Tomi Aalto linnaan!!

TomiTietää

Nimittäin presidentin. Hän on omilla tutkimuksillaan onnistunut tuhoamaan evoluutiotutkijoiden todisteet makroevoluutiosta.
Hän upeaa työtään on huomioitu laajasti kansainvälisesti keskustelupalstoilla.
Hänen tutkimuksensa jostain syystä tällä palstalla aiheuttaa haukkumista ja muuta epäkorrektia käytöstä.
Kun ei enää muuhun pystytä alkaa haukkuminen.

Onnittelut hyvästä työstäsi RaamattuOnTotuus

42

1270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LapsuusLirputtaa

      Milloin saamme lukea Tomin asiaa käsittelevän artikkelin Sciencectä tai Naturesta? Kun kyseessä on noin mullistava artikkeli, ei sitä muualle kannata tarjotakaan. Tiedejulkaisut kilpailevat, kuka saa ensimmäisenä julkasta evoluutioteorian kumoavan tutkimusartikkelin.

      • nähkää.totuus

        Kaikkea kanssa. Evoluutiotutkijat yrittävät kaikin tavoin estää sellaisen artikkelin esilletulon, koska suunnattomat rahavirrat evoluutiotutkimukseen tyrehtyisivät. Samoin sosiaalidarwinismiin perustuva lääketiede ja markkinatalous kokisivat sellaisen romahduksen, että on ymmärrettävää, miksi sairasta evoluutio-oppia puolustutetaan kynsin hampain todellisuudesta piittaamatta!

        RaamattuOnTotuus on todella hieno ihminen, että hän jaksaa taistella väsymättä tätä rappiota ja tieteen alennustilaa vastaan!

      • Pidän kuitenkin todennäköisempänä, että ensiksi saamme lukea Tomista Psychopathology Today-lehdestä.

      • ikuistatietoa

        Itse arvostan ihmisiä jotka löytävät elämään jonkin "jutun" johon paneutuvat ja toteuttavat itseään menemällä yleistä suuntausta vastaan välittämättä siitä miten muut häntä pilkkaavat ja nauravat. Maailma on täynnä kaikenmaailman "asiantuntijoita" jotka lyttäävät toisia kumoon kuitenkaan luomatta omassa elämässä mitään omanlaista sisältöä vaan menevät sen mukaan mitä ulkopuolelta tuodaan tietoa mm "tiedeyhteisöltä". Kaikki ketkä toteuttavat itseään eivät pilkkaa muiden erilaisia katsomuksia, ideoita, tutkimuksia...sillä he tietävät mistä on kysymys..siitä että jokainen on omanlaisensa ihminen kaikkien ollessa erilaisia jolloin ei ole mitään syytä nauraa toisille.

        Tämä seuraava rimpsu on hyvä kaikkien muistaa sillä se on säilynyt sellaisenaan läpi ihmiskunnan historian:

        All truth passes through three stages. First, it is ridiculed. Second, it is violently opposed. Third, it is accepted as being self-evident.
        Arthur Schopenhauer

      • HeikkoPeruste
        nähkää.totuus kirjoitti:

        Kaikkea kanssa. Evoluutiotutkijat yrittävät kaikin tavoin estää sellaisen artikkelin esilletulon, koska suunnattomat rahavirrat evoluutiotutkimukseen tyrehtyisivät. Samoin sosiaalidarwinismiin perustuva lääketiede ja markkinatalous kokisivat sellaisen romahduksen, että on ymmärrettävää, miksi sairasta evoluutio-oppia puolustutetaan kynsin hampain todellisuudesta piittaamatta!

        RaamattuOnTotuus on todella hieno ihminen, että hän jaksaa taistella väsymättä tätä rappiota ja tieteen alennustilaa vastaan!

        Täällä on ennenkin tuotu esiin, että ID tutkijoilla on aivan oma julkaisufoorumi, jota evolutionistit eivät vo sensuroida. Mikä on ollut tulos? Kuudessa vuodessa 13 julakisua, eikä yksikään niistä horjuttanut evoluutioteoriaa. Suomessa julkaistaan 2500 tieteellistä julkaisua biologian alalta joka vuosi.

        ROT on tieteestä pihalla kuin lumiukon pippeli, minkä hän on osoittanut loputtomilla mokillaan. Ei edes vitsi.

