Samarialaiset

Samariitti

Raamatussa kerrotaan samarialaisista.

Se oli yksi osa juutalaista kansaa Israelissa. He asuivat etupäässä Samarian maakunnassa.

He olivat fariseusten ja saddukeusten sekä muiden hurskaiden juutalaisten halveksimaa kansaa. Hurskas juutalainen ei voinut kulkea edes samaa tietä, jota samarialaiset kulkivat eivätkä voineet koskaan ruokailla astioista, joista samarialainen oli joskus ruokaillut. Jos juutalainen oli kulkenut samaa tietä, tai ruokaillut astiasta, jota samarialainen oli käyttänyt, hänen piti suorittaa temppelissä oikein puhdistautumisrituaali. Näin hurskaat juutalaiset opettivat synagoogissaan ja temppelissään. Samarialaisia siis pilkattiin saarnoissa.

Jerusalemin temppelin esipihalle saivat myös pakanat kokoontua. Em. päätellen on varmaa, että samarialaiset eivät saaneet tulla tuolle esipihallekaan. Eiväthän hurskaat juutalaiset voineet kohdata heitä.

Juutalaiset opettivat, että samarialaisia piti karttaa.

Miten samarialaisten usko sitten poikkesi hurskaitten juutalaisten uskosta? Samarialaiset eivät noudattaneet aivan kaikkia isien perinnäissääntöjä. Toinen asia oli, että he eivät pitäneet kiinni siitä, että aviopuoliso piti valita omasta heimosta. Esim. Benjaminin sukuun kuuluva valitsi Benjaminin suvusta, Juudan heimoinen Juudan suvusta jne. Lisäksi jotkut samarialaiset olivat avioituneet pakanakansoihin kuuluneiden kanssa.

Samarialaiset uskoivat vanhaan testamenttiin aivan samoin kuin muutkin juutalaiset. He eivät kuitenkaan saaneet tulla synagoogiin eivätkä temppeliin. Heillä oli oma kokoontumispaikkansa siellä eräällä Samarian kukkulalla, johon he ajoittain kokoontuivat rukoilemaan.

Jotakin näistä käy ilmi Jeesuksen keskustelusta Sykarin kaivolla. Nainen ihmettelee, että miksi Jeesus, joka on juutalainen, keskustelee hänen kanssaan.

Tunnistammeko me itsessämme tuota samanlaista jännitettä, jota juutalaisten ja samarialaisten välillä on?

Kehotan tekemään pienen kokeen:

Kerro joskus, jollekin esikoislestadiolaiselle jokin hyvä asia sellaisesta kristitystä, joka on mennyt mukaan Esikoiset ry:n toimintaan. Asian tulee olla aivan tosi ja merkittävä.

Tarkkaile tämän jälkeen tuon uskonystävän reaktiota!

Tein tällaisen kokeen. Ystäväni katsoi minua hitaasti päästä jalkoihin. Minua hieman hämmensi, mutta mieleeni tulivat ylimmäisen papin palvelijan sanat Pietarille: "Oletko sinäkin galilealainen? kielimurteesikin paljastaa sinut..." Hänen katseestaan oli luettavissa tuo kysymys.

Hetkessä hän käänsi tuon myönteisen asian Esikoisille kielteiseksi. "Sellaisilla ne sitten kehuvat." (Eivät esikoiset olleet tuota asiaa sanoneet, vaan olin sen itse todennut.)

Tuo vastaus jäi mietityttämään minua. Aloin pohtia toteutuvatko nuo muutkin samarialaisten tuntomerkit esikoisissa.

Ainakin heiltä halutaan ottaa uskomisen oikeus pois. Heitä ei pidetä veljinä ja sisarina. Heidän sallitaan tulla rukoushuoneelle sanan kuuloon, mutta ei heidän ehtoollisensa jälkeen kahvitilaisuuteen.
Heidän ei ole sopivaa kokoontua kanssapuhetilaisuuksiin, (raamattupiiri), vaan rukoushuoneeseen vaihdetaan oikein lukot, ettei entiseen tapaan pääse kokoontumaan.

Saarnoissa pilkataan heidän omaatuntoaan ja heitä haukutaan kuollut-uskoisiksi. Heistä varoitetaan ja kielletään uteliaisuudestakaan menemästä kuulemaan. Oikein lähetyskirjeissä otetaan kantaa heidän uskoonsa ja haukutaan eriseuraisiksi.

