän lintu vai kala. Liberaaliteologi, joka osaa kyllä puhua aivan kuin ei olisikaan liberaaliteologi. Vähän ihmetyttää se Yleleaksissa esiintyminen, ilmeisesti kirkkoherran palkka ei riitä. Välillä ohjelmassa vähän erikoisia (pilkkaavia) referenssejä kristinuskoon, ja Laajasalohan on yksi käsikirjoittajista. Sinänsä kyllä sympaattisen oloinen, sosiaaliset taidot ovat kohdallaan.
- ihmettelijä3
Siis:
Vähän omituista minustakin, että ollaan farkut jalassa. Todin voihan siellä papin kasvunkin alls olla mitä vaan, vai eikö ehtoollisen jakajalla sitten ollut ollenkaan kaapua ? Ellei, on kyllä erikoista. Totta, katoliset messut ovat todella hartaita, mutta se onkin alkukirkko. Eikös edellinen paavikin, Ratzinger, sanonut, että luterilainen kirkko on epämääräinen sekulaarilahko (ja varsinkin nykyisin). Laajasalolle oli 1990-luvulla emeritus piispa Huovinen sanonut, että tämä voisi enemmän puhua Jeesuksesta. Tästä Laajasalo itse on ottanut onkeensa.- lettas
Farkut ovat nykyään "smart casuat" pukeutunista ja se on myös kutsuissa. Minä en näe mitään paheksuttavaa siinä jos ehtoollista jaetaan siisteissä farkuissa jos pukeutuminen on muutenkin siistit ja ne sopivat tilaisuuteen. Ehtoollstahan vietetään paljon muuallkain kuin kirkon alttarilla eikä ainakaan siellä kaavun alta paljoa muuta näy kuin kengät.
Minusta tuo oli vain itsensä myös ohjelmassa liberaaliksi tunnustautuvalta Laajasalolta kummallinen kauhistelun paikka. Ehtoollisessahan kohtaamme ennenkaikkea Jeesuksen.
Tuo karismaattisuuden kaipuu myös ihmetytti koska evl ei tietoisesti opeta mitään Pyhän Hengen lahjoista ja pahektuu kaikkea karismaattisuutta koska ei tunne sitä. lettas kirjoitti:
Farkut ovat nykyään "smart casuat" pukeutunista ja se on myös kutsuissa. Minä en näe mitään paheksuttavaa siinä jos ehtoollista jaetaan siisteissä farkuissa jos pukeutuminen on muutenkin siistit ja ne sopivat tilaisuuteen. Ehtoollstahan vietetään paljon muuallkain kuin kirkon alttarilla eikä ainakaan siellä kaavun alta paljoa muuta näy kuin kengät.
Minusta tuo oli vain itsensä myös ohjelmassa liberaaliksi tunnustautuvalta Laajasalolta kummallinen kauhistelun paikka. Ehtoollisessahan kohtaamme ennenkaikkea Jeesuksen.
Tuo karismaattisuuden kaipuu myös ihmetytti koska evl ei tietoisesti opeta mitään Pyhän Hengen lahjoista ja pahektuu kaikkea karismaattisuutta koska ei tunne sitä."....pukeutuminen on muutenkin siistit ja ne sopivat tilaisuuteen"
Jaa, että Jumalalle ei kelpaa muutoin kuin siististi pukeutuneena ja tietyssä asussa?
Tällä Suomesakin on köyhiä joilla ei ole varaa pukeutua kovin siististi ja tilanteenmukaisesti, on työnorjia joilla on suuren osaa aikaa työvaatteet ja olosuhteetkin on vaihtelevat pakkasista vesisateisiin.
Raamatun mukaan ehtoollisilla oli päällä kietaistu vaatekappale, eikä alusasua laisinkaan.- terkut.sodankylään
Pe.ku kirjoitti:
"....pukeutuminen on muutenkin siistit ja ne sopivat tilaisuuteen"
Jaa, että Jumalalle ei kelpaa muutoin kuin siististi pukeutuneena ja tietyssä asussa?
Tällä Suomesakin on köyhiä joilla ei ole varaa pukeutua kovin siististi ja tilanteenmukaisesti, on työnorjia joilla on suuren osaa aikaa työvaatteet ja olosuhteetkin on vaihtelevat pakkasista vesisateisiin.