      • ikuistatietoa
        ikuistatietoa kirjoitti:

        Itse arvostan ihmisiä jotka löytävät elämään jonkin "jutun" johon paneutuvat ja toteuttavat itseään menemällä yleistä suuntausta vastaan välittämättä siitä miten muut häntä pilkkaavat ja nauravat. Maailma on täynnä kaikenmaailman "asiantuntijoita" jotka lyttäävät toisia kumoon kuitenkaan luomatta omassa elämässä mitään omanlaista sisältöä vaan menevät sen mukaan mitä ulkopuolelta tuodaan tietoa mm "tiedeyhteisöltä". Kaikki ketkä toteuttavat itseään eivät pilkkaa muiden erilaisia katsomuksia, ideoita, tutkimuksia...sillä he tietävät mistä on kysymys..siitä että jokainen on omanlaisensa ihminen kaikkien ollessa erilaisia jolloin ei ole mitään syytä nauraa toisille.

        Tämä seuraava rimpsu on hyvä kaikkien muistaa sillä se on säilynyt sellaisenaan läpi ihmiskunnan historian:

        All truth passes through three stages. First, it is ridiculed. Second, it is violently opposed. Third, it is accepted as being self-evident.
        Arthur Schopenhauer

        lisäyksenä se: sitä ei kukaan koskaan tiedä mistä ja milloin tulee se joka muuttaa kaiken. Usein tämä on sieltä mistä sitä vähiten odotetaan kun eletään maailmassa jossa sen hetkinen totuus on ikuinen totuus jota ei mikään koskaan kaada.

      • EiKaikkiKultaa
        ikuistatietoa kirjoitti:

        Itse arvostan ihmisiä jotka löytävät elämään jonkin "jutun" johon paneutuvat ja toteuttavat itseään menemällä yleistä suuntausta vastaan välittämättä siitä miten muut häntä pilkkaavat ja nauravat. Maailma on täynnä kaikenmaailman "asiantuntijoita" jotka lyttäävät toisia kumoon kuitenkaan luomatta omassa elämässä mitään omanlaista sisältöä vaan menevät sen mukaan mitä ulkopuolelta tuodaan tietoa mm "tiedeyhteisöltä". Kaikki ketkä toteuttavat itseään eivät pilkkaa muiden erilaisia katsomuksia, ideoita, tutkimuksia...sillä he tietävät mistä on kysymys..siitä että jokainen on omanlaisensa ihminen kaikkien ollessa erilaisia jolloin ei ole mitään syytä nauraa toisille.

        Tämä seuraava rimpsu on hyvä kaikkien muistaa sillä se on säilynyt sellaisenaan läpi ihmiskunnan historian:

        All truth passes through three stages. First, it is ridiculed. Second, it is violently opposed. Third, it is accepted as being self-evident.
        Arthur Schopenhauer

        Sanotaan myös, että nerokkaat väitteet ovat yksinkertaisia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki yksinkertaiset väitteet olisivat nerokkaita. Schopenhauerkaan ei väittänyt, että kaikki naurettavat väitteet olisivat totta.

        Eikä se väite muutenkaan pidä paikkaansa. Filossofiassa tuntuu olevan joskus tapana heitellä juttuja, joilla ei ole tosielämässä pohjaa. Ei Einsteinen suhteellisuusteoriallekaan naureskeltu, eikä monille muille tieteen oivalluksille.

      • ikuistatietoa kirjoitti:

        Itse arvostan ihmisiä jotka löytävät elämään jonkin "jutun" johon paneutuvat ja toteuttavat itseään menemällä yleistä suuntausta vastaan välittämättä siitä miten muut häntä pilkkaavat ja nauravat. Maailma on täynnä kaikenmaailman "asiantuntijoita" jotka lyttäävät toisia kumoon kuitenkaan luomatta omassa elämässä mitään omanlaista sisältöä vaan menevät sen mukaan mitä ulkopuolelta tuodaan tietoa mm "tiedeyhteisöltä". Kaikki ketkä toteuttavat itseään eivät pilkkaa muiden erilaisia katsomuksia, ideoita, tutkimuksia...sillä he tietävät mistä on kysymys..siitä että jokainen on omanlaisensa ihminen kaikkien ollessa erilaisia jolloin ei ole mitään syytä nauraa toisille.