En voi tulla muuhun johtopäätökseen, kuin että esikoiset ovat esikoislestadiolaisten samarialaisia. Kaukana on Katekismuksen opetus, että lähimmäisestä on puhuttava hyvää ja kielteisetkin asiat selitettävä parhain päin. (jos ne ylipäätään tulevat esille.)

21

736

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itätuuli

      Aamen.

    • Ongelmansyvyys

      Aika yksinkertaistettu kuva monisyisestä ongelmasta. En lähtisi kuitenkaan rivikristityitä liikaa syyttelemään vaan johtopoppoota. Onhan esikoisten vetäjät jo vaikka kuinka pitkään tehneet työtä aivan eri tavalla kuin enemmistö saarnaajista. Kun tullaan rivikristityiden kohdalle, kaksissa eri seuroissa voi istua aika pitkälti kaikin puolin samanlaisia henkilöitä ja on aiheellista kysyä, miksi he eivät istu samoissa seuroissa. Syyttävä sormi kohdistuu eittämättä johtoporukkaan. Kyllä syyllisiä ovat ne, jotka sallivat ihmisten kerääntyä selkänsä taakse.

      • Samariitti1

        "Onhan esikoisten vetäjät jo vaikka kuinka pitkään tehneet työtä aivan eri tavalla kuin enemmistö saarnaajista"

        Millä tavoin eri tavalla? Saarnaajainkokouksessa kaikki lähetysmiehet vakuuttivat, että he ovat opettaneet oikein.

        Siis mistä lähtien he ovat mielestäsi opettaneet väärin?

        En minäkään ole mukana esikoisissa, mutta en kyllä ymmärrä, mikä vika heidän opettajissaan on. Elävään uskoon kuuluu omantunnon vapaus. Jos jonkun omatunto tuomitsee, jonkin asian synniksi, niin se on sille ihmiselle synti. Näin opettaa Paavali. Jos lapin Vanhinten tai muiden lähetysmiesten omatunto ei tuomitse tiettyjä tekoja, niin asia on eri. Sitä ei kuitenkaan voi vaatia toisilta. Pitää olla silloin rinnakkaiset vaihtoehdot.

        Tämä vaan tuntuu kauhealta, kun aivan lähetyskirjettä myöten heistä annetaan väärää todistusta ja heitä pilkataan. Heitä ei pidetä lähimmäisinä ym.

        Miksi ei kerrota sitä oikeaa asiaa, joka on vialla.

      • samariitti2

        "syyllisiä ovat ne, jotka sallivat ihmisten kerääntyä selkänsä taakse."

        Minulla on aivan selkeä tuntemus siitä, että juuri Lapin Vanhimmat sallivat ihmisten kerääntyä selkänsä taakse.

        Homma alkoi jo vuosia sitten, kun heidän puheenparteensa ilmestyi sanonta "uskolliset saarnaajat". He eivät siis olleet kaikkien Vanhimpia vaan uskollisten. Sanamuodot antoivat sitten ymmärtää, että oli muunlaisiakin, kun uskollisia.

        Uskollisiin kuuluivat myös nykyiset Esikoisten johtajat, HP ja SS. he molemmat ovat saarnanneet myös Lapissa. Tämä sotii ajatusrakennelmaasi vastaan.

      • lupa.pilkata

        Tämä kiistahan koskee sitä, että Ruotsista oli tullut määräys ottaa sakramentit itselle välittämättä kirkkolaista. Sen takia joukko on nyt jakaantunut ja kirkkolain vastaiseen toimintaan kielteisesti suhtautuvat ovat muuttuneet samarialaisiksi, joita kohdellaan sen mukaisesti.

      • Samariitti3
        lupa.pilkata kirjoitti:

        Minkä Raamatun kohdan perusteella saadaan pilkata?

        Esikoisilla, jos kenellä olisi aihetta olla katkeria, mutta sieltä kuuluvat iloiset kiitosäänet.

        He luottavat Jumalan johdatukseen. Heille tuntuu löytyvän kokoustiloja eikä heiltä mitään puutu.

        He tekevät lähetystyötä.

