Mikähän se minun arvot ja etiikat nyt sitten olisivat?.
Sen verran voin valaista,ja kysyä myös teidän mielipiteitänne,lapsenkasvatukseen liittyvistä asioista.Olempahan vain pistänyt merkille,että vanhemmat eivät olekkaan vanhempia lapsilleen ,vaan se on mennytkin toisin päin.Lapset ovatkin nyt päättäjiä ja jo tosi pienestä,voisi sanoa että ei ensimmäinen vuosi ole vielä täynnä,niin lapsihan sitä aikuista määrää.
Tästä asiasta olen huolestunut,koska ei tästä nyt ainakaan hyvää voi seurata,ajatelkaa nyt lapsi kiukuttelullaan saa päättää mitkä vaatteet hän laittaa päälleen ,mitä ruokaa syödään,ym,näitä voisi luetella vaikka kuinka paljon lisää.
Minun arvo ja etiikka on,että pysykää nyt hyvät vanhemmat niinä vanhempina ja antakaa lapsien olla lapsia,ja mahdollisimman pitkään!!!
Kirjoitelkaa paljon vastauksia ja mielipiteitä,vaiken tiedäkkään onko tää nyt ihan oikea palsta.
lapsi kauan
2
217
Vastaukset
- Blackdog
Tämä on ihan oikea palsta, onhan kysymys arvoista. Lapsen kasvatuksessa ilmenee suuri osa ihmisen arvoista.Haluaako antaa lapselleen uskonnollisen kasvatuksen,miten lapsi saa kohdella kanssaihmisiään, kunnioittaminen ymym.
On aivan totta, että monella aikuisella näyttää olevan arvomaailma ihan sekaisin. Statuksen ja rahan hankkimisesta on tullut niin tärkeää, että unohdetaan ihmisen todelliset onnen lähteet.
Vanhemmiltaanhan lapsi oppii mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Jos vanhemmat eivät itsekään tiedä missä mennään, ei rajoja voi tai osaa asettaa.
Minusta olisi tärkeää, että ihmiset pysähtyisivät välillä miettimään mikä elämässä on tärkeää ja tätä kautta oivaltaa myös ne arvot,jotka kannattaa siirtää lapsilleen. - näin..
Se, joka antaa lapselle määräysvallan, tekee hänestä onnettoman ihmisen lopulta. Kyllä lapselle pitää näyttää missä raja menee ja, että hänen tulee kunnioittaa (tietyssä mielessä) vanhempiaan (ennen kaikkea) ja muitakin ihmisiä.
Sairas aikakausi tämä (siltä tuntuu), mutta ei anneta sen vaivata, vaan Jumalan Sanasta saamme oikean ymmärryksen tähänkin. En muista tarkasti, mutta kuuluisa taitaa olla se, että joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa. Toinen menee suunnillee niin, että: Isät, älkää kasvattako lapsianne vihaan. Itse ymmärrän sen niin, että näiden asioiden välillä tulee tasapainoilla tilanteen mukaan - ei siis mennä ääripäihin (myös lapsen luonne tulee ottaa huomioon mielestäni kasvatuksessa).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565410Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212377- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2351592- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3211145Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3131108