        Tämä seuraava rimpsu on hyvä kaikkien muistaa sillä se on säilynyt sellaisenaan läpi ihmiskunnan historian:

        All truth passes through three stages. First, it is ridiculed. Second, it is violently opposed. Third, it is accepted as being self-evident.
        Arthur Schopenhauer

        "Itse arvostan ihmisiä jotka löytävät elämään jonkin "jutun" johon paneutuvat ja toteuttavat itseään menemällä yleistä suuntausta vastaan välittämättä siitä miten muut häntä pilkkaavat ja nauravat."

        Noilla kriteereillä et siis voi arvostaa Tomi Aaltoa: hän ei toteuta itseään, vaan Raamatusta hänelle aivopestyä lapsellista legendaa.

        "Maailma on täynnä kaikenmaailman "asiantuntijoita" jotka lyttäävät toisia kumoon kuitenkaan luomatta omassa elämässä mitään omanlaista sisältöä vaan menevät sen mukaan mitä ulkopuolelta tuodaan tietoa mm "tiedeyhteisöltä"."

        Mikä omanlainen sisältö Tomi Aallolla on elämässään muihin kreationistisiin hihhuleihin verrattuna? Että hän valehtelee vielä röyhkeämmin kuin muut?

        "Kaikki ketkä toteuttavat itseään eivät pilkkaa muiden erilaisia katsomuksia, ideoita, tutkimuksia..."

        Tomi Aalto ei ole tehnyt yhtä ainutta tieteellistä tutkimusta. Tiedejulkaisujen lainauslohinta ja niiden vääristely ei ole tutkimusta vaan hyväuskoisten huijaamisen yrittämistä.

        "sillä he tietävät mistä on kysymys..siitä että jokainen on omanlaisensa ihminen kaikkien ollessa erilaisia jolloin ei ole mitään syytä nauraa toisille."

        Tomi Aalto on naurettava pelle, mutta jos hän tuuppaa alaikäisille tuota levittämäänsä ID-sontaa "totuutena" silloin ei ole kyse enää naurunasiasta vaan Suomen lain rikkomisesta. Hän käyttää luottamusasiaansa väärin, uskonvaraisen sonnan levittämiseen.

        "All truth passes through three stages. First, it is ridiculed. Second, it is violently opposed. Third, it is accepted as being self-evident.
        Arthur Schopenhauer"

        Lainaa yksikin kohta Tomin teeseistä minkä hän väittää olevan "totuus" niin katsotaan yhdessä että onko se.

        "Totuuden" puhuminen nimittäin tökkää Tomin kohdalla siinä vaiheessa kun hän kirjoittaa nimimerkkinsä. Edes se ei onnistu kirjoittamatta kuvitteellista paskaa.

        Aikuisten ihmisten pitäisi muka ottaa todesta stoori että meidät, yksi miljoonista eläinlajeista, on luotu palvelemaan ikuisesti juutalaista zombieta?

        Älkää viitsikö.

      • Tässä taas kerran lopputulos uskonnollisesta aivopesusta ja kyvyttömyydestä inhimillisyyteen.

      • Eikö, mitä kaikkea ihminen tekeekään kieltääkseen sen mitä voi luonnosta havaita pelkän henkilökohtaisen uskontulkntansa vuoksi.

      • Miksi pilkkaat uskoasi?

      • perus-tele
        ravenlored kirjoitti:

        Miksi pilkkaat uskoasi?

        LOGIIKKA

        Jos uskoo evoluutioon, muttei ole tyytyväinen uskomansa evoluution tuotteisiin, on syytä pillittää SUORAAN uskomalleen evoluutiolle.

      • älykääpiöitähännuo

        Evoluutioteoria on kehnosti tieteelliseksi naamioitu USKONTO joka on täynnä suorastaan ylityperiä väittämiä, jokta ovat täysin epätieteellisiä.

        Olen usein pohtinut ammattimielessä sitä että mikä ihme saa yhtään kenenkään aikuisen uskomaan evoluutioon? Se ymmärtää että ala-aste ikäisille voi opettaa totena lähes mitä tahansa, mutta kun teini-ikä on ohitse niin voisi luulla että ihmisellä olisi rohkeutta ajatella edes vähän itse, mutta kun ei niin ei. Evot ovat suorastaan liikuttavan yksimielisiä siitä että homous on luonnollista eikä kenellekään heistä juolahda mieleen että eihän urosten välisessä "seksissä" jossa pökitään peräsuoleen... ole mitään normaalia.

      • gergiev

      • gergiev kirjoitti:

        Ravenlored: "Miksi pilkkaat uskoasi?"

