Spipilän kiky olikin kansankusetusta!

gbgbgbgbgbbgg

Hallitus ajaa yritysten etua – eikä enää edes peittele sitä
Hallitus ei enää itsekään usko kikyn tervehdyttävän taloutta. Kyseessä on avoimesti vain tulonsiirto työntekijöiltä yrityksille,
Professorit laskevat, että yli vuoden kestäneen tuskallisen väännön jälkeen syntynyt hallituksen lempilapsi ei auta Suomen taloutta lainkaan, vaan päinvastoin syö julkiseen talouteen pysyvän puolen miljardin euron loven.

Toisin sanoen suuren yhteiskunnallisen hankkeen seurauksena työntekijöiden työaika pitenee ja raportin mukaan valtio velkaantuu entistä vauhdikkaammin. Lienee turvallista sanoa, että tähän vain harva maa pystyy.

Arviointineuvoston raportti on omiaan voimistamaan kriittisiä ääniä, joiden mukaan hallitus ajaa päähankkeellaan pelkästään yritysten omistajien etuja.

Mielenkiintoista on se, että oikeastaan hallitus ei muuta väitäkään.

Vaikka valtiovarainministeriö seisoo arvionsa takana, ei se enää veronkevennysten jälkeen laske kilpailukykysopimuksen tuovan valtion kassaan rahaa: kuten arviointineuvosto raportissaan huomauttaa, ministeriö arvioi sopimuksen pitkällä aikavälillä ”kustannusneutraaliksi”.

Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että velkaantumisen lopettamisen tärkeimmäksi tavoitteeseen nimennyt hallitus käytti vuoden runnoakseen läpi sopimuksen, jonka se ei itsekään usko helpottavan taloustilannetta tippaakaan.

hallitus ei missään vaiheessa pyrkinytkään kilpailukykysopimuksella vahvistamaan julkista taloutta, vaan se yksinkertaisesti halusi suosia yrityksiä niiden työntekijöiden kustannuksella.

Valtion kirstuun ei tulevina vuosina virtaa varainministeriön omienkaan laskelmien mukaan yhtään enempää rahaa, mutta varmaa on, että yritysten omistajien voitot kasvavat kustannusten laskun ansiosta.

alun perin Suomen pelastajaksi mainostettu sopimus on nyt avoimesti vain ja ainoastaan tulonsiirto työntekijöiltä työnantajille.

http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/art-2000005060064.html

4

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Läskinaamalusimaan

      Kenet tämä yllätti?

    • Kiky, ja vene vero, ja mp vero, trafi tasa verot, jne..
      ovat oikealta nimeltään matu veroja.

    • zxlkhxcdf

      Hyvä aloitus.

    • gbgbgbgbgbbgg

      Meillä Venäjällä tuollaista ei pääse tapahtumaan. Yrittäjät tekevät itsemurhan ampumalla itseään niskaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5450
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2387
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1647
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      244
      1637
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1487
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      327
      1164
    9. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1163
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      322
      1157
    Aihe