Raamatun mukaan ehtoollisilla oli päällä kietaistu vaatekappale, eikä alusasua laisinkaan.Siististi voi pukeutua kuka tahansa. Kirpparilta saa vaatteet muutamalla eurolla.
Jumalalle kelpaamme vaikka Aatamin asussa mutta on kohteliasta muita ja tilaisuutta kohtaan pukeutua siististi ja puhtaisiin ehtiin vaatteisiin ja olla itsekin siisti.
Pukeutuminen on kulttuurikysymys. terkut.sodankylään kirjoitti:
Siististi voi pukeutua kuka tahansa. Kirpparilta saa vaatteet muutamalla eurolla.
Jumalalle kelpaamme vaikka Aatamin asussa mutta on kohteliasta muita ja tilaisuutta kohtaan pukeutua siististi ja puhtaisiin ehtiin vaatteisiin ja olla itsekin siisti.
Pukeutuminen on kulttuurikysymys....että nyt se "kuuluu kulttuuriin"?
- terkut.sodankylään
Aku-.Ankka kirjoitti:
...että nyt se "kuuluu kulttuuriin"?
Tottakai pukeutuminen on kulttuurikysymys.
Vai väitätkö muuta? - Kvaakulle
Aku-.Ankka kirjoitti:
...että nyt se "kuuluu kulttuuriin"?
Ankan kulttuuriin kuuluu juoksennella munasillaan, vai mitä?
- Noostos
Nostetaan
- Kaksi.sukupuolta
Kunnon merimiesasu on aina poikaa, sanoisi Tom of Puolimatka.
Teemu pyrkii piispanvirkaan ja siksi se esittää sekä liberaalia, että konservatiivia, ihan yleisön mukaan.
- seurataannyt
Intiaanit varmaan kutsuisi Teemua nimeltä - Mies jolla on tuhat kasvoa taikka Tuhatkasvo :)
Mutta yllättävän hyvin Teemulta jo onnistuu piispallinen puhetapa - suhuässän suhauttaminen suupielestä onnistuu tosi hyvin ja toisen suupielen vinoonvääntäminen puhuessa onnistuu tyydyttävästi ja lauseen loppuhenkäys vähän kuin töksähtäen kiitettävästi. Änkytys alkaa sujua jo, sanojen hakeminen katse ylöspäin suunnattuna onnistuu, käsien asento hyvä, sormenpäät yhdessä, tyhjä katse kaukaisuuteen alkaa sujua, puheen monimielisyys kiitettävää, ääntäminen kitalaen yläosasta henkäyksen omaisesti onnistuu, .... kaikenkaikkiaan alkaa olla valmis piispa :) seurataannyt kirjoitti:
Intiaanit varmaan kutsuisi Teemua nimeltä - Mies jolla on tuhat kasvoa taikka Tuhatkasvo :)
Mutta yllättävän hyvin Teemulta jo onnistuu piispallinen puhetapa - suhuässän suhauttaminen suupielestä onnistuu tosi hyvin ja toisen suupielen vinoonvääntäminen puhuessa onnistuu tyydyttävästi ja lauseen loppuhenkäys vähän kuin töksähtäen kiitettävästi. Änkytys alkaa sujua jo, sanojen hakeminen katse ylöspäin suunnattuna onnistuu, käsien asento hyvä, sormenpäät yhdessä, tyhjä katse kaukaisuuteen alkaa sujua, puheen monimielisyys kiitettävää, ääntäminen kitalaen yläosasta henkäyksen omaisesti onnistuu, .... kaikenkaikkiaan alkaa olla valmis piispa :)Niin ja asenne kaikkeen on jo sopivan neutraalia. Saman sukupuolisten avioliittokin sopii Teemulle, Jos kirkolliskokous sen ensin hyväksyy. Karismaattisuus on kirkolle lahja ja naispappeus ihan kannatettava asia. Liberaalitkin kelpaa Teemulle.
Lyhyesti, Teemulle käy kaikki.
Selvää piispa-ainesta.Rehellisesti sanoen, en ole juuri tämän Laajasalon mielipiteisiin perehtynyt, mutta kai se täytynee tässä joskus tehdä,
- räyhimys
Vapareiden kanta Laajasalon piispuudelle: http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2017/04/17/isoveli-helsingin-piispaksi/
Laajiksen kanssa on ollut ennenkin kinaa. Laajis kiukustui räyhisaktivismista: http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/200643-kirkkoherran-mielipahasta-ja-katumajarvesta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565410Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212377- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2351592- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3211145Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3131108