        Heidän ei tarvitse kantaa mitään syyllisyyksiä, sillä he eivät ole tietoisesti muuttaneet kristillisyyttä eikä ole tarvinnut osallistua oikeudellisesti kyseenalaisiin päätöksiin.

        Olen hieman kateellinen, kun joudun kantamaan myötähäpeää onnettomista päätöksistä ja sitten vielä tästä omantunnon väheksymisestä ja pilkkaamisesta esikoislestadiolaisena.

      • lupa.pilkata

        Maailma pilkkaa lappiuskoisia esikoislestadiolaisia, mutta esikoisia pilkkaavat sekä maailma että lappiuskoiset esikoislestadiolaiset.

      • Kotimaata_kohti
        lupa.pilkata kirjoitti:

        Maailma pilkkaa lappiuskoisia esikoislestadiolaisia, mutta esikoisia pilkkaavat sekä maailma että lappiuskoiset esikoislestadiolaiset.

        Minusta näyttää kyllä siltä että enimmäkseen täällä esikoiset pilkkaavat esikoislestadiolaisia: pöljät, valehtelijat, paavinuskoiset, lapin palvojat, ihsn vain muutamia mainitakseni. Ai niin, separatistit unohtui

      • Samariitti4
        Kotimaata_kohti kirjoitti:

        Minusta näyttää kyllä siltä että enimmäkseen täällä esikoiset pilkkaavat esikoislestadiolaisia: pöljät, valehtelijat, paavinuskoiset, lapin palvojat, ihsn vain muutamia mainitakseni. Ai niin, separatistit unohtui

        Mutta emmekös me sellaisia olekin:
        - pöljiä, ainakin päätökset ovat olleet onnettomia,
        - valehtelijoita, jäsenistöä on koetettu sumuttaa niin paljon kuin suinkin. Esim. "Emme eroa kirkosta"
        - paavinuskoiset, emme nyt paavin, mutta erehtymättömyyteen kuitenkin,
        - lapin palvojat, niitä me totisesti joudumme olemaan ja
        - separatisteja, koska haluamme eroon kirkon sakramenttiyhteydestä....

        Sanalla sanottu osuvia nimittelyjä!

    • onko.tietoo

      Oliko samarialaisilla saarnamiehillä tapana raiskata tyttö- ja poikalapsia?

      • "onko tietoa"
        -
        ei ole tietoa ,mutta luultavasti ei , koska Raamattu tunsi vain sen hetken
        saarnaajan Filippos joka oli tehty Diakonista ,profetoija, jonkun vuoden ristin kuoleman jälkeen. . ,
        -
        Ja häntä lennätti Pyhä Henki samariaasta gaatsan tielle, ! n, 100 km.
        ei sellaisia lennätetä , jotka olisi joutunee syntiin. . .

    • Tämän keskustelupalstan kirjoitukset ja toisinaan yksityisten henkilöiden keskustelut menevät puolin ja toisin välillä ns. överiksi, mutta siinä on oleellinen ero, mitä julkisissa saarnoissa puhutaan.

      Esikoissaarnaajien en ole koskaan kuullut saarnoissaan moittivan Eslestadiolaisia eivätkä he ole kieltäneet menemästä eslestadiolaisten kokouksiin. Saarnoissa on keskitytty olennaiseen.
      Sen sijaan monen Lapin vanhimman ja Suomalaisen lähetysmiehen olen usein kuullut puhuvan monenlaista kielteistä Esikoisista kuten mm. aloittaja mainitsee.

      • Enminämutta

        Huomaan että sinä jatkat samaa linjaa.
        Se mieli, se mieli.

      • enminäkäänmutta
        Enminämutta kirjoitti:

        Huomaan että sinä jatkat samaa linjaa.
        Se mieli, se mieli.

        "Esikoissaarnaajien en ole koskaan kuullut saarnoissaan moittivan Eslestadiolaisia eivätkä he ole kieltäneet menemästä eslestadiolaisten kokouksiin. Saarnoissa on keskitytty olennaiseen.
        Sen sijaan monen Lapin vanhimman ja Suomalaisen lähetysmiehen olen usein kuullut puhuvan monenlaista kielteistä Esikoisista kuten mm. aloittaja mainitsee."

        Mikäs tuossa meini överiksi? Valehdellaanko siinä?