        Sinuna en isottelisi. Ei kande unhoittaa geopolitiikkaa.
        https://www.youtube.com/watch?v=oKzeM_zYs5M

        Tyypillinen keskivertokreationistin kommentti. Vai parodiaa kretuja kohtaan. Ota näistä selvää.

      • ravenlored kirjoitti:

        Tyypillinen keskivertokreationistin kommentti. Vai parodiaa kretuja kohtaan. Ota näistä selvää.

        sissi

      • yurki1000js kirjoitti:

        sissi

        Helluntaiherännyt taas herännyt?

    • Epäjumalienkieltäjä

      Ihan kohta luvassa oleva Kaikkien Tieteenalojen Nobel tulee varmasti tasoittamaan Tomin tietä presidentiyteen ja todennäköisesti hänestä tulee samalla myös Helsingin Yliopiston rehtori, Arkkipiispa ja Paavin legaatti Suomeen.

      Jos Tomi osoittautuu kuolevaiseksi ja sattuu vahingossa kuolemaan, niin hänet julistetaan kuolemansa jälkeen Suomen suojeluspyhimykseksi. Tämä tietenkin ylöstempausvarauksella.

      Kannattaisiko aloittaa Aallon patsashanke saman tien? Voisin aloittaa keräyksen ja perustaa sitä varen vaikka yhdistyksen nimeltä "Jotta Pulut ja Lokit Voisivat Puhua Puolestamme ry".

      • Epä. Vaikutat varmalta. Kuka/mikä on sinun auktoriteettisi ja miksi?

    • TomiTotistaa

      Nyt,kun Tomi Aalto on kaatanut evon jo monia kymmeniä kertoja,on hänen maineensa saavuttanut epäilemättä myös hänen opettamiensa lasten korvat ja silmät!
      Ainakin hoksaavaisimmat heistä ovat myös ymmärtäneet Tomin saavutusten ainutlaatuisen ja käänteentekevän arvon!
      Ajatelkaa sitä harrasta kunnioitusta,joka pulpeteista käsin kohdistuu kateederin suuntaan,Tomin astuessa luokkaan!
      Kenties piankin,Kielilläpuhumisen Armolahja,todetaan luokassa!

    • Mustamakkaraa

      Onko aloitus provo vai jonkun hullun tekemä?

      • gwwg

        Niin ilmiselvä vitsi, että sarkasmia ei voi olla havaitsematta vaikka interentissä ollaankin.

    • A.Teisti

      Mikä tutkinto Tomilla on biologiasta?
      Mistä voi lukea Tomin tutkimuksista?
      Mikä on tutkimusten lähtökohta?

      • Olen jonkinverran harrastelijapohjalta seurannut Tomin tutkimuksia, ja nähdäkseni niiden lähtökohta on: "Tomi tietää kaiken paremmin, jopa niin paljon paremmin että ymmärtää tutkimuksen otsikkoa hätäisesti vilkaisemalla ja sen väärinymmärtämällä miten johtopäätösten pitäisi olla täysin päinvastaiset kuin julkaistuilla tutkijoilla oli... ja muutenkin Tomi, eli minä, minä, MINÄ, on erittäin hyvä ellei täydellinen, joten älkää eksykö, hyvät ystävät."

      • Suuruudenhulluja
        Nimi_Ja_Merkki kirjoitti:

        Olen jonkinverran harrastelijapohjalta seurannut Tomin tutkimuksia, ja nähdäkseni niiden lähtökohta on: "Tomi tietää kaiken paremmin, jopa niin paljon paremmin että ymmärtää tutkimuksen otsikkoa hätäisesti vilkaisemalla ja sen väärinymmärtämällä miten johtopäätösten pitäisi olla täysin päinvastaiset kuin julkaistuilla tutkijoilla oli... ja muutenkin Tomi, eli minä, minä, MINÄ, on erittäin hyvä ellei täydellinen, joten älkää eksykö, hyvät ystävät."

        Kuulostaa JC:ltä: "Hallitsen ja ymmärrän täydellisesti keskustelun alaisena olevan ...", "Olen hengellisessä yhteisössä arvostettu...", "Olen neuvonut jopa lähipiirini väitelleitä ..."