      • Samariitti5

        Psst! Sakari! Lähetyskirje, jota on luettu ainakin 3 kertaa sanoo: "..älkää edes uteliaisuudesta menkö kuulemaan Esikoiset ry:n..." (Tarkista itse sanamuoto).

        Saarnaaja ovat ylistäneet tuota kirjettä ainakin joka toisessa saarnassa.

      • Missävaihtopiste
        enminäkäänmutta kirjoitti:

        "Esikoissaarnaajien en ole koskaan kuullut saarnoissaan moittivan Eslestadiolaisia eivätkä he ole kieltäneet menemästä eslestadiolaisten kokouksiin. Saarnoissa on keskitytty olennaiseen.
        Sen sijaan monen Lapin vanhimman ja Suomalaisen lähetysmiehen olen usein kuullut puhuvan monenlaista kielteistä Esikoisista kuten mm. aloittaja mainitsee."

        Mikäs tuossa meini överiksi? Valehdellaanko siinä?

        Mistä muuten alkaa esikois saarnaajan aika?
        Vähän ongelmallista ,kun Esikoislestadiolaisuudessa on kaikki ollut huonoa ja koko joukossa ei ole ollut oikeaa oppia ym ym täällä kuultua ja nyt Esikoisissa on vain oikein opettavia saarnaajia. Milloin tämä näiden ex ja nyx saarnaajien puhdistuminen tapahtui?

        Omilla korvilla olen kuullut tiukkaa ja piukkaa saarnaa ko kääntösaarnaajilta.

      • eivaihtoasamallamennään
        Missävaihtopiste kirjoitti:

        En tiedä. Kun he eivät ole opissa mitään muuttaneet. Samaa saarnaavat kuin aina ennenkin. Jotkut muut ovat oppia väännelleet ja käänneelleet ja sakramenttien kanssa ruvenneet puuhastelemaan.

        Näin minä olen asian ymmärtänyt.

      • Samariitti6
        Missävaihtopiste kirjoitti:

        Mistä muuten alkaa esikois saarnaajan aika?
        Vähän ongelmallista ,kun Esikoislestadiolaisuudessa on kaikki ollut huonoa ja koko joukossa ei ole ollut oikeaa oppia ym ym täällä kuultua ja nyt Esikoisissa on vain oikein opettavia saarnaajia. Milloin tämä näiden ex ja nyx saarnaajien puhdistuminen tapahtui?

        Omilla korvilla olen kuullut tiukkaa ja piukkaa saarnaa ko kääntösaarnaajilta.

        Pyydän, että selventäisit vaikka uudella ketjulla, mitä tarkoittaa tiukka ja piukka saarna. Tässä ketjussa ei ollut tarkoitus arvostella saarnoja.

        Evankeliumiin kuuluu sekä parannussaarna, että syntien anteeksiantamuksen saarna. Pietari aloitti helluntaina saarnansa syyttämällä kuulijoitaan Jeesuksen murhaajiksi....

        Kyllä nämä molemmat terät kuuluvat molemmissa joukoissa.

        Usko on hieman samanlainen, kuin rakkauskin. Se pitää osoittaa todeksi teoilla.

        Tässä ketjussa hieman tarkastellaan uskon hedelmiä. Siis sitä, mitä usko vaikuttaa.

        Vaikuttaako elävä usko lähimmäisen omantunnon vähättelyä, pilkkaamista , eristämistä jne.?

        Tarvitseeko elävän pelätä, että kuollut voisi tehdä sille jotakin pahaa tai olla vaarallinen? Voiko pimeys levitä ja pimentää valoisan huoneen, jos huoneiden väliovi avataan?

      • Samariitti6 kirjoitti:

        ei tarvitse. Eikä pimeys tule valoiseen huoneeseen , vaan
        valo lankee pimeään. tehden senkin valollaan valoisaksi.
        Toiseksi pimemäpien nurkkien ainakin hämäräksi.

    • putipuhdasta

      Jos saarnataan puhdasta jumalansanaa, silloin ei tarvitse haukkua eikä ylistää ihmisiä saarnassa eikä lähetyskirjeessä.

      • Olkaavalonasiel

        Korvissasi on jotain VAIKUTtavaa, antaisit eri uskontojen olla rauhassa.
        Uteliaisuusko vaivaa vai epäilys.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5460
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2387
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      249
      1652
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1647
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1497
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      324
      1181
    9. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1173
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      330
      1171
    Aihe