      • Nimi_Ja_Merkki kirjoitti:

        Olen jonkinverran harrastelijapohjalta seurannut Tomin tutkimuksia, ja nähdäkseni niiden lähtökohta on: "Tomi tietää kaiken paremmin, jopa niin paljon paremmin että ymmärtää tutkimuksen otsikkoa hätäisesti vilkaisemalla ja sen väärinymmärtämällä miten johtopäätösten pitäisi olla täysin päinvastaiset kuin julkaistuilla tutkijoilla oli... ja muutenkin Tomi, eli minä, minä, MINÄ, on erittäin hyvä ellei täydellinen, joten älkää eksykö, hyvät ystävät."

        Miten sattuukin että nimenomaan näiden jeesustelijoiden joukosta löytyy Tomi A:n ja JC:n kaltaisia megalomaanisia kusipäitä, jotka kuvittelevat hallitsevansa lähes alan kuin alan ilman koulutusta / asiantuntemusta? Onko se sitä että kun reaalimaailmasta irtaudutaan se ei tapahdu pelkästään uskonnollisten fantasioiden saralla, vaan laajemmallakin rintamalla?

      • bg-ope kirjoitti:

        Ope: "Miten sattuukin että nimenomaan näiden jeesustelijoiden joukosta löytyy Tomi A:n ja JC:n kaltaisia megalomaanisia kusipäitä..."

        Miten sinusta tuli ylivertainen?

      • "Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa."

        Sivuhuomautus: paitti Pirkko Jalovaara.

      • heteroEvokki

        Yurki haluan panna sinua perseeseen niin että ulvot kuin pikkunarttu!!

      • Nimi_Ja_Merkki kirjoitti:

        "Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa."

        Sivuhuomautus: paitti Pirkko Jalovaara.

        selitä

      • HeteroEvokki

        Tykkään tuollaisista rumista ja vanhoista vajakeista. Kai sinulla on liukastetta että ei satu?

      • Epäjumalienkieltäjä

        <<Mikä tutkinto Tomilla on biologiasta?>>

        Näyttää siltä, että peruskoulun yläasteen biologia ei ole ihan hallussa. Hän esimerkiksi selitti että muuli olisi rappeutunut hevonen, vaikka kai jo yläasteella opetetaan, että muuli on hevosen ja aasin risteytys.

      • veturimies

    • Ansiokasta käänteispsykologiaa, ihannoida suuruudenhullun valehtelian sössötyksiä.

    • Tosinoloohehe

      Itse asiassa evoluutiobiologit itse ovat jo kauan sitte tulleet tahtomattaan todistaneeksi ettei makroevoluutiota ole sillä eivät he ole sitä ikinä havainneet.

      Silti on niin että he yhä uskovat varmasti ikuisesti että makroevoluutiota on tapahtunut ja tapahtuu ja siksi he tutkivat sen mahdollisuutta ikuisesti kaikissa yliopistoissa, hehe, ja kun sitä kerran tutkitaan kaikissa yliopistoissa niin molocci-evokeille tuo pelkkä tutkiminennon todiste evoluutista, hehe, vai mitä Moloc-Horridus? Hehe.

      • jhjhkhkh

        Hoitotasapainosi näkyy hehettelyn määrässä.

      • Luucifer

        Psykoosit mielisairailla on usein vahvimpia juuri suden hetkenä, kuten Jyri on usein osoittanut.

      • UmpihullunHorinoita
        yurki1000js kirjoitti:

        Täällä käsitellään luomista. Poistot ovat asiattomia.

        Luucifer kirjoitti: Psykoosit mielisairailla on usein vahvimpia juuri suden hetkenä, kuten Jyri on usein osoittanut.

        MISSION...
        https://www.google.fi/search?q=impossible evolution

        ...IMPOSSIBLE
        https://www.youtube.com/watch?v=riR-yw0S5xs

        Uskotko sinä, että itse Lusifeerus käy palstalla kirjoittelemassa. Olet pahasti sekaisin ihmisraukka.
        Ei sinulla bannia tainnut ollakaan, vaan laitosjakso.

      • UmpihullunHorinoita kirjoitti:

        Uskotko sinä, että itse Lusifeerus käy palstalla kirjoittelemassa. Olet pahasti sekaisin ihmisraukka.
        Ei sinulla bannia tainnut ollakaan, vaan laitosjakso.

        katos katos
        ite älypatti

    • JÄRKIVAIVAA

      UP AAAH IHANAA IHANAA AAAH AAAH AAH HEH HEH

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5390
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2367
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1617
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      234
      1576
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1477
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1175
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1153
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      314
      1127
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      306
      1058
    Aihe